ärhäkät ämmät

Olisiko jollakin kokemusta/tietoa mitä tehdä kun talon nartut ottavat yhteen?
Toinen nartuista on 4 vuotias ja toinen reilu 1 vuotias. Ovat aina tulleet toimeen keskenään eikä ole ollut mitään ongelmia. Mutta kun nuorempi tuli yhden vuoden ikään niin alkoi heidän välille tulemaan riitoja, yleensä vain pientä murinaa ja tuijotusta ym. mutta nytten ovat kaksi kertaa ottaneet aika kovaakin yhteen jolloin olen joutunut menemään väliin, tosin erottaminen toisistaan ei ole ollut helppoa. Kyse luultavasti siitä että nuorempi yrittäisi viedä vanhemman paikan arvojärjestyksessä, sillä hetken kuluttua riitelystä sitten leikkivät ja ovat aivan rauhallisesti jotenka en usko kyseessä olevan mitään vihaa. Pitäisikö heidän vain antaa selvittää välinsä keskenään vai aina vain puuttua niihin? Miten saisi heidät lopettamaan keskenäisen rähinän?
5388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

erottaisin. Nartut kun saattavat tapella viimeiseen asti... Omilla nartuillani kävi joku aika sitten samoin, eli ottivat ekaa kertaa kunnolla matsia, toinen 2 vuotias ja toinen 8. olen sen jälkeen seurannut tarkemmin niitten eleitä ja tekemisiä ja heti jos tulee vähänkään kyräilyä, murinoita jne. niin puutun asiaan. Eli mielestäni kun minä olen johtaja talossa, minä myös päätän, tapellaanko meillä vai ei. Ja se yksi kerta oli niin kauheeta, että päätös tosiaan on se, että meillä ei tapella. Onnea kurin ja järjestyksen pitoon! :)

Äänestä

kuullut, että nartut tappelevat tappaakseen. En ole ikinä omistanut narttua, niin ei kokemusta. Yleensä urokset äijäilevät ja pörisevät toisilleen, katsoessaan kumpi on kumpi, mutta nartut käyvät suoraan asiaan.

Sinä pomona näytät niille mitä tekevät ja kumpi on korkeammalla.

Tosiaan ei kokemusta nartuista, eli joku viisaampi korjaa jos olen ihan puissa.

Äänestä

Ärhäkät ämmät on tunnettuja siitä, että niiden tappelut voivat päättyä traagisesti, joten en suosittelisi, että annat selvittää välinsä tappelemalla. Narttujen välien selvittäminen on paljon vaikeampaa kuin urosten, uroksiin yleensä auttaa huomattavasti kastrointi, nartun sterilointi sen sijaan pahentaisi tilannetta.

Mieti koiriesi ominaisuuksia, onko nuorempi dominoivampi ja vanhempi alistuva? Tämä olisi ihanne yhdistelmä kun rähinöitä on jo ollut, parastahan olisi että pentu tunnustaisi vanhemman vahvemmaksi mukinoitta, mutta se ei ole teillä enää mahdollista. Jos taas pidät kumpaakin dominoivina ja valtaa tavoittelevina, niin ottaisin yhteyttä ammatti-ihmiseen, joka osaa määritellä koiriesi ominaisuudet ja tehdä toimintasuunnitelman. Paras on reagoida, kun vielä ilmeisesti kuitenkin kestävät suurimmaksi osaksi toisiaan. Jos rähinät myöhemmin käyvät jatkuviksi, ei välttämättä ole paljoakaan tehtävissä, vaan ainoa vaihtoehto on joko erottaa toisistaan eristämällä eri huoneisiin tai sijoittaa toinen uuteen kotiin. Hyvin todennäköistä on myös, että nuorempi kokeilee nyt murkun itsevarmuudella rajojaan ja laumajärjestystä ja asettuu itsestään ajan kanssa, mutta kannattaa miettiä tarkaan luottaako tähän mahdllisuuteen.

Itselläni on laumassani kaksi dominoivaa narttua, tosin kumpikaan niistä ei ole johtajan pallilla koirieni välisessä laumassa, itseäni pidän johtajana, mutta selvää on että koirilla on keskenäänkin selvä johtaja, susilaumoissa on huomattu beetayksilöiden välillä olevan eniten rähinöitä alfa sensijaan haastetaan erittäin harvoin. Minä puutun tilanteeseen heti, kun huomaan jommankumman haastavan, eli tuijottaminen, saman lelun tavoittelu, jatkuva toisen seuraan hakeutuminen jne. Silloin kiristän kaikkia sääntöjä ja säännöt kiristyvät koko laumalle, ei vain näille kahdelle. Tappeluilta on vältytty, ja nämä toimet on riittäneet rauhoittamaan tilanteen. Kärhämää syntyy yleensä juoksujen yhteydessä, hyvin harvoin muulloin.

Äänestä
  • Jäipäs tosta viestistä oleellinen puuttumaan. En tiedä tarkemmin teidän tilannetta, mutta meillä noissa rähinäkausissa on tappeluita pyritty välttämään. Tappelut syntyvät todennäköisesti tilanteissa joissa koirat ovat kiihtyneitä (esim. uloslähtö) tai jossa tavoitellaan jotain (esim. ruokaa, minun huomio) Nämä tilanteet pyritään järjestämään niin, ettei tappelua pääse mitenkään syntymään, lelut ja luut eivät pyöri lattioilla, koiria ei jätetä vahtimatta samaan tilaan, uloslähdettäessä koirat odottavat eri tilassa ja ulkoilutetaan erikseen, minun suhtautuminen on passiivinen molempia kohtaan paitsi jos olen kahdestaan koiran kanssa vaikka treeneissä. Nämä on meillä toimineet. Ja kuten jo tuossa aiemmin sanoin sääntöjä kiristetään muutenkin, onhan ne muutenkin olemassa ja niitä on toteltava, mutta tällaisina aikoina jokaisen koiran on ansaittava huvinsa niitä ei heru kevein perustein eikä varmasti ilmaiseksi, tämä vahvistaa minun kontrollia koiriini, sillä monesti tappeluissa käy monen yksilön laumassa, kun tilanne kiristyy äärimmilleen, että kaikki koirat hyökkäävät lopulta heikomman päälle. Meillä ei ole koskaan nämä koirat tapelleet, mutta se oli vain ajan kysymys ja nämä ohjeet on ammatti-ihmiseltä, hän tunnisti helposti kummalla koiristani on valta-asema, hetken näitä kahta seurattuaan pystyi myös sanomaan molempien vahvuudet ja heikkoudet, joiden mukaan alettiin toista suosimaan. Minä en erottanut kumpi näistä oli dominoivampi, vaikka kokemusta on pitkältä ajalta ja monenlaisesta koirasta. Joten mikäli löydätte tämänkaltaisen ammattilaisen, niin en voi muuta kuin lämpimästi suositella, nämä ohjeet tuskin teille sellaisenaan käy, koska koirat ovat jo ottaneet yhteen, ja tilanne voi muutenkin olla hyvin erilainen kuin meillä oli/on.

    Äänestä

Meillä 10-v. narttu, joka harvoin hermostuu, mutta kun niin käy niin oksat pois! Meillä myös nuori uros ja vierailulla käy usein kaksi muuta urosta.

Uroksista kukaan ei saa esim. leluja, jollei narttu niitä anna. Kukaan uroksista ei uskalla vastustaa "kuningatarta", sillä suuttuessaan se on niin tosissaan että käy ihan apinanraivolla kimppuun. Aina ollaan menty väliin ja kielletty tappelut.

Rauha on talossa säilynyt, sillä urokset ovat kilttiä poikaa aina nartun läsnä ollessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


seropi&dobbis kirjoitti:

Olisiko jollakin kokemusta/tietoa mitä tehdä kun talon nartut ottavat yhteen?
Toinen nartuista on 4 vuotias ja toinen reilu 1 vuotias. Ovat aina tulleet toimeen keskenään eikä ole ollut mitään ongelmia. Mutta kun nuorempi tuli yhden vuoden ikään niin alkoi heidän välille tulemaan riitoja, yleensä vain pientä murinaa ja tuijotusta ym. mutta nytten ovat kaksi kertaa ottaneet aika kovaakin yhteen jolloin olen joutunut menemään väliin, tosin erottaminen toisistaan ei ole ollut helppoa. Kyse luultavasti siitä että nuorempi yrittäisi viedä vanhemman paikan arvojärjestyksessä, sillä hetken kuluttua riitelystä sitten leikkivät ja ovat aivan rauhallisesti jotenka en usko kyseessä olevan mitään vihaa. Pitäisikö heidän vain antaa selvittää välinsä keskenään vai aina vain puuttua niihin? Miten saisi heidät lopettamaan keskenäisen rähinän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu