minkä ikäsenä teillä on pienokaiset alkaneet kääntymään selältä mahalle ja sitten toistepäin? ja siis kaipaan sellaisilta vastauksia joilla ei olla käännytty aikaisin. meillä on nyt poitsu reilun 5kk ja ei ole vielä kääntynyt selältä vatsalleen, toisinaan on yritystä mutta taas toisena päivänä ei puhettakaan yrityksestä.. mahalta seläleen on kääntynyt satunnaisesti reilun kuukauden ajan.. nyt huolestuttaa kuitenkin kun ei toisinpäin ole vielä kääntynyt.
myöhään
kääntyjät..
6442
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
5kk3vko eikä käänny itsenäisesti, ainoastaan kun nostaa jalkaa hieman niin älyää kiepsahtaa masulleen mutta en ole yhtään huolissani, koska tiedän sen päivän vielä koittavan kun se tapahtuu. Joten nou hätä!
Tyttö on nyt reippaan 5 ja puoli kuukautta. Noin kuukauden ajan on kääntyillyt satunnaisesti mahalta selälleen, viime aikoina kääntyilyt on lisääntyneet, mutta ovat vielä ihan selkeästi vahoinkoja. Viime neuvolakäynnillä tästä tiedustelinkin, mutta kuulemma ihan turha stressinaihe. Kuulemma joskus käy niinkin, että lapsi oppii istumaan ennen kuin kääntymään.
iässä alettiin kääntyilemään, mutta silloinkin vain selältä mahalleen.
Meillä tyttö oppi vasta 8kk iässä kääntyyn, istuikin jo ja vähän ryömikin ennen kuin alkoi kääntyyn. Joten odotelkaa rauhassa, kyllä se päivä vielä koittaa. Neuvolasta meille annettiin ohjeeksi että voi harjotella niin että äiti tai isä vähän avittaa (meillä ei tyttöä tarvinnu kun pikkusormesta vähän vetästä niin käänty mut ei ilman apua lähtenyt ollenkaan) niin jospa lapsi sitten hoksaisi miten sitä mennään. Meilläkin tyttö kääntymisen teoriassa osasi kun ei tarvinnut kuin hitusen auttaa mut jotenkin ei sitten hoksannut tai ponnisti väärillä lihaksilla. Nyt sitten osaa ja välillä toivoisin että pysyisi edes hetken selällään;) Joten odotelkaa rauhassa, ehtii ne vähän myöhemminkin oppia!
Nyt jo aikuinen lapseni kääntyi selältä vatsalleen 10 kk iässä. Hän on nyt normaali aikuinen, pääsi viime keväänä ylioppilaaksi.
Niin siis tyttö on nyt 6kk eikä käänny vieläkään. Välillä menee vahingossa mahalta selälle, mutta toisinpäin ei. Kyljelleen kyllä pääsee, mutta siihen se jääkin. Ei auta kun odotella. Muuten on aktiivinen vauva. Pöytää on taputeltu jo pitkään ja esineitä siiretty kädestä toiseen, joten vielä en huolestu...