Miten teillä?

Lapselta loppuu lapsilisä ennen joulua täytettyään 17. Hän on kuitenkin vielä ainakin pari vuotta kotona koulunsa takia. Miten teillä vastaavassa tapauksessa isä/äiti vastaa lähivanhemman pienentyneisiin tuloihin tältä osin? Menothan eivät vähene mihinkään vaikka lapsilisä loppuu. Entä kun elatusvelvollisuus loppuu? Ja lapsi edelleen käy koulua kotoa käsin. Pitääkö lähivanhemman vain tyytyä osaansa ja kiristää vyötä?
Neuvoja kaipaan. Tiedän, että etä ei varmasti tee asian eteen omaaloitteisesti yhtään mitään :(
7520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

elättää lapsi, ja voihan lapsi itsekin käydä töissä ja hankkia tuloja.

Äänestä

se niin on että tuet pienenee kun lapsi täyttää 17 ja häviää kokonaan kun tulee täysikäiseksi, vaikka koulua käykin kotoa käsin.mut töitä opiskelun ohella meillä joutuvat tekemään,ja sitä kautta osallistumaan opiskelu ja muihin kustannuksiin.

Äänestä

meillä on kolme lasta. Lapsilisäaika alkaa olla ohi ja sitten loppuu elatusmaksu. Exältä piti lunastaa talon puolikas eikä hän ole koskaan osallistunut mihinkään lasten menoihin minimielatusmaksua lukuunottamatta. Lapset käyvät lukiota ja kirjatkin jo maksavat. Kotoalähtö ei tule ajankohtaiseksi vielä moneen vuoteen. Töihin ei nuoria opiskelijoita voi ihan heti pakottaa, etteivät opinnot jää. Nuoriso on kyllä alkanut haalia pieniä kesätöitä ja muuta vähäistä taskurahan tienaamista.
Vuoden kuluttua tilanne on siis se, että elatus jatkuu ennallaan, mutta ensin loppuu lapsilisä ja seuraavaksi etävanhempi vapautuu elatusmaksuista. Siinä onkin edessä aikamoinen tenkkapoo. Pian on käsissä kolme nuorta aikuista, joilla on opinnot kesken ja tulotaso lähes nolla.
On turha sanoa, että menkööt töihin jne. Nuoret eivät voi 18v. täytettyään lähteä välittömästi töihin ja jättää kaikkea tulevaisuuden rakentamistaan kesken.
Tilanne on lähivanhemmalle tukala ja hirvittää miten siitä selvitään. Etävanhemman "kamala" elatusvelvollisuus loppuu kuin seinään lasten täytettyä 18v. Lähivanhemman elatusvanhemmuus jatkuu vielä pitkään ellei ole aivan paatunut kivisydän.
Olisi kiva tietää miten lähivanhemat ovat selvinneet tilanteesta. Jollainhan siitäkin on mentävä läpi ja saatettava isoiksi kasvaneet lapsensa turvallisesti aikuisuuteen ja itsenäiseen elämään.

Äänestä
  • Tähän asti on jotenkin vaan selvitty. Kolme lasta minulla, joista nyt viimeinen vielä pari kuukautta lapsilisällä ja elatusmaksulla runsaan vuoden. Vanhin ehti jo opiskelemaan kodin ulkopuolelle ennen eroa. Keskimmäisen kohdalla kävi juuri kuin pelkään taas käyvän: lapsilisä loppui, etä ei reagoinut mitenkään, elatusmaksu loppui, etä ei maksanut minulle penniäkään. Aivan kuin lapsi olisi yhtäkkiä hävinnyt taloudestani! Ihmetellä vain täytyy isän ajatusmaailmaa. On hyvällä palkalla, tarvitsee siis lasten lisäksi huolehtia vain itsestään, ei velkoja, toisin kuin minulla joka lunastin kodin lapsille jne.
    Mutta edes keskimmäisen tekemän koulutusavustushakemukseen ei reagoinut mitenkään. Katsoi, ettei enää tarvitse maksaa mitään kun lapsi täytti 18.

    Ja minä olen sitä mieltä, että lukiolaisilla on ihan tarpeeksi tekemistä koulussa, joten töihin en heitä kouluaikana kehoita. Kesätyöt on erikseen, mutta ei niillä pitkälle pötkitä. Ja nuorella on kyllä käyttöä kesärahoilleen.

    Mielestäni vanhemmat pitäisi lailla velvoittaa jatkamaan elatusvelvollisuutta kunnes nuori on käynyt juuri esim. lukion tai ammattikoulun. Korkeampi aste on sitten erikseen.

    Kaikenlisäksi kun keskimmäinen lähti opiskelemaan lukion jälkeen ammatilliseen kouluun, ei hän saanut opintorahaa ennen kuin täytti 20 v. Silloin sain mennä pankinjohtajan puheille pyytämään lainan lyhennyksiin keskeytystä, jotta pystyin tukemaan lastani opiskelujen alkuun. Nyt hän jo pärjää omillaan kun saa opintorahaa ja tekee satunnaisia töitä kaupassa viikonloppuisin. Niin, että lähivanhempi ei todellakaan pääse helpolla yrittäessää suoda lapsilleen mahdollisuuden koulutukseen. Ja sitä minä pidän ehdottoman tärkeänä. Tärkeämpänä kuin sitä, että heti pitäisi 18 täytettyään pystyä elättämään itsensä. Mutta MOLEMMILLA vanhemmilla pitäisi olla järkeä ottaa vastuuta asiasta.

    Äänestä

Niin se on tarkoitus paikata, se rahareikä.

Äänestä
  • Montako lasta sinulla on, xxxx.xx?

    Äänestä

Kun lapsilisä loppuu kesken lapsen opiskelun, tulisi etävanhemman elatusmaksua korottaa puolella lapsilisän suuruudesta ja sama maksu jatkuisi ilman oikeudenpäätöstä, kunnes lapsen opiskelu on ohitse. Elatusmaksu pitäisi maksaa lähivanhemman tilille, niin kauan kuin lapsi on kirjoilla lähin luona.


http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000039&posting=22000000029235474

"Isä kustantaa kolmanneksen, äiti kolmanneksen ja lapsilisät kattavat kolmanneksen. Näin karkeasti ottaen."

Jos yleinen käytäntö on yllämainittu, olisi oikeudenmukaista, että etä maksaa lapsilisänpuolikkaan ja lähi laittaa omastaan toisen puolikkaan lapsen elämiseen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kohtapuoliin edessä kirjoitti:

Lapselta loppuu lapsilisä ennen joulua täytettyään 17. Hän on kuitenkin vielä ainakin pari vuotta kotona koulunsa takia. Miten teillä vastaavassa tapauksessa isä/äiti vastaa lähivanhemman pienentyneisiin tuloihin tältä osin? Menothan eivät vähene mihinkään vaikka lapsilisä loppuu. Entä kun elatusvelvollisuus loppuu? Ja lapsi edelleen käy koulua kotoa käsin. Pitääkö lähivanhemman vain tyytyä osaansa ja kiristää vyötä?
Neuvoja kaipaan. Tiedän, että etä ei varmasti tee asian eteen omaaloitteisesti yhtään mitään :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu