yli 50% pendelöi ja kuitenkin vastustetaan liittymistä isoon kuntayhtymään ihmetellä täytyy tätä halua säilyttää identiteetti vaikka liittyminen toisi paljon myönteisiä asioita
HATTULAN
asukkaista
6656
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
esimerkki
Mitähän myönteistä on oikeasti tarjolla?
Hattula liittyi muutama vuosi sitten Hämeenlinna vetoiseen pelastuslaitokseen. Kunnan pelastustoimen kulut on yli kolminkertaistuneet ja kunnasta lähti kaksi päätoimista virkamiestä virkoineen Hämeenlinnaan.
Pienet kunnat, alle 5000 asukasta, hyötyvät varmasti enemmän, koska kuluja jaetaan pääluvun mukaan ja ne ovatkin lähdössä mukaan.
Hattula ja Janakkala olisivat vain nettomaksajia uudessa Hämeenlinnassa, joka perustetaan 2009 lakkautetun vanhan Hämeenlinnan tilalle.
Palvelut tulee keskittymään Hämeenlinnan keskustaan, paikkaan jonne on lähes mahdotonta mennä asioimaan olemattomien pysäköintipaikkojen takia. Toivottavasti loputkin Hämeenlinnan keskustan palvelut siirretään Tiiriöön, jossa on ihmisten kulkuvälineille tilaa.
Toisaalta uuden kunnan nimeksi voisikin tulla Tiiriö, sen todellisen palvelukeskittymän mukaan
Asukkaille on yhdentekevää missä kunnassa asuvat, mutta johtoportaalta menisi hyvät virat jos kunta yhdistyisi.
Kuntaliitoksessa kunnanjohtajat säilyttävät virkansa, samoin kaikki muuta johtavat satraapit. Nimikkeitä voidaan muuttaa ja palkkakin voi nousta, kun kunnan väkimäärä nousisi.
Sen sijaan kaikki Hattulan asukkaat saadaan sujuvasti mahtumaan Idänpään, Viipurintien ja Jukolan terveysasemille...Ei tarvitsisi enää käydä Pappilanniemessä tai Parolan terveysasemalla. Kaiki saisivat palvelua..joskus. Ja onhan Parolasta matkaa kaupunkiin, mutta mitä sitten..?
Ja kaikki Kosken, Pelkolan, Lepaan, Nihattulan, Rahkoilan ja Pekolan oppilaat saisivat todeta koulunsa lakanneen. Isoja luokkia keskelle Parolaa. Hämeenlinnassa on juuri tehty kouluverkkoselsvitys ja esim. Kankaantaan ala-aste lakkautetaan, KOSKA SE ON LIIAN PIENI. Siellä on VAIN 120 OPPILASTA. Tuskin kukaan voi olla niin tyhmä, että kouluja samassa kunnassa kohdeltaisiin eri tavoin.
Siis asukkaille nimen omaan liitoksella on väliä. Kunnan johtoportaalle ei mitään.
"Hattulan kunnanjohtaja Martti Pura sanoi, että vaikka puolet hattulalaisista käy töissä Hämeenlinnassa, myös 20 prosenttia hämeenlinnalaisista käy töissä Hattulassa."
Pura liiottelee pahemman kerran. Puolet hattulalaisista käy töissä Hämeenlinnassa mutta hämeenlinnalaisista ei käy Hattulassa töissä kuin 3%. Onko sellainen kunta elinkelpoinen jolla on noin huono työpaikkaomavaraisuus? Sanoisin että ei ole.