Voi suru

Nyt ei pääse lähteen Hua Hiniin talveksi. Lääkäri kielsi matkustamisen - arvaa harmittiko? Ilmeni tässä kesän aikana yhtä sun toista krempaa, mitkä pitää hoitaa nyt talven aikana kuntoon, tekoniveltä ja semmosta, että on sitten seuraavana talvena iskussa. Joten terkkuja vaan sinne kaikille.

Pitäkää Suomi tytöt ja pojat Suomiarvoja arvossa. Olemme aina ja joka hetki ulkomailla käyntikortti omasta maastamme, emme itsestämme. Jokaista tekoa, eri toten paheksuttavia tekoja seurataan ja ne muistetaan aina, ei henk. kohtasesti, vaan aina ulkomailla todetaan, "ai niin se tai ne suomalaiset jne. jne.". Koskaan en juurikaan ole kuulut ketään mainittavan nimeltä. Kuten ei niistä kahdeksasta finskistä viime talvena, jotka yltyivät tappelemaan hot. Hilttonin edustalla paikallaisten kanssa oikein nyrkkirautojen, pullojen jne. kanssa, onneksi saivat itse kunnolla selkäänsä, joutuivat putkaan ja maksumiehiksi, lisäksi tuli porttikielto Thaimaahan.

Kaikkialla puhuttiin tuolloin suomalaisten tappeleen, ei ketään mainittu nimeltä. Se vasta harmitti. Tämä on syytä muistaa. Kaikki menee suomalaisten piikkiin, eli ei yksilön piikkiin, olipa sitten hyvää tai pahaa. Ero on suuri, hyvä kuuluu kauaksi, mutta paha vielä kauemmaksi. On myös hyvä muistaa, korjatakseen yhden pahan, pitää aina tehdä 12 hyvää, eli pitkä on matka lähtöpisteeseen takaisn, josta aloittaa uuden taipaleen. Tämä on syytä muistaa hauskanpidossa, hauskanpidossa - vielä kerran tavaksi tulleen mukaan ja hauskanpidossa.

Hauskaa olla pittää.., mutta ei liian hauskaa.
1687
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voi kun ikävää että rempat pilaa yhden talven!
Mutta kaikella on tarkoitus ja parempi niin et se huomattiin nyt eikä sitten kun olet pakannut laukut.
Nyt asenteella tämä talvi ja ens vuonna matkaan, pidetään lippu korkealla!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mecefi kirjoitti:

Nyt ei pääse lähteen Hua Hiniin talveksi. Lääkäri kielsi matkustamisen - arvaa harmittiko? Ilmeni tässä kesän aikana yhtä sun toista krempaa, mitkä pitää hoitaa nyt talven aikana kuntoon, tekoniveltä ja semmosta, että on sitten seuraavana talvena iskussa. Joten terkkuja vaan sinne kaikille.

Pitäkää Suomi tytöt ja pojat Suomiarvoja arvossa. Olemme aina ja joka hetki ulkomailla käyntikortti omasta maastamme, emme itsestämme. Jokaista tekoa, eri toten paheksuttavia tekoja seurataan ja ne muistetaan aina, ei henk. kohtasesti, vaan aina ulkomailla todetaan, "ai niin se tai ne suomalaiset jne. jne.". Koskaan en juurikaan ole kuulut ketään mainittavan nimeltä. Kuten ei niistä kahdeksasta finskistä viime talvena, jotka yltyivät tappelemaan hot. Hilttonin edustalla paikallaisten kanssa oikein nyrkkirautojen, pullojen jne. kanssa, onneksi saivat itse kunnolla selkäänsä, joutuivat putkaan ja maksumiehiksi, lisäksi tuli porttikielto Thaimaahan.

Kaikkialla puhuttiin tuolloin suomalaisten tappeleen, ei ketään mainittu nimeltä. Se vasta harmitti. Tämä on syytä muistaa. Kaikki menee suomalaisten piikkiin, eli ei yksilön piikkiin, olipa sitten hyvää tai pahaa. Ero on suuri, hyvä kuuluu kauaksi, mutta paha vielä kauemmaksi. On myös hyvä muistaa, korjatakseen yhden pahan, pitää aina tehdä 12 hyvää, eli pitkä on matka lähtöpisteeseen takaisn, josta aloittaa uuden taipaleen. Tämä on syytä muistaa hauskanpidossa, hauskanpidossa - vielä kerran tavaksi tulleen mukaan ja hauskanpidossa.

Hauskaa olla pittää.., mutta ei liian hauskaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu