Lämmitysmuoto

Paljonko teillä on vuosittainen sähkönkulutus (kWh), siis sähkölämmitteisessä talossa. Onko 2-tariffimittari? Talon koko (noin), kerrosluku ja ikä (noin suurinpiirtein).
Itse ollaan valitsemassa okt:n lämmitysmuotoa ja ollaan kyllä pahasti sähkölämmityksen kannalla. Mutta ajattelin nyt kysellä todellisia lukuja, jotka nojaavat oikeaan elämään eikä vain paperilla esitettyihin lukuihin.
273463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

eikös sähkön hinnan ole ennustettu nousevan 45% vuoteen 2010 mennessä?

Äänestä

vertailussa puoliaan vain edullisimpana asennettaessa. Itse vaihdoimme öljylämmityksen vuosi sitten kalliolämmitykseen vaikka kaukolömpöäkin olisi ollut saatavilla ja sen laitehankinnatkin olisivat olleet edullisemmat. Sähkön- ja kaukolämmityksen hinnat nousee tasaisen varmasti joka vuosi eikä sille mahda mitään. Kalliolämmön perustamiskustannukset ovat kieltämättä aika korkeat mutta sen jälkeen se halpa lysti alkaa. Meillä on lämmintä pinta-alaa noin 180m2 ja lämmityksen osuus sähkölaskussa on n 400 €/vuosi, tämän mukaan investointi on maksanut itsensä n 8 vuodessa öljyyn tai sähköön verrattaessa. Kaiken lisäksi tulevaisuudessa mahdollisessa myynnissä saat nyt pakollisen energiapassin joka varmasti edistää myyntiä ja tuo investoidut varat korotettuna takaisin. Selvyydeksi vielä etten ole millään tavalla mainostamassa, kerron vain omat kriteerini tulevaisuuden lämmitysmuodosta.

Äänestä
  • Onko sulla sähkölaskussa eriteltynä paljonko lämpöpumppu vie virtaa???

    Äänestä

  • onpas kirjoitti:

    Onko sulla sähkölaskussa eriteltynä paljonko lämpöpumppu vie virtaa???

    Suoraan maalämpöpumpusta.

    Äänestä

  • onpas kirjoitti:

    Onko sulla sähkölaskussa eriteltynä paljonko lämpöpumppu vie virtaa???

    hinta tiedot http://www.sahkonhinta.fi ja tätä kautta voit pyytää tarjous enint. 20 halvimmalta yhtiöltä http://www.energianet.fi

    Mainitkoon ettei tarjous ei välttämättä ole sama kuin listahinta osoitteessa sahkohinta.fi:ssa.

    Äänestä

  • onpas kirjoitti:

    Onko sulla sähkölaskussa eriteltynä paljonko lämpöpumppu vie virtaa???

    ottaa kantaa asiaan joista eivät tiedä yhtään mitään. Sähkömittarin ja lämpölaitteiden väliin asennettu erillinen sähkömittari joka kertoo tasan tarkkaan laitteiden kuluttama sähkön. Eli vastaus tyhmän kysymykseesi kuulu että ON !

    Äänestä

  • Maalämpö on tänään varmaan aika edullinen mutta kun sähkön hinta nousee, nousee lämmityskulutkin noin puolella mitä nousee suorassa sähkölämmityksessä

    Äänestä

  • Millä korvaa kirjoitti:

    Maalämpö on tänään varmaan aika edullinen mutta kun sähkön hinta nousee, nousee lämmityskulutkin noin puolella mitä nousee suorassa sähkölämmityksessä

    Et taida tuntea nykyajan maalämpöpumppujen hyötysuhdetta.
    Ja ainahan voi vaihtaa öljykattilan tai puupannun, mitens vaihdat öljyyn jos on suora sähkölämmitys?

    Äänestä

Mieti vielä sitä lämmitysmuotoa.
Sähkölämmitys on ihan ok, mutta tee se niin että laitat varaajan ja vesikiertoisena.
Lämmität siis vain veden sähköllä.
Tässä on etuna että voit vaihtaa milloin vain lämmitysmuotoa, se voi olla Öljy, Sähkö,Puu, Kaukolämpö, Maalämpö.....
Mutta kun on sähköpatterit/sähkövastus lattiassa, olet aina energialaitoksen orja.
Talo lämmitetään kiertävällä vedellä, veden voi lämmmittää sitten just millä itse parhaaksi näkee.
Sähkön hinta tulee aina nousemaan, eikä tiedä mitä haittaveroja ja muitakin vielä tulee siihen mukaan.
Ota tarjous lattiaputkijärjestelmästä Nereukselta (Nereus).

Äänestä
  • Täytyy olla hyvät unenlahjat kun ja jos joskus vanhemmuuttaan alkavat vuotaa.

    Äänestä

kulutus karkeasti 20 000 KW/h vuosi(tähän ei ole poltettu yhtään puita),yö sähköllä pääasiassa tarvittaessa päivälläkin.löytyy myös puuhella ja takka sekä käyttämätön puukattila jolla voi lämmittää varaajaa(ei vaan ole mitään järkeä tuusata puitten kanssa näillä sähkönhinnoilla) tänä kesänä asensin ilmalämpöpumpun,ihan mukavuus syistä.ILPI:llä varmaan pärjää tuonne joululle saakka,(tietenkin lämminvesi tehdään sähköllä). aika näyttää paljonko kulutus putoaa.

Äänestä
  • Minulla on vesikierto lämmitys puukattila 3000l varaaja, ja yö sähkö mutta lämmitän puilla elikkä sähköä ei ole tarvinnut, koko talon sähkön kulutus oli v-06 5200kw johon sisätyy käyttö ja lämmitys rahassa joku 800-900€/vuosi. PS. kannattaa ahkeroida.

    Äänestä

  • Joskus tulee käytyä kylässä jotta oma asunto säästyisi. Leikki sikseen, monessa paikassa aiemmin oli huoneen lämpö 20 astetta asia ihan ok. Nyt kun ilmalämpöpumppu on laitettu lämpö nostettu 22-24 edelleen tuulee ja on kylmän tuntuinen että se siitä mukavuus-syistä.

    Äänestä

14000 kWh normaalisähköä ja 7000 kWh talvipäiväsähköä 120 neliön OK-talo 5 vuotta vanha.Perhe 2 2,sauna 5xviikossa , suora lattialämmitys,kytkimestä kääntämällä saisi varaavaksi mutta tämä tuntuu paremmalta.

Äänestä

maalämpö, jos siihen suinkin on mahdollisuus.

Äänestä
  • Itse rakensin silloin kun helibori oli 13%. silloin kun laski että reiänporaamiseen kuluvan lainasumman koroilla maksaa vuoden sähkölaskun niin ei oikein kiinnostanut. Nyt taitaa olla toisin

    Äänestä

  • ei varaa kirjoitti:

    Itse rakensin silloin kun helibori oli 13%. silloin kun laski että reiänporaamiseen kuluvan lainasumman koroilla maksaa vuoden sähkölaskun niin ei oikein kiinnostanut. Nyt taitaa olla toisin

    121m2 ja lasku 2 kk:n välein noin 280 e... Ei ois kantsinu laittaa sähkölämmitystä... Talo uusi.

    Äänestä

  • ei varaa kirjoitti:

    Itse rakensin silloin kun helibori oli 13%. silloin kun laski että reiänporaamiseen kuluvan lainasumman koroilla maksaa vuoden sähkölaskun niin ei oikein kiinnostanut. Nyt taitaa olla toisin

    Ottaa pankista lainaa 13 marginaali korolla?
    Sillon olisi jo kannattanut mennä vuokralle tai ottaa aravaa.

    Äänestä

  • Minulla on uusi kakasikerroksinen
    ok-talo 180 neliötä ja autotalli 70 neliötä...kalliolämpö oli minusta oikea ratkaisu ja sit vielä talon kumpaankin kerrokseen varaavat takat...ei ole tarvinnut kytkeä sähkövastusta päälle.Huomattava säästö on ollut!!!Kannattaa todella miettiä et minkä lämmityksen ottaa taloon.

    Äänestä

  • Ihme?? kirjoitti:

    Ottaa pankista lainaa 13 marginaali korolla?
    Sillon olisi jo kannattanut mennä vuokralle tai ottaa aravaa.

    HHAA... Kohta on eripori 15 ja primet kans....kuka otti 200k€ 2,5 korolla ja 30v maksuajalla?

    Äänestä

Meillä 1/2toista kerrosta ja noin 160m2. uusi talo asuttu reilu vuosi yläkerta tekemättä 60m2. Sähköä mennyt ensimmäisenä vuonna noin 13700 kWh sis. lämmityksen ja käyttösähkön rahassa noin 1100 € ei mun mielestä kallista.

Äänestä

lämmitys siis ilmaista vaikkakin senkin edestä aikaa vievää...

Äänestä

Sähkölämmitteinen on 87 v rak talo,
Suora sähkö, varaava takka, ilmalämpöpumppu, puuhella.
Siinä lämmityslaitteet.
Koko 240m2, alakerrassa lattialämmitys ja patterit, yläkerrassa patterit.
Termostaattiohjaus koko talon pattereille.
Sähkökiuas.
Ilmastointi, Ei lämmön talteenottoa.
2-tariffimittaus, eli yösähkö

Kulutus 8-10000kWh päiväsähköä
11-14000Kwh yösähköä


Kulutus riippuu ilmoista eri vuosina, mitattu viim 10v aikana.
Ilmalämpöpumppu nyt n 2v ja kulutus laskenut n 20%.
Ja puita en ole kanniskellut, eli se vielä vaikuttaa , Ja huom kulutuksessa kaikki sähkö, siis myös muu kulutus ,ei vaan lämmitys.

Jos itse rakentaisin nyt, laittaisin sähkölämmityksen lattialämmityksellä ja öljytäytteisillä pattereilla.
Laittaisin sopivan takan keskeiselle paikalle ja
ilmalämpöpumpun!
Ilmastointi koneesta lämmöntalteenotolla en ole vakuuttunut!

Terv. sähkäri

Ps. Ja kun vielä itse pystyy asentamaan ja huoltamaan niin ollaan pitkästi plussalla.

Eikä vesiputkia missään rakenteissa vuotamassa!!!!

Äänestä
  • Kannat veden ämpärillä, käyt puuceessä, saunot pihasaunassa?
    Vai miten teille vesi tulee jos ei putkia pitkin?

    Äänestä

  • Sanoen??? kirjoitti:

    Kannat veden ämpärillä, käyt puuceessä, saunot pihasaunassa?
    Vai miten teille vesi tulee jos ei putkia pitkin?

    styroksia.kauhee savu ja haju ulkona,mutta mitä sitte? ei se paska haittaa kuin naapureita.

    Äänestä

  • Pikkasen ihmetyttää vanhassa varaava takka, ei ole käytössä, uuteen pitäis saada samanlainen ??

    Äänestä

  • Eikä tuu vesivahinkoa kun poltat talosi kun sähkövehkeet vanhenee : )

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SähköCallup kirjoitti:

Paljonko teillä on vuosittainen sähkönkulutus (kWh), siis sähkölämmitteisessä talossa. Onko 2-tariffimittari? Talon koko (noin), kerrosluku ja ikä (noin suurinpiirtein).
Itse ollaan valitsemassa okt:n lämmitysmuotoa ja ollaan kyllä pahasti sähkölämmityksen kannalla. Mutta ajattelin nyt kysellä todellisia lukuja, jotka nojaavat oikeaan elämään eikä vain paperilla esitettyihin lukuihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu