HÄVETKÄÄ HOITAJAT

PALOMIES.........

Hoitajat ovat tässä nyt osoittaneet jopa omia ammattijärjestöjään ja niiden vetäjiä myöten oman tyhmyytensä. Kukaan ei luvannut heille ennen vaaleja 500/kk. Se oli journalistien kysymys pitäisikö hoitajille antaa 500/kk, johon moni vastasi kyllä. Jos sama olisi kysytty opettajista, niin vähintään yhtä moni olisi vastannut kyllä.

Totuus on tällä hetkellä se, että moniin muihin aloihin nähden hoitajat saavat hyvää palkkaa. Vai voitteko hoitajat hyvällä omalla tunnolla sanoa, että siivojaan bruttokeskiansio 1100/kk on hyvä.

Näissä asioissa pitää aina verrata kokonaispalkkoja ei peruspalkkoja. teidän keskiansionne nousevat reippaasti yli 2000/kk kun kaikki lisät otetaan huomioon. Eivät paperimiehetkään saa järin hyvää peruspalkkaa, vaan joutuvat tekemään kolmivuorotyötä, jolloin palkka muodostuu perustpalkasta ja lisistä.

Jos taas verrataan koulutettuja aloja keskenään, niin monet akateemisen koulutuksen saaneet ihmiset tienaavat teitä vähemmän. Tutkijoiden palkat pyörivät luokassa 2000-2200/kk, he ovat siis maistereita, lisenssiaatteja ja tohtoreita. Opettajien palkat eivät ole teidän palkkojanne kummempia, vaikka hekin ovat saaneet akateemisen koulutuksen.

Sitten te vetoatte, että työssänne on ihmishenki kyseessä. Entä poliisit ja palomihet, jotka perinteisesti tienaavat teitä vähemmän. Ei riitä että he pelastavat ihmishenkiä, vaan he joutuvat laittamaan oman henkensä alttiiksi muiden pelastamiseksi.

Saisitte hävetä tätä valitusta ja olla tyytyväisiä, että saatte noin suuren korotuksen, josta suurin osa muista tässä maassa vain haaveilee. teidän työnne ei ole arvokkaampaan kuin muidenkaan. Nyt tämä kaikki johtaa siihen, että teidän työolonne huononevat kun henkiläökuntaa vähennetään kulujen kasvun takia. Eli niin makaa kuin petaa. Älkää sitten ruikuttako työoloja. Kaikkea ei voi saada.

HÄVETKÄÄ HOITAJAT!

71

5015

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PALOMIES......

      Niin ja se palomiehen peruspalkka on sitten 1454e/kk. Teemmekö me mielestänne vähempiarvoista tai helpompaa työtä kuin te.

      Voisitte vähän suhteuttaa omaa asemaanne ja koulutustanne muihin vastaaviin ryhmiin. Turha on verrata yksityisen sektorin korkeasti koulutettuihin.

      • paskatieteiden maisteri

        tulee siitä nukutte yön asemalla, pelailette päivät sählyä.Että jaksaisitte tehdä jotain rahahommia niillä kolmella ansaitulla vapaalla tehdä.Taitaa muuten palomiehen vuosiansiot olla jotain ihan muuta kuin 17000 euroa/vuosi(siis päätyöstä)Ettei ne teidänkään asiat ihan huonosti ole.

      • palkkasi

      • palkka.

        Siihen kuuluu pajon sellaisia lisiä...että keskiansionne nousee tuonne 3000 euron luokkaan.....

      • Dippiduu

        Palomiehet, poliisit ja hoitajat; huonopalkkaisia kaikki työn vaativuuteen verraten. Varmasti onkin hyödyllistä hyökatä toinen toistemme kimppuun. Sairaahoitajana kyllä ilomielin tuen palomiehiä, jos he parempaa palkkaa itselleen taistelevat!

    • Hanna S

      Palkka ei kenelläkään muodostu peruspalkasta ja lisistä. Lisät eivät kuulu palkkaan. Kokonaisansiota ne nostavat tietenkin. Kyllä ehdottomasti siistijöiden ja laitoshuoltajien tulisi saada enemmän palkkaa. Samoin monien muiden. Todella paljon tienaavilta palkkaa vaan reilusti alaspäin ja tasoitusta muille. Kaikille sama palkka, koska kaikki työ on yhtä arvokasta.

      • TYHMYYS KUKOISTAA

        Voiko olla tyhmempää ! ? Ei todellakaan !

        Vain hoitajaksi voi päästä noinkin tyhmä ihminen !

        TOTTAIT KAIKKI ON PALKKAA !!

      • Hanna M
        TYHMYYS KUKOISTAA kirjoitti:

        Voiko olla tyhmempää ! ? Ei todellakaan !

        Vain hoitajaksi voi päästä noinkin tyhmä ihminen !

        TOTTAIT KAIKKI ON PALKKAA !!

        Katsopas vaikka työehtosopimuksista. Siellä on palkat ja lisät selostettu ihan eri otsikon alla. Palkka on palkkaa ja lisät korvausta. Näin se vaan on.Ansiotuloa ovat molemmat, mutta eivät palkkaa molemmat....

    • tikanpoika

      Se on tyhmä joka ei tajua pyytää..
      Olet oikeassa - palomiehet ja poliisit saavat hävyttömän huonoa palkkaa!
      Yhdessä asiassa olet väärässä, hoitajia ei voida enää vähentää missään, koska heitä ole edes nykyisiin työvuoroihin täyttä miehitystä..

    • Juristi......

      Suomessa tuloovat länsimaista pienimmät, kiitos progressivisen verotuksen. Hyvät tulot kuuluu niille, jotka pystyvät omalla panoksellaan tuotamaan paljon rahaa. yksityinen terveydenhoito toimii nykyäänkin jo paremmin ja tehokkaammin kuin julkinen. Lisäksi yksityinnen terveydenhoito ei toimi tappiolla kuten julkinen.

      Tulevaisuus on tasaveron ja suurien tuloerojen. Opiskelkaa ja valitkaa ammattinne paremmin. Turha inistä kun on jo housussa...

    • tekstiiii

      Mut hoitajien palkat ovat keskimäärin 2500€/kk ja siinä mukana myös päivätyötä tekeviä ! Monella suht.uudella hoitajalla perus jo n.2000€ eikä edes ole vielä ikälisiä ! Vuositulot melkein järjestään vuorossa yli 30000€ !

      Mut siinähän kärsii kaikki verot kiristyy inflaatio lähtee laukkaamaan ,mut eritoten kunta-ala kun ei ole rahaa lomautetaan ,virkoja lakkautetaan ,kyllä muut kunta-alalla varmaan kiittävät hoitajia !

      HÄVETKÄÄ TODELLA ,MINÄ HÄPEÄN HOITAJIEN PUOLESTA ! vOITTE KASOA MITEN TÄSTÄ MAAN TALOUS KEHITTYY.vALITETTAVAA ON NYT OIKEAT PIENITULOISET SIELTÄ SE ENITEN KIRPAISEE !
      KIITOS HOITAJAT !

    • ovat

      päivätyössä ja viikonloput vapaina..ja palomiehet istuvat aina kun ei pala..ja palaa harvoin..hävetkää..

      • siivoojat

        Sairaaloiden siivoojat tekevät kaksivuorotyötä ma-su.

      • TAIDA OLLA

        Mut hoitajan tyhmä pää taas sekoilee !
        hoitajan vuositulot on 3* suuremmat kuin siivoojan ! Olisitko valmis tiputtamaan n.1000€/kk käteen jäävästä osuudesta pois ?

      • eivät
        siivoojat kirjoitti:

        Sairaaloiden siivoojat tekevät kaksivuorotyötä ma-su.

        öitä ja työ kevyempää kuin perushoitsuilla!

      • teillä
        TAIDA OLLA kirjoitti:

        Mut hoitajan tyhmä pää taas sekoilee !
        hoitajan vuositulot on 3* suuremmat kuin siivoojan ! Olisitko valmis tiputtamaan n.1000€/kk käteen jäävästä osuudesta pois ?

        ole vastuuta mitään työstänne kuhan pölyt on pois..

      • ...
        teillä kirjoitti:

        ole vastuuta mitään työstänne kuhan pölyt on pois..

        Luuletko että laitoshuoltajat käyvät pyyhkimässä leikkaussalista "pölyt pois"?

      • VAAN
        ... kirjoitti:

        Luuletko että laitoshuoltajat käyvät pyyhkimässä leikkaussalista "pölyt pois"?

        VASTUUNNE ON VÄHÄISTÄ IHMISHENGISTÄ EI TARTTE VÄLITTÄÄ..VAIKKA SIIVOUS ARVOKASTA TYÖTÄ ONKIN )))

      • näkevä silmä

        Kun sairaanhoitajat sanoivat etteivät tienaa 2500€/kk, niin eteen läiskäistiin tällainen nettiosoite

        http://www.kuntatyonantajat.fi/keskiansiot/frameindex.html

        Sieltä selviää että mm. siivooja tienaa kunnallisessa 1660€/kk... kuinkahan paljon yksityisellä?

        Meidän häpeämään käskevä palomiehemmekin yltää palomies-ensihoitajana 3088€/kk ansioihin, vaikka muuta väittääkin.

        Sanotaan ettei sairaanhoitajien kuuluisi saada mitään korotusta, kun on jo oman koulutuksen tasoon nähden sama palkka kuin muillakin, kuitenkin esimerkiksi samantasoisen koulutuksen käyneet insinöörit saavat kunnalta 3180€/kk.

      • Yks sh
        TAIDA OLLA kirjoitti:

        Mut hoitajan tyhmä pää taas sekoilee !
        hoitajan vuositulot on 3* suuremmat kuin siivoojan ! Olisitko valmis tiputtamaan n.1000€/kk käteen jäävästä osuudesta pois ?

        Siivoojat, myyjät ym. tekevät ihan yhtä arvokasta työtä kuin sairaanhoitajatkin. Kyllä maailma hukkuisi likaan, jos ei olisi siivoojia ja kaupat olisivat kiinni ilman myyjiä. Ainoa ero vain on se yksi pikku seikka, että sairaanhoitajat ovat vastuussa ihmishengistä! Olen itse ollut laitoshuoltajana opiskeluaikana ja tiedän mitä se työ on. Siinä tehtävässä en kuitenkaan ollut vastuussa ihmishengistä, kuten nykyään sairaanhoitajana.

        Kerronpa esimerkin omasta työstäni lasten sairaanhoitajana... Laimennan päivittäin lääkkeitä ja lasken milligrammoja ja mikrogrammoja. Pienikin virhe voi koitua kuolemaksi tai voi vammauttaa lapsen pysyvästi. No, liittyy työhön nykyään myös paljon tätä tietokoneen hoitoa, mutta tärkeintä on omasta mielestäni se lasten hyvinvointi.

        En vaadi suuria palkankorotuksia, mutta olisi mukava tietää, että sairaanhoitajan työtä arvostettaisiin edes vähän. Miksi kaikkien muiden alojen työntekijöiden pitäisi saada palkankorotus, mutta ei sairaanhoitajien??

      • sanoi, että
        näkevä silmä kirjoitti:

        Kun sairaanhoitajat sanoivat etteivät tienaa 2500€/kk, niin eteen läiskäistiin tällainen nettiosoite

        http://www.kuntatyonantajat.fi/keskiansiot/frameindex.html

        Sieltä selviää että mm. siivooja tienaa kunnallisessa 1660€/kk... kuinkahan paljon yksityisellä?

        Meidän häpeämään käskevä palomiehemmekin yltää palomies-ensihoitajana 3088€/kk ansioihin, vaikka muuta väittääkin.

        Sanotaan ettei sairaanhoitajien kuuluisi saada mitään korotusta, kun on jo oman koulutuksen tasoon nähden sama palkka kuin muillakin, kuitenkin esimerkiksi samantasoisen koulutuksen käyneet insinöörit saavat kunnalta 3180€/kk.

        peruspalkka on vajaa 1500 euroa kuussa, mutta sivustollahan on kokonaisansiot, ei peruspalkka...

    • tekstiä !

      Se on oikein jokainen valitsee työnsä !
      Verovaroin ei voida maksaa kohtuuttomia ,mitkä hoitajien palkat jo nyt ovat ! Ei muuta kuin minimimeihitystä pienemmäksi !!
      Saatte tehdä sit oikeesti töitä se on nyt kiristettävä porukkaa pois !

    • vertailu osoittaa

      että hoitajien palkat ovat suomessa huonot. Ei ihme että hoitajat hakeutuvat ulkomaille. Onko meillä varaa kouluttaa työvoimaa ulkomaille?

      http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:8:0:1:2007-07-20;4:9:0:0:0;4:139:0:0:0;4:140:0:0:0,104:8:473366,1:0:0:0:0:0:

      • vertailuksi

      • Opettaja.....
        vertailuksi kirjoitti:

        opettajien "olot"...

        http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/id70293.html

        kukaan ei estä sinuakin ryhtymästä opettajaksi. MIksiköhän suomalaista opetusjärjestelmää ja opetusta pidetään maailmanlaajuistesti erinomaisena toisin kuin julkisen terveydenhuollon tasoja, jonka yksityininen voittaa 6-0.

      • paskatieteiden maisteri
        Opettaja..... kirjoitti:

        kukaan ei estä sinuakin ryhtymästä opettajaksi. MIksiköhän suomalaista opetusjärjestelmää ja opetusta pidetään maailmanlaajuistesti erinomaisena toisin kuin julkisen terveydenhuollon tasoja, jonka yksityininen voittaa 6-0.

        lienee materiaalin laatu,ei suinkaan kansankynttilöiden taso.Muuten julkinen terveydenhuolto tekee juuri sen mitä yksityinen sektori ei halua tai kykene hoitamaan. Väitän ja tiedän olevani oikeassa jos esim keskikokoiseen kaupunkiin perustettaisiin yksityinen koulu olisi sen antama opetus varmasti parempaa ja voittaisi peruskoulun 13-2

      • näköjään

        ole asioiden tasalla ja olen sairaanhoitajien puolella silti vaikka olen opettaja. Minulla on myös sairaanhoitajan tutkinto, mutta työ oli liian raskas ja piti palata luokkaan...
        Suomessa on myös laadukasta hoitoa ja siitä seuraavassa...

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/200709206613988_uu.shtml

      • kitiseviä ja haneita
        paskatieteiden maisteri kirjoitti:

        lienee materiaalin laatu,ei suinkaan kansankynttilöiden taso.Muuten julkinen terveydenhuolto tekee juuri sen mitä yksityinen sektori ei halua tai kykene hoitamaan. Väitän ja tiedän olevani oikeassa jos esim keskikokoiseen kaupunkiin perustettaisiin yksityinen koulu olisi sen antama opetus varmasti parempaa ja voittaisi peruskoulun 13-2

        Lienee hoitajilla almmuuskompleksi, kun eivät oikein mitään saa/osaa tehdä ilman lääkäreitä...

        Toivotaan, että hoitajat eivät allekirjoita sopimusta. Silloin eivät saa mitään vaan tämäökin sopimus menee ohi...

        Eipähän tartte meidän muiden sitten verovaroilla enää kustantaa tätä hoitajien järkyttävän suurta korotusta..

      • asemalle kuulut
        kitiseviä ja haneita kirjoitti:

        sinut päästi taas koneelle ,kuulut lukkojen taakse ja avaimet pitäisi hävittää.

      • kyseessä
        kitiseviä ja haneita kirjoitti:

        Lienee hoitajilla almmuuskompleksi, kun eivät oikein mitään saa/osaa tehdä ilman lääkäreitä...

        Toivotaan, että hoitajat eivät allekirjoita sopimusta. Silloin eivät saa mitään vaan tämäökin sopimus menee ohi...

        Eipähän tartte meidän muiden sitten verovaroilla enää kustantaa tätä hoitajien järkyttävän suurta korotusta..

        on alemmuuskompleksi jos ei saa tehdä jotain?

    • ----->Insinööri<----

      Ei hoitajilla ole muuta mahdollisuutta kuin olla hyväksymättä tuota sopimusta.

      Kokoomus lupasi,( jopa Ben joka eilen lupasi maksaa 500€ sille, joka näyttää tuon kokoomuksen 500€ lupauksen. Ja eilen illallahan toimittajat jo näyttivät video pätkää ajalta ennen vaaleja, missä Ben itse myöntää tuon lupauksen)
      Matalapalkkaisille naisvaltaisille aloille tasa-arvo erän., jota ei kyllä tuossa sopimuksessa ole.
      Jos he hyväksyvät tuon sopimuksen, se kertoo, ettei matalapalkkaisille naisvaltaisille aloille anneltuja lupauksia tarvitse pitää.

      Tuo kokoomuksen lupaus on kyllä vähän ympäri pyöreä. Mutta itse tulkitsen näin

      matalapalkkaisille naisvaltaisille aloille, vähintään 500€ korotus.
      Ja keskimääräistä korotusta isommat korotukset, joista valtio maksaa tuon erotuksen. Se mitä tuo erotus määritellään, ei minulle selvinnyt.

      • ----->Insinööri<----

        joku ei nähnyt tuota kokoomuksen lupausta, niin juuri nyt tulee 1:ltä uusintana tuo A-talk (klo13.45-14.30), missä tuo Benin vaali lupaus esitetään.

      • Sairaanhoitaja Savosta

        ihan aikuisen oikeasti uskonut ja luottanut vaalipuheiden lupauksiin. Itse olen yllättynyt jo siitä palkkaehdotuksesta mikä ollaan saatu. Tämä sopimus pitäisi ehdottomasti hyväksyä. Jos hoitajien lakko tulee, niin varmasti ei saada sellaisia etuja ja palkkoja että niiden vuoksi kannattaisi lakkoilla. Vaalipuheet ovat vaalipuheita ja porvari on aina porvari.Ei tavallisen työtätekevän ihmisen ja varsinkaan työttömän kannata koskaan äänestää kokoomusta tai keskustaa.

    • en häpeä

      En jaksanut lukea vuodatuksestasi paljoakaan, mutta lopputeksti kertoo että taitaa olla nyt palomieheltä aika akkamaista käytöstä nuo häpeämään kehoitukset. Syökää potkua.

    • joojoojoop

      Mitäs sanot siihen kun vingut tuolla,että maisteritkin on pienemmällä palkalla.Työ on kevyempää,MUTTA KYLLÄ KOULUTUKSESTA PITÄÄ MAKSAA ja työn rankkuudesta kanssa.SAIRAANHOITAJA ON KORKEAKOULUTETTU HENKILÖ JOKA TEKEE RANKKAA FYYSISTÄ TYÖTÄ.Palomieheksi ei tarvita kuin 2 asteen tutkinto ja koulutus kestää sen 12kk max.Kukaan ei taas vähättele ketään,huonostihhan se maksaa kun on vaarallinen työ.Mutta harvemmin siellä tulipalossa kukaan teitä neulan kanssa odottaa ja vainoaa teitä kotiin kun olette sankareita.On todella naiivia sanoa,että toiselle annettu on sinulta pois,HÄPEÄ!

      • ei ole raskasta

        Ja paskan marjat. Lähi- ja perushoitajat sen raskaan fyysisen työn tekee, ei todellakaan sairaanhoitajat.

      • akateemikko

        Mistä lähtien sairaanhoitajilta on vaadittu korkeakoulututkinto. HALOO! Te sairaanhoitajat ollette juuri niitä toisen asteen koulutettuja - ette korkeakoulun käyneitä, jos luulette että AMK on sama kuin korkeakoulu niin kysykäähän lääkereiltä... he ovat niitä korkeakoulutettuja ette te sairaanhoitajat.

      • ensihoitaja....

        varmasti tiesitkin, että kaikki palomiehet on myös koulutettu ensihoitajiksi!

        Taidate hieman yliarvostaa itseänne. Kyllä moni muukin työ on raskasta ja moni muu koulutust kestää paljon kauemmin kuin teidän koulutus ja sen lisäksi työllistyminen on sen jälkeen vaikeaa.

      • uskokkaan
        akateemikko kirjoitti:

        Mistä lähtien sairaanhoitajilta on vaadittu korkeakoulututkinto. HALOO! Te sairaanhoitajat ollette juuri niitä toisen asteen koulutettuja - ette korkeakoulun käyneitä, jos luulette että AMK on sama kuin korkeakoulu niin kysykäähän lääkereiltä... he ovat niitä korkeakoulutettuja ette te sairaanhoitajat.

        Että olisit akateemikko.Silloin tuntisit lakia joka selvästi kertoo AMK:n olevan alemman asteen korkeakoulu.Peace out.

      • akateemikko
        uskokkaan kirjoitti:

        Että olisit akateemikko.Silloin tuntisit lakia joka selvästi kertoo AMK:n olevan alemman asteen korkeakoulu.Peace out.

        ALEMMAN ASTEEN KORKEAKOULUTUTKINTO

        joka vastaa vanhaa opistotasoista tutkinto, jotka ovat poistuneet. Eli 2. asteen tutkinto.

        Voivoi, kun te että oikein edes omaa tutkintoanne tiedä...

      • edelleenkään
        akateemikko kirjoitti:

        ALEMMAN ASTEEN KORKEAKOULUTUTKINTO

        joka vastaa vanhaa opistotasoista tutkinto, jotka ovat poistuneet. Eli 2. asteen tutkinto.

        Voivoi, kun te että oikein edes omaa tutkintoanne tiedä...

        Vanha opistoasteinen koulutus on nyt ammattikoulukoulutus eli 2 asteen koulutus joka oli opistoasteen koulutus silloin joskus aikanaan. Vert. Kauppaopisto --> kauppaoppilaitos nyk. Todellinen akateemikko antaa lähteitä ei mututietoa.

      • tällä kertaa
        akateemikko kirjoitti:

        ALEMMAN ASTEEN KORKEAKOULUTUTKINTO

        joka vastaa vanhaa opistotasoista tutkinto, jotka ovat poistuneet. Eli 2. asteen tutkinto.

        Voivoi, kun te että oikein edes omaa tutkintoanne tiedä...

        Nyt olet kyllä väärässä, sillä toisen asteen koulutukseen kuuluvat mm. lukio, kauppaoppilaitos, ammattikoulut jne eli sellaiset koulut, joihin haetaan peruskoulusta.

        Sairaanhoitajat, tradenomit ja insinöörit valmistuvat ammattikorkeakoulusta, joka luetaan korkeakoulutukseksi. Ja kyllä, se ei ole akateeminen ns. tiedekorkeakoulutus, ja ihan jokainen ammattikorkeakoulusta valmistunut sen tietää. Tuntuu vaan olevan teillä akateemisilla hivenen heikko itsetunto, kun näette punaista asian vuoksi.

        En ole nähnyt yhtäkään kirjoitusta, jossa teknisestä opistosta (teku) valmistunut insinööri hyökkäisi esimerkiksi sähkömiehen silmille, kun tämä kertoo valmistuneensa ammattiopistosta, joiksi ammattikouluja nykyään kutsutaan.

        Ammattikoulu on ammattiopisto

        Tekninen opisto tai sairaanhoito-opisto on ammattikorkeakoulu.

        Teknillinen korkeakoulu on teknillinen yliopisto.

        Huomaatko miten nimet ovat muuttuneet?

      • sillä
        tällä kertaa kirjoitti:

        Esim. sairaanhoitajan koulutusta on muokattu niin paljon opistotasosta,samoin inssien ettei todellakaan voi sanoa että kyseessä olisi opistotason tutkinto. Vaikka sitä miten mussutat ja väännät niin lain edessä se on KOREAKOULUTUTKINTO.Eikä kukaan väitä AMK-tutkinnon olevan AKATEEMINEN tutkinto vain alempi korkeakoulututkinto.

      • kuvia kumartelematon
        akateemikko kirjoitti:

        Mistä lähtien sairaanhoitajilta on vaadittu korkeakoulututkinto. HALOO! Te sairaanhoitajat ollette juuri niitä toisen asteen koulutettuja - ette korkeakoulun käyneitä, jos luulette että AMK on sama kuin korkeakoulu niin kysykäähän lääkereiltä... he ovat niitä korkeakoulutettuja ette te sairaanhoitajat.

        Minulla on vain opistotasoinen koulutus mutta töitä on aina ollut riittävästi. Keskityn työtehtävääni enkä työkavereiden ja itseni koulutustasoon. Saan työpaikallani parempaa palkkaa kuin DI:t.

      • tikanpoika
        sillä kirjoitti:

        Esim. sairaanhoitajan koulutusta on muokattu niin paljon opistotasosta,samoin inssien ettei todellakaan voi sanoa että kyseessä olisi opistotason tutkinto. Vaikka sitä miten mussutat ja väännät niin lain edessä se on KOREAKOULUTUTKINTO.Eikä kukaan väitä AMK-tutkinnon olevan AKATEEMINEN tutkinto vain alempi korkeakoulututkinto.

        Ihan sama onko AMK vai PMMPK. Haluaisin mieluummin olla Florence Nightingale kuin nykyinen ATK-apina.

    • kirjoitat...

      Tämä keskutelu hoitajien puolelta alkaa kuulostaa ihan entiseltä neuvostoliiton sosialismilta. Kaikille sama palkka ja silleen... Kyllä kuulkaa sille, joka jaksaa itselleen esim. akateemisen tutkinnon suoruttaa (vie 5-7 vuotta) pitää maksaa sen mukaisesti 2. asteen tutkinnon suorittaneita enemmän. Ei kyse ole työn raskkaudesta vaan sen älyllisestä vaativuudesta. Jos raskaus olisi ainoa kriteeri niin parasta palkkaa tässä maassa saisivat rakennustyömiehet, jotka painavat urakkaa pitkiä päiviä.

      Jokaisella on mahdollisuus valita ammattinsa, eikä kannata valittaa ominen valintojen jälkeen, vaan voi kouluttautua ja hakeutua töihin josta oikeasti maksetaan paljon. Nimittäin jos omat resurssit ja kyvyt riittävät.

      • Vitsilänpaju

        Ärsyttää kun amikset vetävät megapalkkaa,ei ne raksamiehetkään tienaa huikeita summia. Sairaanhoitaja on sentään käynnyt korkeakoulututkinnon,vaikka se onkin alempikorkeakoulututkinto. Sairaanhoitajan työ on vahtia lähihoitajaa ja tehdä kaikkea samaa omat hommansa siihen päälle.Pois korotukset lähihoitajilta niin saadaan korotukset oikeaan osoitteeseen!

      • pyöritään
        Vitsilänpaju kirjoitti:

        >Ärsyttää kun amikset vetävät megapalkkaa

      • Cikka Kuu

        Äläpä yleistä. Lähihoitajakoulutus on 2.asteen koulutusta, mutta sairaanhoitajaksi ei pääse lukemaan peruskoulusta, joten se ei ole 2.asteen koulutus.

        Kyllähän tehy ja super ovat jo kertoneet olevansa tyytyväisiä tarjottuun sopimukseen, enää kiikastaa se tasa-arvoerä, jolla piti kuroa kiinni naisvaltaisten alojen palkkojen jälkeenjääneisyyttä. Vai väitätkö ettei naisen euro ole vähemmän kuin miehen?

      • annastiina*
        Vitsilänpaju kirjoitti:

        Ärsyttää kun amikset vetävät megapalkkaa,ei ne raksamiehetkään tienaa huikeita summia. Sairaanhoitaja on sentään käynnyt korkeakoulututkinnon,vaikka se onkin alempikorkeakoulututkinto. Sairaanhoitajan työ on vahtia lähihoitajaa ja tehdä kaikkea samaa omat hommansa siihen päälle.Pois korotukset lähihoitajilta niin saadaan korotukset oikeaan osoitteeseen!

        Kuka tekee ruohonjuuritason työn? kyllä se on kuule lähi-tai perushoitaja. Ne peseepi perseet ja siivoopi oksennukset. Syöttävät sairaat yms. Sairaanhoitajat istuvat kansliassa perseet homeessa ja hoitavat paperityöt. Lähi-ja perushoitajat kunniaan!!!Mutta...arvostan silti sairaanhoitajiakin, ajatellut jopa itse lähteä vielä koulun penkille, pääsisimpähän vähemmällä ruumiillisella työllä!

    • näkevä silmä
      • niin onkin

        Ja ihan tavallisenkin palomiehen kokonaispalkka on 2489 e eli melkein sama ku sairaanhoitajilla. Miltäs nyt tuntuu kun sanon että onpas sulla hyvä palkka kuukaudessa??!! Niinhän te parjaatte sairaanhoitajienkin palkannostoa sanomalla että KOKONAISpalkka on niin HIRVEÄN hyvä! Ei ole ihan sama asia eihän?

      • Ja unohtuiko,
        niin onkin kirjoitti:

        Ja ihan tavallisenkin palomiehen kokonaispalkka on 2489 e eli melkein sama ku sairaanhoitajilla. Miltäs nyt tuntuu kun sanon että onpas sulla hyvä palkka kuukaudessa??!! Niinhän te parjaatte sairaanhoitajienkin palkannostoa sanomalla että KOKONAISpalkka on niin HIRVEÄN hyvä! Ei ole ihan sama asia eihän?

        että juuri palomiehet lakkoilivat kymmenisen vuotta sitten. Oliko palomiesten lakko oikeutettu? Eikö sairaanhoitajien lakkoilussa ole kyse juuri samantyyppisestä palkkauksen korjauksesta?

      • äläkä vingu
        Ja unohtuiko, kirjoitti:

        että juuri palomiehet lakkoilivat kymmenisen vuotta sitten. Oliko palomiesten lakko oikeutettu? Eikö sairaanhoitajien lakkoilussa ole kyse juuri samantyyppisestä palkkauksen korjauksesta?

        Vertaa nyt vain hoitaja niitä peruspalkkojasi. Lisät eivät teidän mukaan ole palkkaa. Lopeta tuo säälittävä ruikutus ja vertaile nyt niitä hemmetin peruspalkkojasi.

      • lähiopäijä
        äläkä vingu kirjoitti:

        Vertaa nyt vain hoitaja niitä peruspalkkojasi. Lisät eivät teidän mukaan ole palkkaa. Lopeta tuo säälittävä ruikutus ja vertaile nyt niitä hemmetin peruspalkkojasi.

        aika.Kuka voi olla todella noin tyhmä,joka tuollaista kirjoittaa?Lähihoitajan palkka alle 1600 kuussa ilman lisiä!Puolet koulutetuista tekee päivätyötä:ilman lisiä!Kyllä taas tuntuu,et on tosi vähäjärkisiä ääliöitä,joka tuonlaista edes kehtaa kirjoittaa.Voi kun se olis edes mahdollista pistää oikea lakko pystyyn,niin nähtäis,miten tuonlaiset,vähäjärkiset,hoitoa tarvitsevat kusipäät saisivat tarvitsemaansa apua.
        Sinänsä mielenkiintoinen asia on se,miten ennen liittokohtaisia neuvotteluja,suurin osa suomalaisista oli hoitajien reilujen palkankorotusten puolesta.
        Niin se maailma muuttuu,Eskoseni!

      • lisät ole
        äläkä vingu kirjoitti:

        Vertaa nyt vain hoitaja niitä peruspalkkojasi. Lisät eivät teidän mukaan ole palkkaa. Lopeta tuo säälittävä ruikutus ja vertaile nyt niitä hemmetin peruspalkkojasi.

        näköjään palomistenkään mielestä palkkaa eli ei me sairaanhoitajatkaan ihan viimisen päälle huijareita olla! Kyllä tää hemmetin palsta alkaa olla aika loppuunkulutettu!

    • Ei hoitajaksi sittenkään

      Ininä palkoista työn raskaudesta on kyllä aivan joukkomölinää.Palkka on työhön nähden riittävä ja milla aloilla olisi totisesti palkoissa korjattavaa.

      Ensihoitajat ja palomiehet on ryhmä jotka saa kyllä ensisijaisen arvostukseni.Lentävä lähtö ja valmius vaikka minkälaisiin ensihoitotehtäviin.Nämä eivät taida tietää, että esim rikospaikalle,jossa ont aphatunut puukotus, voi olla ensimmäinen avutuoja palolaitoksen porukka.Itse olen ollut paikalla kun puukotetun ensihoidon aloittivat palolaitoksen porukka, joka hälytyksen tullessa oli lähin pelastuslaitoksen yksikö.

      Poliisi, palokunta-tekvät työtä, jossa oma henki on vaarantuneena vapaa-ajallakin.

    • PS68

      Sitä saa mitä tilaa. Äänestimme kokoomusta. Nyt tulee jatkossa kylmää kyytiä.

    • rs68

      Nyt on kyyti kylmää. Tätähän halusimme äänestämällä kokoomusta. Joten pulinat pois.

    • 'vedonlyöjä''

      aloittaja voitti pullakahvit työpaikallaan.Että sellainen provo tällä kertaa.

      • huumoria

        tyypillistä huumoria .... myös palomiehille :-)

    • annastiina*

      Minä en häpeä ainakaan yhtään sitä että me hoitajat halutaan lisää palkkaa, pestään hampaat irvessa paskaa ja siivotaan kusta ja oksennusta. Siirrellään satakiloisia potilaita niin että paikat hajoo ja vielä meille on sanottu että työkavereita ei tulla samaan lisää niin miksi ei sitten edes palkkaa? Yövuorossa on mun vastuulla melkein 35 potilasta...pesen ja siirtelen pyörätuoliin yksin painavia potilaita kun modulikaveri ei kerkee kun se on lääkärinkierrolla...vielä mun pitäis sitten ne kiertoasiatkin melkeen ulkoo osata jotta voin raportoida niistä seuraavalle työvuorolle kun se kierrolla ollut hoitaja lähti aikaisemmin työajanlyhennyksen takia...siinä välissä joutuupi vielä hyvässä lykyssä jakaan melkeen 14:stä potilaan lääkkeet seuraavaksi vuorokaudeksi...että silleen. Mutta ei tätä paskaa ymmärräkkään kuin hoitajat!!! =)

      • Anonyymi

        Helsinkiläisessä vanhusten palvelutalossa X on yhteensä koko talossa 94 asiakasta. Palveluasumisen puolella 55 asiakasta, ja loput ryhmäkotien puolella. Yöllä pitäisi olla koko talossa kolme hoitajaa, mikä on liian vähän sekin. Valitettavasti joskus joudutaan vetämään yöt kuitenkin läpi kahden hoitajan turvin. Kaikkien niiden asiakkaiden luona, joiden luona pitäisi yön aikana käydä, ei ehditä käymään, se on selvä. On sääntö, että hoitaja saa yöllä olla POIS "dementia ryhmäkodista" vain 20 minuuttia kerrallaan. Tämä ei toteudu, pois joudutaan olemaan 2-3 tuntia, kun ollaan hoitamassa muita asiakkaita palveluasumisen puolella, tai ollaan toisessa ryhmäkodissa. Yöhoitajan mieltä painaa vielä se, että jos klo 07:00 huomataan, ettei aamuvuorolaisia ole riittävästi, ei yön jälkeen pääsekään kotiin, vaan joutuu jäämään töihin vielä aamuvuoroon. Ei kukaan halua tehdä tämmöistä työtä. Kaikki, jotka pystyvät, vaihtavat alaa.

    • Eipä voida

      "työolonne huononevat kun henkiläökuntaa vähennetään"

      Eipä voida vähentää, nyt jo toimitaan minimitasolla ainakin vanhustenhuollossa. Pomot sanoo et turha odottaa lisäresursseja, niitä EI TULE, joten turha nipottaa siitäkään et valitkaa hoitajat palkan lisäksi lisää käsipareja. So what. Työnantaja vastaa työpaikan henkilöstömäärästä ja laadusta.

      • Anonyymi

        Erittäin hyvin sanottu, ja pitää täysin paikkansa. Ei ole enää mahdollista vähentää, kun jo nyt pyöritetään koko hommaa laittomalla alimiehityksellä. Joku kirjoittaa täällä: "Työnantaja vastaa työpaikan henkilöstömäärästä ja laadusta". Voi, kuule...Sellaiset terveiset vaan kyseiselle henkilölle, että työnantaja ei v oi tyhjästä kiskaista lisää henkilökuntaa, vaikka tietää, että sitä tarvittaisiin. Kun hoitajia ei ole, niin niitä ei vain ole. Siinä ei mitkään pakkolait auta. Pakotettuna ei kukaan töihin tule, se on varmaa!!! Olen nähnyt ne tilanteet, kun vakituista henkilökuntaa on liian vähän, varahenkilöstöstä kaikki sijaiset on otettu töihin, ja henkilöstövuokraus firmasta ei saada ketään paikalle. Joku pakotetaan töihin sitten VAPAALTA. Tämä ei i toimi pitkään. Kun vapaapäivät viedään, niin henkilökunta palaa loppuun, ja vaihtaa alaa. T:Silver FOX

    • Anonyymi

      Niillä on Sirkku tila miehen peniksen pesu ei ole sovullus.poliisin takaa tuoli Ylen kanssa koko ajan puhelin Rikki

      • Anonyymi

        Et kai sinä kuvittele, että hoitotyössä ehdittäisiin miesten peniksiä pesemään. Varmistetaan, että asiakas saa lääkkeet, ja käytetään asiakas äkkiä vessassa. Sitten juostaan tukka putkella seuraavan luokse, että kaikki saavat lääkkeet. Jos tehdään vuodepesu, niin penis pyyhitään äkkiä pesulapulla, ja pesuvoiteella. Ei se ole kunnon pesu.

    • Anonyymi

      Kirjoitus hävetkää esto 112 ryhmä puhelut

    • Anonyymi

      SIIVOJA EI OLE VASTUUSSA MUITEN ELÄMÄSTÄ. TYHMÄ VETO. TAITAT OLLA SIIVOJA. JOS OLIDIT ENEMMÄN KOULUTETTU ET HAUKKUISI TÄÄLLÄ EIKÄ VERTAISI SAIRAANHOITAJIA JA LÄHIHOITAJIA SIIVOJIOIDEN TYÖHÖN.

    • Anonyymi

      Ainainen hoitaja 2 vuotta keskustelu miten päin pimssa pestään pese Hoitaja Vino. Jooga tyttöjen Nivala kansalaisopisto yksi kertaa Tölli wc Mehtälä Markku.

    • Anonyymi

      Maskipakko? Onko hoitajalla oikeus hengittää?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2670
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      93
      1987
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1518
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      272
      1048
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      68
      946
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      891
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      870
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      864
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      775
    Aihe