Ruskaa on muuallakin kuin lapissa.

akka

Aamulla avatessani säleverhon yllätyin.
Mikäs kaunistus olikaan takapihalle ilmestynyt?
Sehän olikin tavallinen pihan pihlaja mutta sen
väri oli yön aikana muuttunut syvän oranssinpunaiseksi.
Kuusen vierellä on myös muita kaunottaria.

8

517

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olen saman huomannut. Vaahterat ja pihlajat hehkuvat kauniin punaisena.
      Kuitenkin olisi hienoa joskus päästä näkemään Lapin ruska.
      Huono-onninen kun olen, niin en ole sitä vielä nähnyt koko loistossaan,
      vaikka muutaman kerran olen niihin aikoihin Lapissa ollut.

    • 1943

      että kotipihan vaahtera on saanut kauniin syyspuvun, on punaista ja keltaista ja kaikkea siltä väliltä.

      • etelästä

        tarvii lennellä Lappiin,kiitos luonto!


    • ihan myytynä

      ..on digikamera, joka ulkoiluttaa minua päivittäin. (ei ole mahdollisuutta pitää esim. koiraa)
      Yksinkertaista siirtää uudet kuvat samantien tietsikalle, käsitellä tarvittaessa helpolla ohjelmalla, tallettaa cd-dvlle ja halutessaan tulostaa paperille omalla printterillä.
      Ei tarvitse odotella liikkeestä päiväkausia epäonnistuneita otoksiaan ja kuvia voi katsella ruudulta milloin on sellainen fiilis tai tilanne, ettei voi lähteä ulos.
      Tuskinpa muuten ulkoilisin tämänkään vertaa.

    • Anu.1

      Lapinruskassa on se ero, että alikasvillisuuskin liekehtii
      kuin valtaisa värimeri,sieltä vaivaiskoivujen ja kanervien,tupasvillan ja
      kaiken keskeltä mahtavat värit nousevat kohti
      taivasta koivujen
      ja pihlajien myötä,voi sitä
      väriloistoa.
      Kyllä täällä etelässäkin on kaunis ruska vaahteroissa,
      pihlajissa ja koivuissa.
      Mutta en ele nähnyt alikasvillisuutta siinä loistossa mikä on lapissa.

      • ruska

        mielestäsi pakkasta? Jotkut sanovat, että syksyn ensi pakkaset antavat ruskalle sen loiston. Muistelen lukeneeni jostain tieteellisestä artikelista, että jos pohjoisesta tuodaan jokin kasvi etelään kasvamaan niin se aloittaa ruskansa "tapansa mukaan" vaikka pakkasista ei olisi tietoakaan.


      • Anu.1
        ruska kirjoitti:

        mielestäsi pakkasta? Jotkut sanovat, että syksyn ensi pakkaset antavat ruskalle sen loiston. Muistelen lukeneeni jostain tieteellisestä artikelista, että jos pohjoisesta tuodaan jokin kasvi etelään kasvamaan niin se aloittaa ruskansa "tapansa mukaan" vaikka pakkasista ei olisi tietoakaan.

        Päivänlyheneminen,syyssade ja yöpakkanen
        vaikuttaa ruskan tuloon.
        Jängillä sarat ja villat saavat kauniin väriloiston,
        maaruska riekonmarja ja vaivaiskoivu,
        sen jälkeen puut ja pensaikot.
        Se on tosi kaunista,mutta myöskin tulee tunne,
        että se on luonnon kuolemista,ja kylmä talvi tulossa,
        aina on lohtuna uusi kevät ja yötön yö.
        Kaikilla vuodenajoilla on oma viehätyksensä
        ja surunsa kerrottavana.


      • siruna
        Anu.1 kirjoitti:

        Päivänlyheneminen,syyssade ja yöpakkanen
        vaikuttaa ruskan tuloon.
        Jängillä sarat ja villat saavat kauniin väriloiston,
        maaruska riekonmarja ja vaivaiskoivu,
        sen jälkeen puut ja pensaikot.
        Se on tosi kaunista,mutta myöskin tulee tunne,
        että se on luonnon kuolemista,ja kylmä talvi tulossa,
        aina on lohtuna uusi kevät ja yötön yö.
        Kaikilla vuodenajoilla on oma viehätyksensä
        ja surunsa kerrottavana.

        Päivällä ajeltiin kotiin ja kauniit oli tien vierustat.
        Väriloisto oli näin lämpimällä (20') ilmalla henkeä salpaava.
        Siispä hyräilin vanhaa koululaulua.
        Haavasta lehti se variseepi ja oksat ne jää...
        Haapa on ihan vaaleankeltainen ja tumman kuusen rinnalla niin herttainen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      824
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      783
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      46
      660
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      220
      618
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      43
      558
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      53
      544
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      533
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      516
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      493
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      490
    Aihe