P E L K O (ESSEE)

Pelko on yleensä heikkoutta, mutta joskus se on viisasta varuillaan oloa -ei siis oikestaan pelkoa. Pelkääminen on turhaa (varuillaan olo on eri asia).Pelko on rumaa ja se haisee -koirat esim. hais-tavat pelon ja käyvät uhrinsa kimppuun suojellakseen reviiriään tms.

Ihmiset pelkäävät kuolemaa, terveyttään, häpeää, mokailuja jne. ja unohtavat elää elämäänsä. Ihmiset pelkäävät myös elämää kuollakseen ja eivät kykene toimimaan roheasti, sillä onni suosii rohkeaa.Mikään ei saa olla mahdotonta, sillä kaikki on mahdollista ja vahva usko ja vakaumus asioihinsa takaa sen, että voi saavuttaa sellaista mitä ei voinut kuvitellakkaan.

Minä olen elämäni varrella joutunut tilanteisiin jossa oli lähellä tulla paskat housuun (kerran tulikin). Mä olin nuori silloin ja myin kamaa ja kuvittelin silloin olevani mafioso pukeutuenkin sen tyylisesti -joskus kannoin asettakin mukana (Beretta, kirves tai veitsi etupäässä). Kävin perimässä huumevelkoja ja pelottelin ihmisiä työkseni -silloin pidin siitä ja olin aika psykopaatti tai ainakin psykoosissa.

Minua on neljä kertaa uhattu aseella (kolme kertaa vessassa( Yhden kerran tampereen hämeeenkadulla)Kolmessa tapauksessa selvisin puhumalla rauhallisesti homman -oioin asiat jotka olivat piripäitten väärinkä-sityksiä ja skitsoiluja vaan.

Yhden kerran kundi olikin tosissaan ampua minut, mutta tyhmyyksissään tähtäsi minua revolverilla vain puolen metrin välimatkalta päähän. Ripeästi minä pyyhkäisi oikealla kädelläni aseen sivuun ja samaan aikaan potkaisin jätkää päähän sen verran kovaa että kundi jäi ottaan lukua mä pakenin pelipaikalta ku mulla oli päällä aika paljon kamaa (näistä on turvallista puhua/kirjoittaa nyt kun asioista on kulunut reilusti yli viisi vuotta). Näillä kerroilla minulla ei ollut itselläni asetta mukanani epäonnekseni/onnekseni.

Olen istunut linnassa (Kylmäkoskella) kaksi kuukautta -en sen enempää ja se on suuri ihme josta olen kiitollinen. Sen verran on tullut pahaa tehtyä että voisin olla tällä hetkelläkin istunassa jossain Kakolassa kymmentä vuotta. En ole ikinä vasikoinut ketään....eikä mua oo kukaan vasikaksi sanonutkaan kuin kerran yx kaveri joka pyysi mua iloisena tapaamisestamme polttamaan pilveä sen kämpille. No poltettittiin jointit ja se kaveri meni sit vessaan (vetään herooiini töötit -tajusin sen vastamyöhemmin)No, kun tää kundi saapu vessasta, se alkoi sekavasti haukkuun , et mä olin vasikoinut sen jollain huolttiksella jostain varastetuista aurinkolaseista.Mä röhnötin äimistyneenä moisesta vittuilusta nojatuolista kun tää kundi syöksyy mua kohti tuikatakseen mua fileeraus veitsellä sydämmeen.Mä kerkisin just väistämään sen verran et se keklu osui mua rintaan ohi sydämmen -verta tuli vitukseen. Sit mä olin jo syöksynyt nappaamaan itselleni pöydällä lojuneen paistinpannun suojakseni. me tanssittiin siinä jotain kolme minuuttia yx ystävämme saapui rauhoiittaan tilanteen ampumalla katkastulla haukikolla kattoon. Onneksemme ulko ovi oli jäänyt raolleen -muuten olisi voinut tulla ruumiita.

Tän tilanteen jälkeen mä menin sairaalaan ottaan tikkauksia -mitään vakavampaa turmaa mulle ei sattunut. Mut me sen kaverin kans varottiin visusti törmäämästä toisiimme ja taisimme molemmat pelätätoisiamme. Sit yx kerta me törmättiin yhteen ja tää kundi oli hirveessä krapulassa tai jälkkäreissä, joten mä tarjosin sille lähellä olevassa kapakissa kaljat ja sovimme tän episodin ja vannoimme ikuista "ystävyyttä".

Nykyään mä oon jättänyt nää kuviot täysin ja suurin osa ryhmästä jonka kanssa silloin hengailin on nyt mullan alla; ítsemurhia, murhia, tappoja , yliannostuksia jne. Mä oon löytänyt itsestäni sen oman herkän itseni takaisin (Se on ottanut aikaa ja pistänyt nöyräksi), enkä kahli itseäni menneisyyteen, mut joskus sieltä tulee aina joku haamu kummittelemaan ja joudun kokoomaan itseni etten alkaisi pelätä.

Pelon tilalle minulle on tullut jännitys. Ennen teatterimme ensi-iltaa on jengi minä mukaan lukien lähes aina aika jännittyneenä ja teemme kaikenlaisia riittejä, meditaatíota, littaleikkejä sun muuta rauhoittaaksemme jännityksen - ettei se kasvaisi paniikkiin asti. Sitten kun pääsee lavalle, jännitys laukea ja alkaa saamaaan kiksejä jotka ovat parasta huumetta mitä tiedän.
Tuskin on näyttelijää joka ei ennen ensi-iltaa pikkaisen jännittäisi -se kun kuuluu asiaan.

Olen nykyään onnellisempi kuin koskaan ja mulla on duuni jota parempaa ei ookkaan.

Olkaamme siis rohkeita ja kulkekaamme kukin omalla tyylillämme ylpeänä vailla typerää pelkoa ja häpeää. Tämä elämä kannattaa elää joka solulla yli sata prosenttisesti, sillä voihan olla ettei ole seuraavaa mahdollisuutta tarjolla.

Ainoa asia jota voin pelätä; olen minä itse.

http://groups.msn.com/ZOMBIEGALLERY
0152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Z O M B I E kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu