ihastuminen?

Jos te ihastutte johonkin, niin onko se tavallaan "fyysistä" eli että haluatte sitä henkilöä, vai enemmän "henkistä" että haluaisitte tietäää henkilöstä kaiken ja vaikka vaan makoilla sohvalla hänen kanssaan eikä tarvitse välttämättä mitään muuta sillä hetkellä tehdä?

Huonosti selitetty, mutta kun mulla on tälläinen outo tilanne; yleensä kun olen ihastunut johonkin, se tunne on ollut enemmän tuota jälkimmäistä, mutta nyt mulla on kaksi ihastusta ja yksi keneen olin vuoden ihastunut, ja tuntui että jopa rakastin häntä, mutta nyt se tunne on jo menemässä pois, sillä ei nähdä enään paljon yhtään. Ja siis nyt en näistä kahdesta sitten tiedä että olenko yleensäkkään edes ihastunut kumpaakaan vai onko tämä jotain vain sellasista että haluan ihastua, mutta siis, toinen ihastuksistani on juuri tälläistä mitä tuossa alussa kuvailin "henkiseksi" (piti keksiä jokin nimitys!) ja en tiedä onko tämä tullut siitä, että olen huomannut miten hän on aina katselee minua, ja sitten sen takia olen häneen hieman ihastunut, vaikken siis todellakaan ole varma hänen tunteistaan. En tunne tätä henkilöä oikeastaan, mutta eipä sitä ole ennenkään vaadittu siihen että ihastuisin.

Ja tämä toinen ihastus on taas ihan erilaista, häneen tunnen jotenkin vetoa todella paljon, jos katson häntä silmiin niin mahan pohjasta ottaa ja haluaisin koskea jne. enemmän juuri tätä "fyysistä" ja hän on siis kaverini.

En nyt oikein tiedä mikä tässä on ongelmana, mutta pakko oli johonkin kirjoittaa, kun ei tästä oikein viitsi kavereillekkaan puhua. Haluaisin kuulla teidän mielipiteitänne asiasta, ja minkälaista teidän ihastumisenne ovat olleet?
71105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kannattaa odottaa sitten sellainen, joka saa molemmat tuntemukset aikaan.:)

Äänestä

viimeisin ihastus on juuri sitä henkistä, että enemmän tahdon vaan olla lähellä ja tietää kaiken ihastuksestani. Mutta tämä ihastus saa aikaan myös sen että vatsa menee sekaisin jos vain tiedän hänen olevan lähellä ja muutenkin on ajatus kateissa, ruoka ei maistu ja on pakko päästä ulos. Kotona en kestä olla. Ihastuminen on ihanaa. :).

Äänestä
  • Mullakii on aina just ollu tollast ihastuksien kaa etten pysty oikein ajattelee selvästi jne, mut sitte ei siinä "fyysisessä" ihastuksessa tollast oo, en tiiä johtuuko siitä että oon sen kaveri, mutta kuitenkin en pysty katsomaan häntä todella pitkään silmiin, koska vatsan pohjasta ottaa ja en tiedä mitä saattaisin tehdä.. Mutta hän kyllä melkein aina kääntää katseen ensimmäisenä pois!

    Äänestä

  • asdd kirjoitti:

    Mullakii on aina just ollu tollast ihastuksien kaa etten pysty oikein ajattelee selvästi jne, mut sitte ei siinä "fyysisessä" ihastuksessa tollast oo, en tiiä johtuuko siitä että oon sen kaveri, mutta kuitenkin en pysty katsomaan häntä todella pitkään silmiin, koska vatsan pohjasta ottaa ja en tiedä mitä saattaisin tehdä.. Mutta hän kyllä melkein aina kääntää katseen ensimmäisenä pois!

    Että aina kun olen ollut ihastunut, niin se ihastuksen kohteeni on ollut mielestäni niiin täydellinen ja ihana, ei mitään vikoja. Mutta tästä "fysisestä" tapauksesta en voi sanoa samaa, jotenkin oikein aina "etsin" hänestä jotain vikoja enkä pidä häntä mitenkään täydellisenä.

    Jotenkin niin outoa tämä! En tiedä mitä tekisin.

    ...on niin että olen jo vuosia tuntenut käsittämätöntä vetoa erääseen hyvään ystävääni. En haluaisi myöntää itselleni olevani ihastunut, mutta en voi kieltääkään sitä, sillä tunne on aika vahva. Kaipaan häntä jatkuvasti ja hän on joka ikinen päivä ajatuksissani.. ja sitten kun näemme, olen ihan 7. taivaassa.. en saa silmiäni irti hänestä. Hänen ystävyytensä merkitsee minulle valtavan paljon, ja sen vuoksi en voisi koskaan paljastaa tunteitani. Ja vaikka tunteita olisi hänenkin puoleltaan, niin välillemme ei voisi koskaan tulla mitään muuta kuin ystävyyttä, sillä hänellä on perhe ja minäkin itse elän avoliitossa. Joten meidän on vaan pakko pysyä ystävinä.. ja kyllä se mulle sopii :) Välillä vaan on niin vaikeaa, kun tunnen niin paljon häntä kohtaan..

    Äänestä

omaa tekstiään lukisi!:) itselläkin oli tosiaan ihastus joka oliensin vain toista mutta 'muuttui' molemmiksi.. nyt on eräs josta en osaa oikein sanoa onko vain "fyysistä"... Ja epäilen omia tunteitakin,onko tämä vain jotain typerää halua olla ihastunut..

Äänestä
  • onko tälläinen ihastumista jos kahden ihmisen välillä on "sähköä", muttei mitään muuta? uusi tilanne mulle..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

asdd kirjoitti:

Jos te ihastutte johonkin, niin onko se tavallaan "fyysistä" eli että haluatte sitä henkilöä, vai enemmän "henkistä" että haluaisitte tietäää henkilöstä kaiken ja vaikka vaan makoilla sohvalla hänen kanssaan eikä tarvitse välttämättä mitään muuta sillä hetkellä tehdä?

Huonosti selitetty, mutta kun mulla on tälläinen outo tilanne; yleensä kun olen ihastunut johonkin, se tunne on ollut enemmän tuota jälkimmäistä, mutta nyt mulla on kaksi ihastusta ja yksi keneen olin vuoden ihastunut, ja tuntui että jopa rakastin häntä, mutta nyt se tunne on jo menemässä pois, sillä ei nähdä enään paljon yhtään. Ja siis nyt en näistä kahdesta sitten tiedä että olenko yleensäkkään edes ihastunut kumpaakaan vai onko tämä jotain vain sellasista että haluan ihastua, mutta siis, toinen ihastuksistani on juuri tälläistä mitä tuossa alussa kuvailin "henkiseksi" (piti keksiä jokin nimitys!) ja en tiedä onko tämä tullut siitä, että olen huomannut miten hän on aina katselee minua, ja sitten sen takia olen häneen hieman ihastunut, vaikken siis todellakaan ole varma hänen tunteistaan. En tunne tätä henkilöä oikeastaan, mutta eipä sitä ole ennenkään vaadittu siihen että ihastuisin.

Ja tämä toinen ihastus on taas ihan erilaista, häneen tunnen jotenkin vetoa todella paljon, jos katson häntä silmiin niin mahan pohjasta ottaa ja haluaisin koskea jne. enemmän juuri tätä "fyysistä" ja hän on siis kaverini.

En nyt oikein tiedä mikä tässä on ongelmana, mutta pakko oli johonkin kirjoittaa, kun ei tästä oikein viitsi kavereillekkaan puhua. Haluaisin kuulla teidän mielipiteitänne asiasta, ja minkälaista teidän ihastumisenne ovat olleet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu