Clomit vai kysta?

Toinen kierto alussa tero clomi hoidolla, kuukautiset alkoivat siis eilen ja kolmisen päivää tuntunut kipua alavatsassa oikealla puolella siinä missä munasarja suunnilleen sijaitsee. Kipu on lähinnä paineentunnetta ja silloin tällöin vihlaisee todella lujasti, esim. rakastellessa ja istumaan mennessä. Onko muilla clomia käyttävillä ollut samanlaisia oireita vai olisikohan kyseessä kysta? Onko asia akuutti, eli pitäisikö lähteä päivystykseen vai odotella seurantaultraan, joka on siis clomien takia vajaa kahden viikon päästä?
2366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulta löytyi nyrkin kokoinen kysta terolut kuurin jälkeen. Tunsin sen seksin yhteydessä, ihan kuin puukkoa olisi työnnetty vasempaan munasarjaan josta kysta sitten löytyikin. Seksiä ei oikeastaan voinut harrastaa koska kipu oli aika kova. Valtava paineen tunne oli kun odotin menkkoja alkavaksi. Paineen tunne hävisi kun menkat alkoivat. Kysta ilmeisesti vähän viivästytti menkkoja. En tajunnut sitä silloin mutta seurantaultrassahan se sitten löytyi. Minulta imastiin kysta samantien pois että päästäisiin seuraavalla kierrolla jatkamaan hoitoja. Itse jouduin lopettamaan puregon pistokset kesken (ivf hoidot yksityisellä menossa). Soita hoitopaikkaaksi ja kysy mitä mieltä ne on, kannattaako jo aiemmin ultrata tms. Ei sinun päivystykseen mielestäni tarvitse mennä. Voihan se olla että saat aikaistettua ultrausaikaasi. Kystathan voi hävitä itsestäänkin. Ja jos on kyseessä pieni kysta niin siitä ei ole mitään haittaa, niin minulle ainakin on sanottu. Minulla sitä paitsi on pieni kysta myös toisella puolella ja sen on annettu vaan olla. Kystillä on tapana kuulemma uusiutua joten sen vuoksi pieniä kystiä ei poistella.

Äänestä
  • Itsellenikin tuli tuo sama tunne,kuin olis ollut puukko mahassa,kun söin clomeja. Ajattelin jo lähteä päivystykseen keskellä yötä,mutta kun tunnin verran olin kiemurrellut tuskissani,niin särkylääke alkoi auttaa. sitten löytyikin seuraavana päivänä munasarjoista kystiä,jotka myöhemmin leikattiin tähystyksessä. Ehkä clomit oli sitten riehaannuttaneet endometrioosiani kasvattamaan kystiä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kipu alavatsassa... kirjoitti:

Toinen kierto alussa tero clomi hoidolla, kuukautiset alkoivat siis eilen ja kolmisen päivää tuntunut kipua alavatsassa oikealla puolella siinä missä munasarja suunnilleen sijaitsee. Kipu on lähinnä paineentunnetta ja silloin tällöin vihlaisee todella lujasti, esim. rakastellessa ja istumaan mennessä. Onko muilla clomia käyttävillä ollut samanlaisia oireita vai olisikohan kyseessä kysta? Onko asia akuutti, eli pitäisikö lähteä päivystykseen vai odotella seurantaultraan, joka on siis clomien takia vajaa kahden viikon päästä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu