verotusasiaa

En ole aivan varma, että mistä verottaja katsoo sen, että olen asunut 2 vuotta vakituiseen asumiseen tarkoitetussa talossa? Onko se kiinteistöverolippu vai mikä tai kuka sen määrää?

Esim. Ostin hiljattain puolet vuonna -74 rakennetusta kalastajamökistä, joka on saaressa ja jonne ei ole siltaa. Kiinteistöverolipussa perikunta on maksanut siitä vakituisen asumisen veroa tms. edesmennyt kalastaja on asunut siellä ympärivuotisesti ja hakenut pääsaarelta postin yms. Tietysti hän on ollut siellä sitten aina muutaman viikon vuodessa eristyksissä kelirikon aikaan jne. Jos nyt laitan kirjani tähän kuntaan niin saankohan myydä sen sitten 2 vuoden päästä verotta? Kunnan rakennustarkastaja oli tippua tuolilta ja sanoi, että ei se täytä nykyasumuksen vaatimuksia missä hän on aivan oikeassa. Ei kunnalla sili kai ole mitään sanomista, jos papereissa lukee vakituiseen asumiseen ja muutan sinne. Miten se käytännössä tapahtuu. Teen maistraattiin ilmoituksen ja postin sitten erikseen oikeeseen vakituiseen asuntooni vai? Toine asia on kai sitten se, että kannaakohan tuo toinenkin mökinpuoli siirtää jotenkin minun nimiini jotta välttyisi verolta? Mitenköhän se parhaiten tapahtuisi, kyseessä kun ovat vanhempani? Kiitos asiallisista vinkeistä.
4561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ilmoittanut viralliseksi osoitteeksi, eli missä olet kirjoilla.

Ainut taho joka voi estää sinne muuttamisen on kunnan terveysviranomainen. Muilla ei siihen ole nokankoputtamista, vaikka asunto olisi merkitty loma-asumiseen.

Äänestä

... yksinkertainen. Verottaja ja muutkin tahot katsovat, että asuntoa on käytetty verovelvollisen vakituisena asuntona säädetyt kaksi vuotta, jos on todellisuudessa asunut mainitussa asunnossa. Pelkkä kirjoillaolo ei riitä.

Tuossa kyselyssäsi hiukan haiskahtaa verorikoksen suunnittelu, eikä pelkkä verosuunnittelu.

Hyvä vinkki: Maksa kiltisti asiaankuuluvat verot. Niin muutkin joutuvat tekemään.

Äänestä
  • on se joka todistaa vakituisen asumisen. Ja muuta asuntoa ei saa olla.

    Ja verovapautta ei saa jos mökki on kunnan papereissa ja kiinteistöverolipussa vapaa-ajanasunto.

    Äänestä

  • Joo, no en nyt sanoisi verorikos. Ei täytä niitä merkkejä jos hoidan paperit yms. asianmukaiseen kuntoon. Kyllä kai voisin asua siellä saaressa, vaikka suurimman osan aikaa vuodesta viettäisin esim. tyttöystävän luona. Se ei kai ole rikos? Toki moraalisesti ehkä arveluttavaa. Mietin vain, että kun kerran on laissa aukkoja joita voi kiertää, niin kai sen voi tehdä - lain puitteissa tietenkin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


publikaanimies kirjoitti:

En ole aivan varma, että mistä verottaja katsoo sen, että olen asunut 2 vuotta vakituiseen asumiseen tarkoitetussa talossa? Onko se kiinteistöverolippu vai mikä tai kuka sen määrää?

Esim. Ostin hiljattain puolet vuonna -74 rakennetusta kalastajamökistä, joka on saaressa ja jonne ei ole siltaa. Kiinteistöverolipussa perikunta on maksanut siitä vakituisen asumisen veroa tms. edesmennyt kalastaja on asunut siellä ympärivuotisesti ja hakenut pääsaarelta postin yms. Tietysti hän on ollut siellä sitten aina muutaman viikon vuodessa eristyksissä kelirikon aikaan jne. Jos nyt laitan kirjani tähän kuntaan niin saankohan myydä sen sitten 2 vuoden päästä verotta? Kunnan rakennustarkastaja oli tippua tuolilta ja sanoi, että ei se täytä nykyasumuksen vaatimuksia missä hän on aivan oikeassa. Ei kunnalla sili kai ole mitään sanomista, jos papereissa lukee vakituiseen asumiseen ja muutan sinne. Miten se käytännössä tapahtuu. Teen maistraattiin ilmoituksen ja postin sitten erikseen oikeeseen vakituiseen asuntooni vai? Toine asia on kai sitten se, että kannaakohan tuo toinenkin mökinpuoli siirtää jotenkin minun nimiini jotta välttyisi verolta? Mitenköhän se parhaiten tapahtuisi, kyseessä kun ovat vanhempani? Kiitos asiallisista vinkeistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu