käy,ja määränpää ei näy...
Minä olen rintasyöpä potilas vm.2005. Usein sanotaan minulle,
miksi pelkäät syövän uusiutuvan.Yhtä hyvin voit jäädä auton alle huomenna.
Se ei ole sama.Kukaan terve ei ajattele,että ehkä huomenna jään auton alle,ei pelkää sitä.
Mutta,kun on sairastanut syövän,uusiutumisen pelosta ei pääse.
Siksi luen näitä palstoja vielä.Täällä,on kohtalo toverit,jotka ymmärtää pelkoni.
Aiemmin oli tästä keskusteluakin.
.Serkkuni sairastui rintasyöpään vuosi ennen minua.Hän menehtyi siihen.
En jaksa sitä,että sanotaan,että on hyvä ennuste.
Heitä on meidänkin joukossa,joita tämä ennuste ei koske.Kaikki eivät selviä.
Näin mietin minä,yön unettomina tunteina ja kirjoitan tänne,
en halua pelotella teitä,ajatuksiani kirjoitan.
Minä olen rintasyöpä potilas vm.2005. Usein sanotaan minulle,
miksi pelkäät syövän uusiutuvan.Yhtä hyvin voit jäädä auton alle huomenna.
Se ei ole sama.Kukaan terve ei ajattele,että ehkä huomenna jään auton alle,ei pelkää sitä.
Mutta,kun on sairastanut syövän,uusiutumisen pelosta ei pääse.
Siksi luen näitä palstoja vielä.Täällä,on kohtalo toverit,jotka ymmärtää pelkoni.
Aiemmin oli tästä keskusteluakin.
.Serkkuni sairastui rintasyöpään vuosi ennen minua.Hän menehtyi siihen.
En jaksa sitä,että sanotaan,että on hyvä ennuste.
Heitä on meidänkin joukossa,joita tämä ennuste ei koske.Kaikki eivät selviä.
Näin mietin minä,yön unettomina tunteina ja kirjoitan tänne,
en halua pelotella teitä,ajatuksiani kirjoitan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kulkee rinnalla,vaikkei sitä aina ajattelekkaan.
Täytyy vain yrittää elää päivä kerrallaan:)
arjessa unohtuu välillä.Kun kerran on jaksanut hoidot,ei halua uudelleen samaa.
Tarkoitan sitä että meissä syöpäpotilaissakin on erilaisia ihmisiä, aivan kuten terveissä. Olen kuullut ja lukenut todella paljon sellaisia kommentteja että on ainainen pelko kuolemasta tai syövän uusiutumisesta. Jostain syystä en itse kuulu tähän ryhmään, eikä minulla ole aavistustakaan mistä tämä mahtaa johtua.
Joskus toivon että olisi joku leikkaus tai toimenpide jolla syövästä pääsisi lopullisesti eroon. Mutta toistaiseksi sellaista hoitoa ei ole saatavilla (ei sopivaa luuytimen luovuttajaa), joten nyt eletään jatkoaikaa lupaavan, ei parantavan lääkityksen varassa. Ja sivuoireet ovat kovat ja harmilliset, olen sietänyt niitä jo neljä vuotta ja luultavasti joudun sietämään lopun ikääni.
Siitä huolimatta minulla ei ole kuoleman pelkoa, enkä osaa jännittää esimerkiksi luuydinnäytteiden tuloksia, vaikka niiden saaminen kestää viikkoja. Tämähän on asia jolle en voi mitään, joten on parasta elää niin hyvää elämää kuin mahdollista syövän ja näiden tosiasioiden kanssa.
Olen tosi pahoillani teidän puolestanne, sillä elämä jatkuvan pelon ja unettomien öiden kanssa on varmasti yhtä helvettiä. Tietäisinpä miksi itse olen niin rauhallinen, ehkä osaisin antaa vinkkejä teillekin.
ahdistusta aiheuta suoranainen syövän uusiutumisen tai kuoleman pelko.Ahdistus vain tulee ,enkä itsekään tiedä aina miksi,ja mikä pelottaa.Mieheni syövän uusiutumista kyllä pelkään ,että se on mieleni pohjalla enemmän pelkona kuin oman syöpäni.
Viime syksynä,kun minun hoidot loppui,tunsin jo iytseni muutaman kuukauden ajan täysin parantuneeksi.Kävin töissä ja en paljon syöpää ehtinyt ajatella.Missä lie mieln pohjalla kuitenkin kehittynyt masennus joka valtasi sitten minut.
Olen iloinen,että sinä et koe pelkoa.Vaikka sairautesi on vakava ja hoidot raskaat.Tuollaiseen asenteeseen varmaan pyrimme kaikki,kun se vain onnistuisi.Välillä tuntuukin ihan hyvältä,sitten ahdistus iskee kuin hyökyaalto ja vie mukanaan.
nämä kysymykset ovat. Liekö kyse aivokemiasta tai hormonitoiminnasta vai mistä ihmeestä, varmaan tälle on olemassa jokin looginen selitys. Ei kai sentään ihan henkimaailman asioista puhuta.
Osaan arvostaa sitä että en tunne pelkoa tai ahdistusta. Tosin samalla tunnen jääväni jotenkin ulkopuoliseksi syöpäsairaiden joukossa. Se on vähän kummallista: en oikein kuulu syöpäsairaiden joukkoon, mutta en missään nimessä myöskään terveiden joukkoon. Juukeli sentään kun en osaa ottaa paineita tästäkään asiasta =)
Ahdistuneen tilannetta ei taida paljon parantaa, jos koko ajan joku hokee tsemppiä ja jaksamista. Voi miten toivon että minulla olisi jotain ylimaallisen hienoa sanottavaa teille, mutta kun ei ole.
Hei, aivan kuin itsestäni tuntuu, minullakin on tämä parantumaton veritauti, jota ei voi hoitaa leikkauksilla eivätkä lääkkeet tuo lopullista paranemista. Ehkä sitä voimaa tulee, kun tarvitsee, itse turvaan Luojaan ja ei sitä päivää mene, etten tuntisi että minusta pidetään huolta.
Paljon jaksamista jokaiselle.