Olen 40v. lapseton hiljattain eronnut nainen, suht. hyvässä asemassa, mielenkiintoisessa työssä jne. Otetaan pieni gallup. Minkä tien seuraavista minuna valitsitte ja miksi?
a) alan erittäin aktiivisesti etsiä itselleni miestä ja jos löytyy, ryhdyn tietoisesti rakentamaan parisuhdetta ja ehkä jopa (uus)perhettä kompromisseihinkin suostuen, ehkä uranikin uhraten.
b) hyväksyn sen että olen loppuelämäni yksin, alan panostaa itseeni ja pyrkyröimään urallani ehkä kyynärpäitäkin käyttäen, matkustelemaan, panostamaan vain itseeni jne.
c) otan virkavapaata töistä, unohdan sekä miehet että työn ja alan vanhan (ja vaikeahkon) äitini omaishoitajaksi
a) alan erittäin aktiivisesti etsiä itselleni miestä ja jos löytyy, ryhdyn tietoisesti rakentamaan parisuhdetta ja ehkä jopa (uus)perhettä kompromisseihinkin suostuen, ehkä uranikin uhraten.
b) hyväksyn sen että olen loppuelämäni yksin, alan panostaa itseeni ja pyrkyröimään urallani ehkä kyynärpäitäkin käyttäen, matkustelemaan, panostamaan vain itseeni jne.
c) otan virkavapaata töistä, unohdan sekä miehet että työn ja alan vanhan (ja vaikeahkon) äitini omaishoitajaksi
Vastaukset 24
Vanhimmat
Ehkä teet kompromissin
ja otat jokaisesta vaihtoehdosta jotain...
annat elämän näyttää mitä on tulossa,
tavoittelematta mitään erityisesti?
Huomenia,
Suunnittelemalla tulevaisuutensa näkymät tiukkoihin raameihin iskee varmasti kirveensä kiveen ja se tärkein, elämän arvoinen elämä unohtuu. Ja kuten Maaginen ylempänä jo totesi, miksi ei antaisi elämän tuoda, kun se kerran on vienytkin... Mikään vaihtoehdoista ei sulje pois toista; omaishoitajalla voi olla hyvä parisuhde, itsensä kehittäjä voi osallistua vanhempansa hoitoon jne.
Kokemuksesta tiedän, että on huomattavasti rikkaampaa elää vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa kuin autiona saarena, keskittyen vain yhteen tienhaaran vaihtoehdoista. Ota ne kaikki vastaan, ota koko elämä... kaikki kuitenkin ajallaan, eikä väkisin vääntäen.
*en vilkaisekaan kehenkään ainakaan seuraavaan viiteen vuoteen: itsesuojeluvaistoa, joka toimii aikansa, mutta karisee kyllä matkalle, kun aika on kypsä ja kiinnostava ihminen osuu kohdalle...*
enpä usko. 40v, eronnut ja suht. hyvässä asemassa.
Eli tiedät parisuhteesta, yksinelämisestä, työelämästä, äidistäsi, taloudellisen tilanteesi.......
Ainut asia, jonka olet onnistunut välttämään on äitiys.
Älä kuiteenkaan sano "en koskaan enää" vaan ratkaise asia elämällä jatkossakin kuten parhaaksi näet. Mikään vaihtoehto ei ole hyvä jos omatahto puuttuu.
B. ole onnellinen että olet päässyt kiviriipasta eroon.anna palaa vaan matkustele,rellestele,ajattele vaan itseäsi,rupee ikää oleen jo siinä määrin että jos nyt et rupee toteuttamaan unelmiasi, ni saattaapi aikaa loppua kesken. nim:kateushan tässä iskee =)
vastaa elämäänsä tyytymätön, hivenen katkerakin ääni, olispa kaikki toisin
jollakin tapaa =) heitin kyllä aivan huumorilla kyseisen kommentin, mutta jos ei huumorintaju riitä, niin eihän siinä sit mitään =)ihme tosikkoja täällä, aina löytyy joku jolla ei elämänkatsomus riitä muiden mielipiteille. nim: enemmän kun tyytyväinen elämääni ps: jos käsitin sinut jollain tapaa väärin, ni älä välitä, sehän on sillon minun ongelmani =)
tiedä kenenkään huumorista enkä ongelmista, näytti loppuvan aika lyhyeen itseltäsikin, sinullako riitti elämänkatsomus ja hyvä kun olet tyytyväinen.
Tiesinhän minä että olet tyytyväinen, kuvailin vain fiktiivisen humoristisen sinäsi ominaisuuksia
Jos edes mietit lasta nyt valitse se koska 5 vuoden päästä kadut kun se ei enää ole mahdollista..voi olla ettet lasta kuitenkaan enää saa..mutta edes yritit..mutta etsi lapseton ikäisesi mies, jolla on vauvakuume..yllättävän yleistä. Uusioäidiksi tai isäksi lapsettomasta sinkusta ei yleensä ole..siihen rooliin sopeutuminen on sen verran vaikeaa..kaikki muut vaihtoehdot voi toteuttaa yhden lapsenkin kanssa ja jos eka menee pieleen..lasten hankkimatta jättäminen on se mikä yleisimmin kaduttaa 50 v juhlissa..
Olipa tarkkarajaiset vaihtoehdot! Sulkevatko ne todellakin toisensa täysin ulos?
Jos sulla on hyvä asema ja mielekkäät hommat, tarvitseeko sun satsata työhösi nykyistä enempää? Tämänhetkinen taso saattaisi hyvinkin riittää. Ja tuo "loppuelämä yksin" on vähän turhan dramaattista ajattelua. Eihän siihen tartte kun yksi paljonpuhuva katseiden kohtaaminen... ja huomaatkin suunnittelevasi loppuelämää kaksin!
Aktiivinen miehenetsintä kuulostaa päättäväiseltä, mutta saattaa johtaa hätäratkaisuihin. Pidä ovea auki samalla tavalla kuin Suomi Natolle: vaihtoehtoja ei ole syytä sulkea pois vaikka juuri nyt ajankohta ei olisikaan oikea.
Omaishoito. Niin tarpeellista, niin kunnioitettavaa - ja niin turhauttavaa. Vanhuksen hoitaminen ei palkitse, koska vanha ihminen taantuu ja alkeellistuu. Lapsi kehittyy, mikä tekee lastenhoidosta tuhat kertaa mielekkäämpää. Suomessa lapsilla ei ole juridista velvollisuutta hoitaa omia vanhempiaan.
Kuten huomaat, en yritä antaa yksiselitteistä vastausta. Päätös on sinun... mutta koeta hiukan pehmentää vaihtoehtojen keskinäisiä eroja. Aikuisen ihmisen elämä on väistämättä monen eri sektorin kokonaisuus.
ymmärrän kyllä että kuulostaa vaihtoehdottomalta, mutta jotenkin alan olla vakuuttunut, että ei onnistu ainakaan kaikki kolme, tuskin kaksikaan. Tähän asti olen elänyt elämäni avoimin mielin ja silmin, mutta jotenkin tuntuukin nyt että olen liikaakin haahuillut ja luottanut kohtaloon - ja siitä on seurannut vain "puolivillaisuuksia".
kelataan vielä:
1. Perhe. Periaatteessa voisi olla pieni sauma, mutta aika pieni (siis ihan omaan lapseen). Mutta oletteko te ystävät hyvät tarkistaneet minkälaisia vapaita miehiä on nelikymppiselle tarjolla? Kyllä se sopivan löytyminen vaatisi jo aktiivista hakemista. Ikäiseni lapsettomat sinkkumiehet vaikuttavat vähän, miten sen sanoisi.. no reppanoilta (vaikutankohan itsekin?) Uusperhekuvio olisi varmasti vaikea myös, ymmärrän senkin.
2. Ura joo, siitä on jo nautittu ja nautitaan edelleenkin. Mutta oikeasti naisena "eteenpäin päästäkseen" alallani pitäisi olla pyrkyrikin ja tällaisenaankin urani vie jo nyt leijonanosan energiasta. Matkustelu on kivaa kyllä, samoin harrastukset, joita onneksi on jo nyt.
3. Äiti, Niin äiti ei loputtomiin elä ja on jostain saanut pähnsä että nuorin lapsista hoitaa vanhan äitinsä hautaan. Tähän asti olen tätä kuormaa vältellyt, mutta toisaalta välillä mietin jos se "itsekkäästi" jotain antaisikin. Miehiä tulee ja menee, samoin työpaikkoja, mutta ihmisellä on vain yksi äiti. Valitettavasti en taida itse päästä äitiyttä koskaan kokemaankaan.
Punnittua puhetta Sinulta. Se miesten 40-sarja... kuin parkkipaikkoja: jos se on hyvä ja vapaa, sen täytyy olla inva.
Mun kärsivällisyydellä (siis kärsimättömyydellä) pinna palaisi uusperheessä varsin nopeasti. Omakin biologinen jälkikasvu on joskus tuntunut suht sietämättömältä kaikkine oikkuineen. Isältäänkö lienevät kaikki konstinsa perineet? Mukailen loppulausettasi: parisuhteen voi sentään katkaista mutta vanhemmuutta/lapseutta ei.
Oma äitini (kuolemasta jo 10 vuotta) toivoi hartaasti ettei hänestä vanhemmiten tulisi riesaa pojalleen. Eikä kyllä tullutkaan; sen verran nopea oli hänen lähtönsä. Suoraviivaista toimintaa loppuun asti.
Sulla on sisaruksia ja heillä varmaan lapsiakin? Ymmärrän biologisen kellon raksutuksen, mutta varsinaista suvun jatkumisen taakkaa en usko sinulla olevan. Et ole missään tapauksessa jäämässä sukusi viimeiseksi?
Miksi sinun pitää olla yksin vastuussa äidistäsi? Onhan sinulla sisaruksia. Onko äidilläsi dementia tai jokin muu vaikea sairaus? Jakakaa vastuuta.
Mies ei tule elämään "saalistamalla", vaan yleensä nurkan takaa, kun sitä vähiten odottaa. :)
Lapsen voi tehdä yksinkin, sopiva mies geeneiltään vaan petiin ovulaatioaikana, voi jopa onnistua eka kerralla. Jos haluat todella äidiksi. Mutta, jos näin toimit "miehen selän takana", ei minun mielestäni ole oikeuksia isän vastuusen, ellei siitä ole etukäteen sovittu. Lapsen oikeudet juridisesti ovat sitten toinen juttu. Mieti tarkkaan. Ura on sitten aika lepoputkella.
Ihankuin suunnittelisit elämääsi eteenpäin laskin, kalenteri ja täydellisen elämänhallinnan opas kädessäsi. Ole nyt hyvä ja hellitä hiukan. Et sinä
pysty kaikkea ohjaamaan, vaikka olisit kuinka hyvä
organisaattori työelämässä.
Lämpimät terveiseni sinulle : HERÄÄ PAHVI :))) täällä ollaan (ehkä) vain kerran!!! sydämellä !!
En ole, mutta kuopuksen sisarusten lapsetkin on jo aikuisia. Mä ajattelen kuule niin pitkälle, että mietin jo omaakin hautaanmenoa.
Pakko alkaa kaveeramaan siskon tyttöä, että saan säädylliset hautajaiset. Tai no lupasi se sentään ne hoitaa ;)
Sä et nyt ymmärrä. Tähän asti olen haahuillut kuin taivaan lintu. Ihan ok on tietty käynyt näinkin, mutta kyllä tässä nyt jotain puuttuu. Joo miehiä tulee, mutta turha nyt tän ikäiselle on enää väittää että koskaan ei tiedä mitä mutkan takana tulee...
Kyllä tietää: toinen mutka.
Suurin, ylimaallinen rakkauteni kesti 2 kuukautta ja lopetin sen koska se sielunveli oli täysi hulttio. Sitten tuli tää 10 vuoden liitto, jossa kaiken piti olla kohdallaan. Mutta ei sitten ollutkaan, kun rakkaus kuoli. Tai jätti meidät.
Näin elämän puolivälissä ajattelin että tehdääs nyt sitten luonteelleni poikkeuksellisesti oikein tiukat laskelmat ja suunnitelmat.
jotenkin otti otsalohkooni tuo 40v yksinäiset miehet reppanoita.en ole koskaan ollut kihloissa,mutta seurustellut kyllä jonkin verran.nyt olen ollut sinkkuna jokusia vuosia,johtuen jotenkin tietenkin omasta ronkelimaisuudestani?tossa joku jo sanoikin,että 40 miehiä löytyy jotka haluavat lapsia paljon.tuo kyllä pitää paikkansa minunkin kohdallani,mutta jotenkin aika on mennyt eteenpäin vain niin että yhtäkkiä sitä huomaa olevansa kohta keski-ikäinen sinkku.mutta tohon reppana/inva osastoon en todellakaan tunne kuuluvani.kai sitä samalla lailla on naisia samassa tilanteessa,mutta en kyllä henk.koht heitä katerikoi mihinkään onnettomiin tapauksiin.joten täältä ainakin löytyy(tietenkin omasta mielestä)suhteellisen järkevä yksilö.huomioon ottaen tietenkin että on vain normaali suomalainen mies(ei nyt mitään huonoa itsetuntoa esillä)?!joten hakua päälle vain kyllä täältä jotain hyvääkin/normaaliakin/asiallista 40 miestä löytyy.yst.terv TK tästä keskustasta.
Oletko asunut pidempään kenenkään kanssa? Sitä vaan, että 40v. ihminen on jo aika lailla tapoihinsa piintynyt ja voi aika tavalla järkyttyä, kun hammasmukista löytyykin yhtäkkiä toinen harja. Puhumattakaan siitä että olekaan yksin kaukosäätimen herra...
Omasta kokemuksestakin tiedän, että yksin olemisessa on oikeasti hirveän paljon hyviä puolia (ehkä jopa enemmän kuin kaksin asumisessa) ja silloin se tarkoittaa väistämättä sitä, että kumppanin on sitten tuotava myös aika paljon, ei vain vietävä.
Mutta kun meidän ikäisiä ei vapaalla jalalla niin kauhean paljon ole, niin "markkinat" on niin sanotusti rajoitetummat kuin nuorena. Ja jos on vielä sellainen, ettei nuorenakaan ihan kaikki kelvannut niin miten sitten nyt?
Mistä keskustasta?
tietenkin olet .olen tapoihini piintynyt,siksi osittain tietenkin on käynyt näin.ei,en ole pitkään aikaa elänyt kenenkään kanssa, enkä kyllä pitkää aikaakaan,mutta nyt jotenkin tuntuu että sitä voisi olla valmis siihen?mutta senhän tietenkin näkee sitten vasta kun jotain tapahtuu,vaikka ei tällä tahdilla sitä koskaan tule tapahtumaankaan.mutta ans kattoo nyte.väsyttää jo kun ei tahdo päästä löytyä mitään.jos jatkais huomenna.treen keskustasta TK
ikäisesi sinkkumiehet reppanoilta?miltähän ton ikäiset sinkkunaiset vaikuttaa.niin rahanperässä juoksijoilta?vai mikähän sopiva nimi olisi.naiset saavat keksiä senkin,kun kerran ovat kovia keksimään.ehkä vika on taas kerran suomalaisen naisen luonteessa?sano se.vaikuttaa katkerien naisten huutojutulta tämäkin valitus.ehkä se mies ei viitsinyt kuunnella sinunkin alati kasvavaa vaatimuslistaa,joka tuunnetusti on loppumaton.nähty on omissa sekä ystäväpiirien suhteissa.lopulta pää jää vetävän käteen!!!!
samoin ;)
en ole eilisen teeren poika. En nyt käy selvittämään. Ns. yh-äiti olen, jo sillä huono kaiku. Mutta, älä ihan totta ota yksin vaastuuta äidistäsi. Hän on teidän kaikkien äiti.
P.s Mullahan ei oo ollu muuta kuin mutkia. Välillä ohituskaistalla, välillä moottoritiellä, kaikki lasissa, mutta, matkalla vielä ollaan....
Ihan hyvä ja tyydyttävä ammatti itselläkin.
Etsit rakkautta, niinkuin minäkin...........
kyllä se vielä löytyy !!!!!!!!!!!
,,,
Joo ei tartte ihmetellä miks oot eronnu, arvatenkin oma napa on lähinnä ja kaikki muu on paperia. Suurin syy varmaankin on että kun tarpeeksi kauan pihtasit niin eipä enää jaksettu odottaa ja toivoa. Koitappa ajatella jos vielä haluut suhdetta kokeilla sitä toistakin osapuolta että ihminenkin se on ja jos se jotain haluu niin voisko edes miettiä mitä ja millon... jos ei ja oma napa on taas lähimpänä niin eikun vaihtoehto 2 ja uhoha koko juttu ja kiemurtele sitten itsesäälissä vanhana kun eipä juuri enää kellekkän kelpaa...
Tää ei nyt ollut mikään arvausgallup eroni syistä, mutta jos matalamielisyyttäsi yhtään hivelee niin paljastetaan nyt että meillä oli se mies joka pihtasi. Niitä lapsiakin.
Sekoita a,b ja c keskenään, sen valitsisin sinule.