AAMULEHTI MIELIPIDE

Sunnuntai toimittaja

Maila-Katriina Tuominen sanoo lehdessä artikelissaan seuraavaa.
Islamilaisen puolueen tavoitteet eivät sovi Suomeen.

Käännynnäisenä ja yhtenä Tampereen seudun päähyysärinä tunnettu Maila ja suvaitsevaisuus puheiden äänitorvi kieltää ympärileikkaukset,kunniamurhat.
Suvivirretkin saa jatkoaikaa...

Alkaako HYYSÄRETÄKIN meno hirvittää en olisi uskonut näkeväni sellaista päivää,että MAILA-KATRIINA TUOMINEN arvostelee rakastamaansa uskontoa.

Hänen suurin unelmansa on ollut tähän saakka pyhiinvaellusmatka Mekkaan omin sanoin.

Mistä nyt tulee?

Hänen mukaansa vaikka suvaitsevaisuuspuhe on läpäissyt Suomalaisen yhteiskunnan,ei sillä voi oikeuttaa ihmisoikeuksia loukkaavia tekoja eikä rikollisia tekoja.

Suomessa pätevät SUOMEN lait ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset jotka Suomi on ratifioinut.Ennenkuulumatonta hyysärin sanomana.

Maila tyttönen jatkaa:Hälytyskellojen on aika alkaa soida,kun puhutaan kunniamurhista,tyttöjen ja naisten ympärileikkauksista,järjetetyistä avioliitoista,moniavioisuudesta ja toimittajien murha-uhkauksista.

Hän kysyy pitäisikö ne suvaitsevaisuuden nimissä hyväksyä,koska ne ovat osa joidenkin maahan muuttaneiden kulttuurisia perinteitä?Yksiselitteisesti:ei.

Onpa maaliman kirjat sekaisin mihin tälläinen vanha rasisti voi enää luottaa?

Kyllä nyt on ORAKKELI parkakin sanattomana kun oikein AAMULEHDESSÄ tuomitaan islamin tapoja ja kulttuuria.

Täytyy mennä kaapille ja ottaa konjakki paukku HUH,HUH.

JÄRKYTTYNYT ORAKKELI

10

518

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NÄPPÄRÄ moniosaaja

      Tuo Aamulehden sunnuntailiitteen juttu tänne.Se on USKOMATON .PERSU PIRKANMAALTA

    • Pekka walden

      Enpä olisi siitä riikinkukosta uskonut!!! Harmi kun mulle tulee aamulehti vain arkisin... Täytyy käydä er-kiskalta ostamassa...

      • KÄÄNTYMÄSSÄ ?

        PÄÄSTÄISIIN VIHDOIN ASIALLISEEN JA KIIHKOTTOMAAN KESKUSTELUUN KAIKKIEN OSAPUOLTEN KANSSA.TÄMÄ OLISI SUOMALAISTEN JA TULIJOIDEN KANNALTA PARASTA. VIHREÄ VALO...


      • Mailan päästä?
        KÄÄNTYMÄSSÄ ? kirjoitti:

        PÄÄSTÄISIIN VIHDOIN ASIALLISEEN JA KIIHKOTTOMAAN KESKUSTELUUN KAIKKIEN OSAPUOLTEN KANSSA.TÄMÄ OLISI SUOMALAISTEN JA TULIJOIDEN KANNALTA PARASTA. VIHREÄ VALO...

        Fatwa tulee varmasti!!


      • usko nyt
        KÄÄNTYMÄSSÄ ? kirjoitti:

        PÄÄSTÄISIIN VIHDOIN ASIALLISEEN JA KIIHKOTTOMAAN KESKUSTELUUN KAIKKIEN OSAPUOLTEN KANSSA.TÄMÄ OLISI SUOMALAISTEN JA TULIJOIDEN KANNALTA PARASTA. VIHREÄ VALO...

        Vihernatsi ettei Suomi tarvitse muslimin muslimia lisää tähän maahan...


      • uskonsa mukaisesti

        mutta ei käytä huntua...


      • vaarallinen.
        uskonsa mukaisesti kirjoitti:

        mutta ei käytä huntua...

        Maila ja muut kännynnäiset ovat saaeet tehdä myyrätyötään rauhassa,mutta ex-natsi Tammen fundamentalistiset lausunnot kiinnittävät suuren yleisön huomion.
        Siksi halutaan irti sekopään mukana leimautumisesta.Mailalla on hiipinyt pelko persuun ja SUVAITSEVAISUUS on vaarassa...


      • uskovainen muslimi
        vaarallinen. kirjoitti:

        Maila ja muut kännynnäiset ovat saaeet tehdä myyrätyötään rauhassa,mutta ex-natsi Tammen fundamentalistiset lausunnot kiinnittävät suuren yleisön huomion.
        Siksi halutaan irti sekopään mukana leimautumisesta.Mailalla on hiipinyt pelko persuun ja SUVAITSEVAISUUS on vaarassa...

        Älkää uskoko kaikkea soopaa mitä jumalattomat kirjoittavat.HASSAN LEHTO


      • Islamistien toimesta
        uskovainen muslimi kirjoitti:

        Älkää uskoko kaikkea soopaa mitä jumalattomat kirjoittavat.HASSAN LEHTO

        Eikä toimittajan...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Harmittaa kun en saa edes tietää

      miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää
      Ikävä
      81
      1119
    2. Teköäly löytää teidät

      Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani
      Sinkut
      198
      812
    3. Mikä on kaivattusi ikä?

      🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      40
      735
    4. Miesten vs naisten älykkyys

      Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br
      Sinkut
      211
      715
    5. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      178
      688
    6. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      101
      656
    7. Kaipaako eräs nainen J-miestä

      Salaisuutta voisi hieman raottaa.
      Ikävä
      41
      630
    8. Oletko kaivattusi tyyppiä

      Ulkoisesti tai henkisesti? Mitä veikkaat?
      Ikävä
      54
      598
    9. Rohkeasti mies viestiä vaan

      Yllätä mut ja ota yhteyttä, vaikka luulet että en enää toivo sitä.
      Ikävä
      49
      558
    10. Pidin siitä miten

      Rauhallinen olit. Et menetä hermojasi kovin herkästi
      Ikävä
      24
      528
    Aihe