Katuhaukka

Katuhaukka niminen sarja perustuu kuuluisan kilpa-ajajan Johnny Stevensonin elämään. Kilpailu-uransa jälkeen Johnny keskittyi rikollisuuden vastaiseen taisteluun, aluksi moottoripyöräpoliisina, ja myöhemmin "free lancerina". Katukielessä hänet tunnettiin nimellä "the raging terror", nimitys joka johtui hänen tyylistään luistattaa kytkintä aina vaihdetta vaihtaessa. Moottorin raaka ääni herätti kauhua sekä siviileissä, että rikollisissa, vaikkakin muilla kuin kaidalta polulta eksyneillä ei pelkoa ollut hänen taholtaan. Katuhaukka "the raging terror" kuoli tapaturmaisesti 16.4. vuonna 1977 Kaliforniassa näytösajossa. Huhu liikkuu että hänen moottoripyöräänsä olisi sabotoitu, sillä hänen eturenkaansa irtosi hänen suorittaessaan ns. stoppieta, jolloin hän kaatui pää edellä asfalttiin. Hän kuoli myöhemmin samana iltana sairaalassa vammoihinsa. Katuhaukka -sarja muistaa tätä oikeata sankaria omalla tavallaan, vaikkakin totuutta vääristellen. On kuitenkin hyvä muistaa välillä totuus sepitteen takana.

Johnny Stevenson, me muistamme sinut aina!
2417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meillähän on näitä katuhaukkoja tiet pullollaan.

"Moottorin raaka ääni herätti kauhua sekä siviileissä, että rikollisissa"
No nyt siis tiedän mistä on kyse. Tarkoitus onkin herättää kauhua eikä naurua...hehhehheeheee...

Äänestä

äijä, joka näytti meille moottoripyöräpoliiseille esimerkkiä! Tapa jolla hän käsitteli rikollisia oli vertaansa vailla, mutta kuitenkin inhimillistä. Hän ei koskaan uransa aikana syyllistynyt ylilyönteihin, tai ainakaan sellaista ei ole koskaan osoitettu. Häntä kunnioitettiin lain molemmin puolin, rehti ja rehellinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tosi tarina kirjoitti:

Katuhaukka niminen sarja perustuu kuuluisan kilpa-ajajan Johnny Stevensonin elämään. Kilpailu-uransa jälkeen Johnny keskittyi rikollisuuden vastaiseen taisteluun, aluksi moottoripyöräpoliisina, ja myöhemmin "free lancerina". Katukielessä hänet tunnettiin nimellä "the raging terror", nimitys joka johtui hänen tyylistään luistattaa kytkintä aina vaihdetta vaihtaessa. Moottorin raaka ääni herätti kauhua sekä siviileissä, että rikollisissa, vaikkakin muilla kuin kaidalta polulta eksyneillä ei pelkoa ollut hänen taholtaan. Katuhaukka "the raging terror" kuoli tapaturmaisesti 16.4. vuonna 1977 Kaliforniassa näytösajossa. Huhu liikkuu että hänen moottoripyöräänsä olisi sabotoitu, sillä hänen eturenkaansa irtosi hänen suorittaessaan ns. stoppieta, jolloin hän kaatui pää edellä asfalttiin. Hän kuoli myöhemmin samana iltana sairaalassa vammoihinsa. Katuhaukka -sarja muistaa tätä oikeata sankaria omalla tavallaan, vaikkakin totuutta vääristellen. On kuitenkin hyvä muistaa välillä totuus sepitteen takana.

Johnny Stevenson, me muistamme sinut aina!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu