1400 €

Aikas kova hinta lasten harrastuksesta tuo 1400 €/kausi.
Itselläni on veneharrastus (koskee koko perhettä) ja moni on ihmetellyt "eikö 115 heppasen veneen ajaminen ole todella tyyristä, bensaahan menee rahaa tosi paljon".

Tänäkesänä bensoihin meni 840 €/520l/55 ajotuntia. Kaikki muu rekvisiitta ja sapuskat sekä juomat tuohon päälle niin samoihin 1400 euroon menee..Mutta EI yhtään talkootuntia saati hikipyykkiä ja 5 henkeä nautti samasta harrastuksesta.
102023
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kukaan ei kiellä maksamasta.

1400 euroa riittää esim. siihen, että käy hyppäämässä laskuvarjolla joka viikonloppu koko vuoden.

Tai sillä saa juoda 2,5 pulloa kossua joka viikonloppu.

Tai sen voi tuhlata moninkertaisesti ostamalla auton, jollaista ei oikeastaan edes tarvitse.

Vuoden tupakoita keskimääräinen röökaaja ei sillä aivan saa.

1400 euroa on riittänyt itselleni myös siihen, että olen viettänyt kaksi ja puoli kuukautta eurooppaa risteillessä ja paikkoihin tutustuessa.

Veneily ei ole itselleni ollut koskaan noin halpaa, mitä esität kohdallesi.

1400 euroa lapsen harrastuksesta on mielestäni kohtuullisesti. Sillä voisi kuitenkin jossain muualla saada reilusti enemmän. Sille ei kuitenkaan mahda mitään, jos lapsi tykkää juuri tästä. Valitettavan usein kuitenkin tuntuu siltä, että vanhemmat valitsee, mitä meidän lapset harrastaa, eikä vaihtoehtoja käydä edes kokeilemassa.

Äänestä
  • Että enpä taitaisi haluta lähteä veneilemään veneelläsi, jos sen eteen ei ole tehty yhtään työtuntia. Mahtanee olla aika saastainenkin, jos yhtään pyykkäämistäkään ei ole ollut.

    No, kohta tulee talvi ja vene jäätyy kiinni, jos ei sitä nosta ylös. Elämä on valintoja.

    Äänestä

  • veneilystä kirjoitti:

    Että enpä taitaisi haluta lähteä veneilemään veneelläsi, jos sen eteen ei ole tehty yhtään työtuntia. Mahtanee olla aika saastainenkin, jos yhtään pyykkäämistäkään ei ole ollut.

    No, kohta tulee talvi ja vene jäätyy kiinni, jos ei sitä nosta ylös. Elämä on valintoja.

    Ihmettelinkin, miten veneily kohdallasi on noin halpaa. En huomannut aluksi, että kulutuslukemasi on täysin päin persettä.

    130 heppanen hondan uusi nelari haukkaa kakkua flipper 630 veneessä ajettaessa 46,8 litraa tunnissa. Pihipihi ajossa päästään n. 24 litraan.

    Itse ajelet 110 heppasella alle kympillä? Jos on yhtään vanhempi moottori, niin olettaisin, että kulutus olisi ennemminkin hieman uutta hondaa suurempi, kuin pienempi.

    2006 mallia vehkeet, 115 heppanen nelari (noin 190 kg) ja 750 kg vene.

    1.      78   53,5   61      19.5.2007
    2.      68   46   66      3.6.2007
    3.      27   18,5   68      11.6.2007
    4.      28   19   74      21.6.2007
    5.      73   49   78      23.6.2007
    6.      90   61,5   84      28.6.2007
    7.      83   55,5   87      16.7.2007
    8.      68   47   91      21.7.2007
    9.      71   47.5   98      29.7.2007
    10.      40   27   99      3.8.2007
    11.      73   49   101      7.8.2007
    12.      82   55   107      18.8.2007
    13.      59   40   113      9.9.2007
                      
    Yhteensä      840   521   52      

    Äänestä

  • veneilystä kirjoitti:

    Ihmettelinkin, miten veneily kohdallasi on noin halpaa. En huomannut aluksi, että kulutuslukemasi on täysin päin persettä.

    130 heppanen hondan uusi nelari haukkaa kakkua flipper 630 veneessä ajettaessa 46,8 litraa tunnissa. Pihipihi ajossa päästään n. 24 litraan.

    Itse ajelet 110 heppasella alle kympillä? Jos on yhtään vanhempi moottori, niin olettaisin, että kulutus olisi ennemminkin hieman uutta hondaa suurempi, kuin pienempi.

    Yllä mun exel-kirjanpito: Eurot, Litrat, Tunnit
    Veneneen huippunopeus 64 km/h / 5400 r/min.
    Ei tuo polttoaineen suorasuihkutuksella varustettu "japski" tuon enempää polta.

    Äänestä

Kuinkahan monelta lahjakkaalta kiekkoilijan alulta jää harrastus kesken kun toi hinta on noin järkyttävä! Monellakaan vanhemmalla ei tuollaista rahaa kyllä löydy. Aivan turhaa kitistä siitä että rahaa laitetaan turhempaankin, totta mutta onhan tuo AIVAN KÄSITTÄMÄTÖN hinta harrastuksesta. Onneksi on myös terveellisempiä ja halvempia harrastuksia kuin jääkiekko. Mitä tuolla 1400e muuten saa, luistimet, kypärät yms varmaankin?

Äänestä

unohdit sitten pääomakulut... vai saitko veneen lahjaksi? myös kaluston arvonaleneminen on tosiasia, kuten myös kaluston huolto, talvisäilytys jne. kivat pikkulisäkulut...

jos laskee pelkät bensakulut, pitää ajella sitten kaverin veneellä... ;=)

Äänestä
  • Ei mitään pääomakuluja..Vaan vertasin mihin 1400€ saa kulumaan / kausi. Toki lapset ja vene maksaa..Paljonko olet itse sijoittanut rahaa lapseesi ennen, kuin se voi harrastaa 1400€ /kausi. Veikkaan tuota veneen hintaa..
    -usean lapsen isä-

    Äänestä

  • synnyttäminen kirjoitti:

    Ei mitään pääomakuluja..Vaan vertasin mihin 1400€ saa kulumaan / kausi. Toki lapset ja vene maksaa..Paljonko olet itse sijoittanut rahaa lapseesi ennen, kuin se voi harrastaa 1400€ /kausi. Veikkaan tuota veneen hintaa..
    -usean lapsen isä-

    joo, kersat maksaa... ollaanhan mekin maksettu aikoinaan meidät tehneille :)

    ei venettä, mutta kelkka ja motskari kyllä, ei riitä alkuunkaan tuo 1400 e, onneksi jälkikasvun harrasteet eivät ole kalliita.

    Äänestä

eiku helvetti

Äänestä

Kommentoi aloitusta

C-juniori kirjoitti:

Aikas kova hinta lasten harrastuksesta tuo 1400 €/kausi.
Itselläni on veneharrastus (koskee koko perhettä) ja moni on ihmetellyt "eikö 115 heppasen veneen ajaminen ole todella tyyristä, bensaahan menee rahaa tosi paljon".

Tänäkesänä bensoihin meni 840 €/520l/55 ajotuntia. Kaikki muu rekvisiitta ja sapuskat sekä juomat tuohon päälle niin samoihin 1400 euroon menee..Mutta EI yhtään talkootuntia saati hikipyykkiä ja 5 henkeä nautti samasta harrastuksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu