eilen loppui

meidän 13 vuotta kestänyt yhteinen elo kultsin kanssa, eläinlääkäri antoi armon ja piikki tuli kohtaloksi. Haudan kaivoin itse ja sinne kesämökin multiin hautasin uskollisen kaverimme, siinä hautaa kaivaessa kävin lävitse koko yhteisen aikamme ja muistot oli niin kauniit. Lapsemme eivät olleet paikalla, mutta lupasivat tehdä ystävälleen muistokirjoituksen ja lukea sen ääneen, koska eiväthän koirat osaa itse lukea, sanoi eskari-ikäisemme. Meillä kultsin oli hyvä olla, ei kiusattu eikä rääkätty ja lettukestit mökillä olivat koiralle ja lapsille kesien kohokohtia. Mummi teki muurinpohjalettuja ja lapset/kultsi odotti vieressä kuola enemmän tai vähemmän valuen.
Lopetus oli kuitenkin pakko tehdä, koska kukaan meistä ei halunnut nähdä aina niin iloisesti heiluvan hännän hiljentävän tahtiaan, muuten liikkuminen oli jo hidastunut aika lailla, eikä viimeisenä päivänä enää vesikään mennyt kakomatta kurkusta alas.