Jännitys

Kaikille on varmasti tuttua, että kun jännittää niin alkaa pissattaa? ( joillakin ) itselläni ei tällaista vaivaa ole ollut, mutta nyt viimeisen vuoden aikana on tullut hieman erilainen tapa, joka välillä vaivaa, tuntuu inhottavalta ja muutenkin..

Aina kun minua jännittää pikkuisen, useimmiten kun olen lähdössä jonnekin. En välttämättä jännitä lähtöä, mutta odotan kovasti ja valmistaudun pikkuhiljaa lähtöön, meikkaan, puen päälle ja mitä ikinä teenkin. Kun lähtö lähestyy, minua alkaa paskattamaan ihan hirveästi. Ja se ei ole pelkkä se tunne, vaan tavaraa oikeasti tulee. Välillä tulee ihan todella todella vähän - ikäänkuin elimistö yrittäisi väkisin saada sieltä edes jotain ruikkua tulemaan. Joskus taas tuntuu siltä, että koko suolisto tyhjentyisi kerralla ihan vetisen ripulin muodossa. Vatsani voi muuten ihan hyvin, mutta kun tämä jännitys/odotus tulee - niin tulee tällaista. Kun olen saanut itseni ovesta ulos ja lähtenyt, tunne katoaa usein heti.

Onko muilla kokemuksia tai tietoa? Kuinka elimistö oikein voi toimia näin?
2679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse käyn melkein joka ikinen aamu ennen kouluunlähtöä paskalla, vaikka en yleensä tietoisesti jännitäkään. Aamulla herättyäni ei tunnu miltään, mutta sitten kun olen pukenut ja syönyt aamupalan ym, niin on melkein pakko mennä vessaan. Ei se aina ole näin mennyt, mutta pari vuotta jo eli ei se enää häiritse, kun olen jo tottunut.

Äänestä

Yksi entinen kaveri oli sellainen, että aina jännittäessä meni vatsa totaalisesti sekaisin. Eli ripulihan siitä tuli. En usko että se on mitenkään tavatonta, vaikka varmaan jopa kiusallisempaa kuin pelkkä jännityspissatus.

Itsellä kyllä on vaan se pissitys eikä silloinkaan yleensä tule mitään. Uskonkin, että mun kohdalla on kyse siitä, että lapsena piti aina käydä pissillä ennen minnekään lähtemistä (tietty ettei matkalla tartteis pysähdellä tai puskassa kykkiä). Niin se tapa on edelleen, ei voi olla käymättä vessassa johonkin lähtiessä, vaikkei sitten mitään tulisikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nomoi kirjoitti:

Kaikille on varmasti tuttua, että kun jännittää niin alkaa pissattaa? ( joillakin ) itselläni ei tällaista vaivaa ole ollut, mutta nyt viimeisen vuoden aikana on tullut hieman erilainen tapa, joka välillä vaivaa, tuntuu inhottavalta ja muutenkin..

Aina kun minua jännittää pikkuisen, useimmiten kun olen lähdössä jonnekin. En välttämättä jännitä lähtöä, mutta odotan kovasti ja valmistaudun pikkuhiljaa lähtöön, meikkaan, puen päälle ja mitä ikinä teenkin. Kun lähtö lähestyy, minua alkaa paskattamaan ihan hirveästi. Ja se ei ole pelkkä se tunne, vaan tavaraa oikeasti tulee. Välillä tulee ihan todella todella vähän - ikäänkuin elimistö yrittäisi väkisin saada sieltä edes jotain ruikkua tulemaan. Joskus taas tuntuu siltä, että koko suolisto tyhjentyisi kerralla ihan vetisen ripulin muodossa. Vatsani voi muuten ihan hyvin, mutta kun tämä jännitys/odotus tulee - niin tulee tällaista. Kun olen saanut itseni ovesta ulos ja lähtenyt, tunne katoaa usein heti.

Onko muilla kokemuksia tai tietoa? Kuinka elimistö oikein voi toimia näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu