apua kesyttämiseen!

Minulla on ollut vähän yli kaksi kuukautta naaras ja koiras undulaatit jotka ostin suoraan kasvattajalta. Ne laulavat kyllä minun läsnäollessa, mutta siihen se sitten jääkin. Ne eivät uskalla tehdä lähes mitään. Jos yhtään lähestyn niitä ne lentävät heti pois.
Olen koittanut kesyttää niitä hirssintähkällä ja muilla herkuilla, olen jutellut niille rauhallisesti ja lukenut kirjaa ääneen, mutta ne vaan pelkäävät. Mitä voin enään tehdä? :'o
3383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minulla oli aluksi sama asia. Kaksi kuukautta on vielä aika lyhyt aika, kotisi on vielä aika uusi ja salaperäinen paikka linnuille. Niidenhän pitäisi antaa olla väh. kaksi viikkoa rauhassa ennenkuin rupeaa edes yrittämään mitään. Myös jos linnut ovat vanhoja, ne ovat huonompia kesyyntymään, nuoremmat kesyyntyy helpommin. Todella harvat linnut tulevat koskaan käsikesyiksi.
Hirssi on kuitenkin hyvä, siitä linnut tykkää. Itse aloitin salaatilla, ruokin ensin häkin pinnojen läpi, ja sen jälkeen häkin sisäpuolelta. Ne antavat rapsuttaakin kyllä, mutta kädelle ne ei tule. Kesyttäminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä. Onnea yritykseen!

Äänestä
  • Hassua...meillä oli unduja vaikka kuinka paljon kun olin pieni ja kaikki olivat käsikesyjä.
    Muistan vain että kun poikaset joita syntyi tulivat häkin puolelle niitä alettiin varoen käsitellä.

    Äänestä

kesyyntyvät tai sitten eivät.
Linnut ovat persoonia.
Minulla on 11 undulaattia,en ole yrittänyt mitenkään kesyttää,mutta lentävät vapaana omassa lintuhuoneessaan.Kun istun siellä ja juttelen niille,kyselen kuulumisia ja lauleskelen(itsenikin iloksi)tai teen jotain,kuten esim.niille värkkään puuhapuuta tms.saattaa rohkeimmat lennähtää rillin reunalle keikkumaan,siis silmälasien,ei grillin.
Monet syövät kädestä,mutta miksi niitten pitäisi olla niin kesyjä?Minusta on mukavaa seurata niitä juuri lintuina,mitä ne tekevät ja miksi,seurata miten erilaisia tyyppejä ne ovat,eroavat kaikki luonteeltaan toisistaan.
Lintujahan ne ovat.
Olisi aika kauheaa jos ne yhtäkkiä vaatisivat minua lentämään ja keikkumaanoksilla.Visertämään ja rapsuttamaan jalalla kaulaani tai puremaan kaveria pyllystä.
Eikö laji,lajin tavalla ole ihan hyvä? ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mm11 kirjoitti:

Minulla on ollut vähän yli kaksi kuukautta naaras ja koiras undulaatit jotka ostin suoraan kasvattajalta. Ne laulavat kyllä minun läsnäollessa, mutta siihen se sitten jääkin. Ne eivät uskalla tehdä lähes mitään. Jos yhtään lähestyn niitä ne lentävät heti pois.
Olen koittanut kesyttää niitä hirssintähkällä ja muilla herkuilla, olen jutellut niille rauhallisesti ja lukenut kirjaa ääneen, mutta ne vaan pelkäävät. Mitä voin enään tehdä? :'o

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu