eilen loppui

meidän 13 vuotta kestänyt yhteinen elo kultsin kanssa, eläinlääkäri antoi armon ja piikki tuli kohtaloksi. Haudan kaivoin itse ja sinne kesämökin multiin hautasin uskollisen kaverimme, siinä hautaa kaivaessa kävin lävitse koko yhteisen aikamme ja muistot oli niin kauniit. Lapsemme eivät olleet paikalla, mutta lupasivat tehdä ystävälleen muistokirjoituksen ja lukea sen ääneen, koska eiväthän koirat osaa itse lukea, sanoi eskari-ikäisemme. Meillä kultsin oli hyvä olla, ei kiusattu eikä rääkätty ja lettukestit mökillä olivat koiralle ja lapsille kesien kohokohtia. Mummi teki muurinpohjalettuja ja lapset/kultsi odotti vieressä kuola enemmän tai vähemmän valuen.
Lopetus oli kuitenkin pakko tehdä, koska kukaan meistä ei halunnut nähdä aina niin iloisesti heiluvan hännän hiljentävän tahtiaan, muuten liikkuminen oli jo hidastunut aika lailla, eikä viimeisenä päivänä enää vesikään mennyt kakomatta kurkusta alas.
3512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

mutta teillä oli onnea, saitte viettää pitkän onnellisen elämän yhdessä kultaisenne kanssa. meillä yhteiselo loppui aivan liian lyhyeen, mutta uusi noutajanalku tekee parhaansa nostattaakseen taas hymyn huulille.

Voimia!

Äänestä
  • ..voimia teille kaikille!

    Äänestä

Otan osaa minäkin. Itselläni 12-vuotias kultsi ja ikä alkaa painaa kovasti.. Koko ikänsä minulla ollut ja hyvin on pidetty. Rakastan kuin omaa lastani. Kauhulla pelkään tuota päivää, kun joudun luopumaan. Mutta koiran parasta ajateltava. Voimia kovasti sinne!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


iskä2 kirjoitti:

meidän 13 vuotta kestänyt yhteinen elo kultsin kanssa, eläinlääkäri antoi armon ja piikki tuli kohtaloksi. Haudan kaivoin itse ja sinne kesämökin multiin hautasin uskollisen kaverimme, siinä hautaa kaivaessa kävin lävitse koko yhteisen aikamme ja muistot oli niin kauniit. Lapsemme eivät olleet paikalla, mutta lupasivat tehdä ystävälleen muistokirjoituksen ja lukea sen ääneen, koska eiväthän koirat osaa itse lukea, sanoi eskari-ikäisemme. Meillä kultsin oli hyvä olla, ei kiusattu eikä rääkätty ja lettukestit mökillä olivat koiralle ja lapsille kesien kohokohtia. Mummi teki muurinpohjalettuja ja lapset/kultsi odotti vieressä kuola enemmän tai vähemmän valuen.
Lopetus oli kuitenkin pakko tehdä, koska kukaan meistä ei halunnut nähdä aina niin iloisesti heiluvan hännän hiljentävän tahtiaan, muuten liikkuminen oli jo hidastunut aika lailla, eikä viimeisenä päivänä enää vesikään mennyt kakomatta kurkusta alas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu