Tuli vain sellainen tunne että olis ihanaa oppia soittamaan viulua. Missä sellaista voi aikuisena opetella. Soittaisin niin mielelläni kauniita valsseja suviyössä. Terv. nimim. Kevättä rinnassa
Voiko 40-vuotiaana oppia soittamaan viulua?
Kevättä rinnassa
2516
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos sinulla on HYVÄ sävelkorva, rytmitajua ja pitkää pinnaa niin ei ole estettä aloittaa soittoharrastusta.
Viulu soittimena ei ole niitä helpoimpia ja vaatii ehdottomasti hyvän sävelkorvan.
Soittotunteja antavat esim. ns. työväenopistot, yksityiset ja konservatoriot. Tunneilla neuvotaan, miten pitää harjoitella ja mikä on väärin. Siellä ei siis varsinaisesti opeteta. Kaikki on kuitenkin kiinni sinusta itsestäsi. Harjoitella pitää päivittäin ja tuloksia syntyy hitaasti.
Kyllä sellaisen vähintäänkin itselle iloa tuottavan soittotaidon voi mainiosti hankkia vielä keski-iässä, keskitason musikaalisuudella ja kohtuuharjoittelulla. Tietysti 40 vuotta asiaa harrastanut kuulee herkästi niin omat kuin toisten virheet. Kuitenkin useimmat meistä ovat huomattavasti vähemmän harjaantuneita ja kykenevät nauttimaan vaatimattomammastakin musisoinnista. Opettajan voi löytää esimerkiksi kyselemällä musiikkiopiston opettajilta yksityistunteja, tarkkailemalla kirjaston musiikkiosaston ilmoitustaulua ja lehti-ilmoituksia. Jos suinkin mahdollista, suosittelen siis nimenomaan yksityistunteja: kansalaisopistoissa opetus on usein tehotonta, musiikkiopistoon tai konservatorioon taas voi olla hankala päästä ja opiskelu siellä saattaa olla liian tiukkaa työ- ja perheikäiselle. "Kevättä rinnassa", toivotan sinulle roppakaupalla intoa ja iloa uuden harrastuksen parissa!!