Kovin lyhytnäköistä tuntuu olevan jopa talous-
lehtien kirjoittelu. Nytkin taloussanomat
hehkuttavat kiinteän koron ansasta.
Vielä viime viikolla markkinoilla vallitsi jo
alkava paniikki. Mutta yhdessä yössä tilanne muka
muuttui onnelliseksi, kun FED laski korkoaan 0,5%.
Useat eri tahot (mm. Greenspan)ovat jo kuukausien
ajan varoitelleet taantumasta ja holtittomasta
lainojen jaosta. Miten siis on mahdollista, että
yhden vuorokauden aikana talouden tilanne olisi
oleellisesti muuttunut? Väitän, että ei olekaan.
Koron lasku vain pitkitti hetkeksi taantuman
tuloa. Suuri osa subrime lainojen koroista nousee
syksyn ja kevään aikana. Irakin sota ja usan
kaksoisvaje ovat sellaisia luottamusta vähentäviä
tekijöitä, jotka edelleen ovat korjaamatta. Puolen
prosenttiyksikön korkojen lasku ei pelasta köyhää
subrime velkaista.
Ennustan siis:
Markkinoiden toipuminen on väliaikaista. FED antoi
krapulaiselle vain tuhdin ryypyn, mutta todellinen
päänsärky on edessä.
Veikkaan, että keväällä talouslehtien otsikot ovat
vielä synkempiä, kuin mitä nähtiin elo-syyskuussa.
Talouden perusongelmia ei korjata yhdessä päivässä
pelkällä korkon laskulla.
Ei pidä nuolaista ennenkuin tipahtaa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
suuntaan ja toiseen kertoo kuitenkin hyvin sen, että tulevaisuuden kehitystä näyttää olevan vaikea arvioida eli markkinoilla ollaan hieman epävarmoja.
kunnes rommaa
Energian hinta,kallistuvat palkat,yleinen epävarmuus markkinoilla, itäisen puskurin kutistuminen ja epäsatunnaisen satunnaiset luonnonilmiöt tulevat kasvattamaan inflaatiota, mikä taas nostaa korkoja. Ainoat hinnat, jotka tulevat laskemaan ovat asuntojen hinnat, joille kovat korot ovat myrkkyä.
FEDin koron lasku oli pelkkää psykologiaa, jolla ei vaikutusta reaalitalouden epämiellyttäviin tosiasioihin.
.... ensi vuodelle?
sielläkin näyttää olevan vaan se yksi julli, joka julistaa rommausaatetta.
Tuosta voimme päätellä että PERSEMÄKI ON ALKANUT. Mäki on luultavasti pitkä ja liukas. Kukaan ei tiedä missä on jyrkin kohta, siinä lähtee mäki alta. Kyyti on kovaa mutta kylmää.