Muuan mies ja harvoin nähty.
Harvempi häntä tuntenutkaan.
Hänestä tässä nyt tarinoin.
Tarkkaan kukaan ei,..
syytäkään edes muista.
Mutta tiedetään,
että elämänhalu menneenä,.. päätti kätkeä tunteensa.
Laudoin ja ruosteisin raudoin arkkuun nuo kirotut nauloi.
Sinne syvälle tunteensa kätki.
Syvälle.
Syvälle piikkilangoinkin sidottuna.
Taakseen katsomatta,.. poistui jo haudalta.
Haudalta mies omalta.
Kivestä pian,.. ja niin ironistakin kyllä,
vankilakin paikalle rakennettiin.
Rakennettiin ja hauta nimetön,.. sekin puheissa ja mielissä ihmisten.
Se siksi unohdettiin.
Vuosia kulki ja sulki maailman.
Jo sulki ulkopuolelle mies maailmankin.
Kuin syöpää siksi,.. häntä katsottiin.
Kuin torakka,.. hänet puheissakin mainittiin.
Lopulta luontokin hiljeni...
mustui ja kuoli minne tämän tie kulki.
Vuosia kun hän ääneti kulki.
Kun jäljellä, elämästä eilisestä.
Oli tyhjä kuori, tapahtui jotain.
Yllättävää niin,
kohtasi toisen…
Kohtasi nyt samanmoisen.
Tämä nainen.
Mustin hiuksin, mustin vaattein,
Oli kuin odotettu sielunpeili,.. Ja silti ei kuitenkaan.
Kuin kaksi kuolemaa,.. katsoivat nämä toisiaan.
Suudelma ja kosketus,
Mursi haudan.
Mursi piikkilangat naulat,.. mursikin se jokaisen tammilaudan.
Betoni vahvin,
Betoni vankilankin,.. Routi nyt sekin.
Routi kylmä kuolema,.. myös sydämessä naisen.
Routi se sydämessä miehen.
Tarinassako rakkautta, tai onnellinen loppu on.
Kuuntele, vaan luotava jälleen on,.. luotava lapioin taas haudat kummuiksi on.
Liianhan myöhään kun tapasivat nuo kaksi toisensa.
Niinpä taimi tammen,.. haudalle se jo kasvanut.
Tammitaimen, tunteista elinvoimansa saanut.
Juurineensa silloin revittiin.
Kasvaa saanut ei,..
ei koska, enää ei maisemaankaan sopinut.
Ironista kyllä,
nytkin ironista kyllä,.. että hyvinhän vapaa puu,
Vankilaankin sopinut olisi.
Vankilaan muistuttamaan.
Vapaudesta odottajaa.
Tarinamme jo lopuillaan, vaan vielä kerrottavaakin on..
Jos toisen heistä,.. matkoillasi kohtaat tai jopa molemmat.
Ole silloin suopea.
Sinä voit rakastaa.
Sinä voit tuntea.
He taas koskaan,
He taas kun koskaan eivät
Harvempi häntä tuntenutkaan.
Hänestä tässä nyt tarinoin.
Tarkkaan kukaan ei,..
syytäkään edes muista.
Mutta tiedetään,
että elämänhalu menneenä,.. päätti kätkeä tunteensa.
Laudoin ja ruosteisin raudoin arkkuun nuo kirotut nauloi.
Sinne syvälle tunteensa kätki.
Syvälle.
Syvälle piikkilangoinkin sidottuna.
Taakseen katsomatta,.. poistui jo haudalta.
Haudalta mies omalta.
Kivestä pian,.. ja niin ironistakin kyllä,
vankilakin paikalle rakennettiin.
Rakennettiin ja hauta nimetön,.. sekin puheissa ja mielissä ihmisten.
Se siksi unohdettiin.
Vuosia kulki ja sulki maailman.
Jo sulki ulkopuolelle mies maailmankin.
Kuin syöpää siksi,.. häntä katsottiin.
Kuin torakka,.. hänet puheissakin mainittiin.
Lopulta luontokin hiljeni...
mustui ja kuoli minne tämän tie kulki.
Vuosia kun hän ääneti kulki.
Kun jäljellä, elämästä eilisestä.
Oli tyhjä kuori, tapahtui jotain.
Yllättävää niin,
kohtasi toisen…
Kohtasi nyt samanmoisen.
Tämä nainen.
Mustin hiuksin, mustin vaattein,
Oli kuin odotettu sielunpeili,.. Ja silti ei kuitenkaan.
Kuin kaksi kuolemaa,.. katsoivat nämä toisiaan.
Suudelma ja kosketus,
Mursi haudan.
Mursi piikkilangat naulat,.. mursikin se jokaisen tammilaudan.
Betoni vahvin,
Betoni vankilankin,.. Routi nyt sekin.
Routi kylmä kuolema,.. myös sydämessä naisen.
Routi se sydämessä miehen.
Tarinassako rakkautta, tai onnellinen loppu on.
Kuuntele, vaan luotava jälleen on,.. luotava lapioin taas haudat kummuiksi on.
Liianhan myöhään kun tapasivat nuo kaksi toisensa.
Niinpä taimi tammen,.. haudalle se jo kasvanut.
Tammitaimen, tunteista elinvoimansa saanut.
Juurineensa silloin revittiin.
Kasvaa saanut ei,..
ei koska, enää ei maisemaankaan sopinut.
Ironista kyllä,
nytkin ironista kyllä,.. että hyvinhän vapaa puu,
Vankilaankin sopinut olisi.
Vankilaan muistuttamaan.
Vapaudesta odottajaa.
Tarinamme jo lopuillaan, vaan vielä kerrottavaakin on..
Jos toisen heistä,.. matkoillasi kohtaat tai jopa molemmat.
Ole silloin suopea.
Sinä voit rakastaa.
Sinä voit tuntea.
He taas koskaan,
He taas kun koskaan eivät
Vastaukset 1
Vanhimmat
Rakkaus, joka ei koskaan toteudu!
Se on aina suurta draamaa.