Henri sanoi, että "Ei kaksivuotiaat heitä tutteja WC- pönttöön. Henrin pitäisi tulla joskus tutustumaan päiväkotiin. Voin kertoa, että heittävät. Heli onnistui kyllä roolissaan, Henri taas ei. Lähinnä Henrin käytös JÄRKYTTI, sillä olen itse joutunut näkemään, että tuollaista kasvatusta valitettavan moni saa. Lasta ei saisi koskaan pakottaa tuolla tavalla syömään. Siitähän voi jäädä pahoja traumoja. Kyllä säälitti katsella tuollaista. Kyse ei ollut enää edes näyttelemisestä. Itse asiassa perun sanani: Henriä ei pidä päästää edes lähelle lapsia eli ei tutustumaan päiväkotiin. Hänen käytöksensä oli julmaa ja jotenkin sairasta. Ei tuollaista noin vaan näytellä. Se mieshän oli pelottavan tosissaan.
HENRI ja lapset
pk:ssa työskennellyt
5672
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
...päiväkirja huoneessa epäilee, että Helin takia kussut viikkotehtävä, että ottanu liian herkästi iteensä!?
Siis mites Henri?! Siitä Piia ei sanonu mitään ja sen käytöksestä?! ja taas vaikka muut vieressä huomas ja yritti puolustaa Heliä!? : (
kehuu Hekaa koko ajan, vissiin ite siihen ihastunut. Se on kokoajan ollut Hekan puolella, ei anna pisteitä paitsi pelatessaan, kun luulee et Heka ois vahvoilla(ulkotehtävän aikana).
Piia ei näköjään huomaa Hekan kummaa käytöstä lainkaan ja on varmaan Hekan lisäksi ainoa joka ei ymmärrä millanen tuo jätkä on.
Muut on aikoja sitten huomanneet Henrin ärsyttävän käytöksen.
joo.
Tehtävä paljasti totuuden viimein. Se on todellakin tuntuu olevan jonkin sortin sadisti-narsisti-psykopatti. Oli pelottava katsella sen toimia viikkotehtävässä. Vaikuttaa olevan aidosti alistajaluonne, sääliksi käy sen mahdollsita tulevaa perhettä.
Kyseisestä pojasta näkee selvästi, että hän nauttii heikompiensa alistamisesta ja näennäisestä vallan tunteesta..
Toivottavasti tuollainen ei saa koskaan omia lapsia.
kenestäkään, että tuo on sairas (siis vihaan, jos joku sanoo jotakuta "sairaaksi" edes leikillään) mutta Henrin on oltava jollain tavalla psykoottinen... Jos jossain viikkotehtävässä, jossa näytellään, tunkee toisen suuhun tahallaan sellaista ruokaa, mistä toinen on sanonut, ettei voi syödä ja tämä toinen menee sen jälkeen oksentamaan, se on jo alistamista.
Mielestäni Henrin pitäisi saada jonkinlainen rangaistus tuosta. Varsinkin, kun se yrittää todella läpinäkyvästi nuoleskella Bigbrotheria päiväkirjahuoneessa, niin voi hyvää päivää. Toivon kyllä, että Henri ei KOSKAAN saa oikeita lapsia, sillä tuollainen sadisti kyllä pilaa takuulla lapsensa elämän.