Kirjeahdistelua

Että nykyjään televisiosta ei tule mitään katsottavaa. Enkä näin ollen omista vastaanotinta. Kaikki kunnollinen materiaali on saatavissa netistä. Ja mainosvapaana, ja katsottavissa juuri siihen aikaan kun haluan.

Koko tikitv on ihan oikeasti ajastaan jäjessä vuosikymmeniä. Muualla maailmassa voi sentään katsoa tikitv:stä ohjelmia just silloin kun haluaa. mm. lontoo.

Eli kuukausimaksuun kuuluu tilausvideopalvelu jossa kaikki televisiosta muutenkin ilmaiseksi tuleva aineisto on myös ilmaiseksi katsottavissa. (Ilmaiseksi tässä tapauksessa tarkoittaa kuukausimaksua, eikä siitä veloiteta erikseen.) Lisäksi televisiosta näkyy myös kaikkein uusimmat leffat pientä (vuokraamoa pienempää) korvausta vastaan.

Suomessa ei oikein kukaan taida tajuta mitä tikitv meinaa.

Tai sitten kyse on siitä, että mediayhtiöt tahtoo pitää vanhasta "syötetään paskaa väkisin" asenteesta kiinni. Onhan se kauheaa jos ihmiset katsoisivat vain laadukasta ja kunnollista & mielenkiintoista tuotantoa.

Silloin kun teeveestä tulee chatteja ja pelejä, voisi näyttää esim elokuvia, dokumentteja ja muuta materiaalia. Joten ne olisi mahdollista tallentaa. Mutta ei, kun tungetaan vaan sitä sontaa.

*Huoh*
0227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Eikö mene jakeluun kirjoitti:

Että nykyjään televisiosta ei tule mitään katsottavaa. Enkä näin ollen omista vastaanotinta. Kaikki kunnollinen materiaali on saatavissa netistä. Ja mainosvapaana, ja katsottavissa juuri siihen aikaan kun haluan.

Koko tikitv on ihan oikeasti ajastaan jäjessä vuosikymmeniä. Muualla maailmassa voi sentään katsoa tikitv:stä ohjelmia just silloin kun haluaa. mm. lontoo.

Eli kuukausimaksuun kuuluu tilausvideopalvelu jossa kaikki televisiosta muutenkin ilmaiseksi tuleva aineisto on myös ilmaiseksi katsottavissa. (Ilmaiseksi tässä tapauksessa tarkoittaa kuukausimaksua, eikä siitä veloiteta erikseen.) Lisäksi televisiosta näkyy myös kaikkein uusimmat leffat pientä (vuokraamoa pienempää) korvausta vastaan.

Suomessa ei oikein kukaan taida tajuta mitä tikitv meinaa.

Tai sitten kyse on siitä, että mediayhtiöt tahtoo pitää vanhasta "syötetään paskaa väkisin" asenteesta kiinni. Onhan se kauheaa jos ihmiset katsoisivat vain laadukasta ja kunnollista & mielenkiintoista tuotantoa.

Silloin kun teeveestä tulee chatteja ja pelejä, voisi näyttää esim elokuvia, dokumentteja ja muuta materiaalia. Joten ne olisi mahdollista tallentaa. Mutta ei, kun tungetaan vaan sitä sontaa.

*Huoh*

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu