Hyvät talopaketin ostamista harkitsevat!
Älkää ihmeessä koskeko pitkällä tikullakaan Finndomon Puutalo-talopaketteihin; älkää ainakaan luottako edustajien kustannusarvioihin ja myyntipuheisiin.
Tämän firman edustajat tekevät asiakkailleen täysin päättömiä kustannusarvioita ja uskottelevat, että "kyllä tällä hinnalla talo rakennetaan", mutta budjetti pettää jo talopaketin osalta. Kustannusarviosta "unohdetaan pois" keskeisiä elementtejä, kuten takka, perustusmateriaalit. Kun asiakas sitten ihmettelee asiaa, syy onkin asiakkaan "kalliissa sisustusmaussa". Mitään kompensaatiota tai hinnanalennuksia on sopimuksen allekirjoitettua turha odottaa!
Tämän firman edustajat ovat kyllä kovia myymään ja luomaan illuusiota hyvästä kokonaispalvelusta, yhteistyöverkostoista ja edullisuudesta. Mutta kun jokin menee vikaa, edustajia on lähes mahdoton tavoittaa työpaikaltaan ja kaikki vastuu sysätään asiakkaalle.
Omaan kotiin on kiva muuttaa, kun voi olla täysin varma omasta kyvystään maksaa talonsa kustannukset. Kun budjetin ylitys on 20-30 %, on mieli maassa, ja oma koti tuntuukin lähinnä taakalta. Ja kun syy on vielä jonkun muun, olo on vielä masentuneempi.
Hankkikaa siis luotettava, ulkopuolinen kustannusarvio, älkääkä uskoko lipeviä myyntipuheita!
Finndomo/Puutalo
8
3531
Vastaukset
- maanantaikappale
Mull on sun kanssa ihan samanlaisii kokemuksii. Mä olen rakentanut pitkäst, pätkäst, pienelementtist, suurelementist, kivest, savest, oljest, sipost, papuharkost ja aina kun olen kertonut kolmella "paketin" hinnan olen joutunut pettymään. On maalämpöö, ilmastointii, takkaa useamlaista, ameriikkailaista kiviseinää, jaappanilaista puutarhaa, kivestassoo ja kylyppärissä kalliit kaakelit. Joo, ja ite en oo tikkuu ristiin laittannu, enkä lapiooon koskennu. Suurin pettymys tuli olkien kanssa, ne kun sain ilmatteeks. Et myyjät ovat pettäneet minnuu.
- päivänselvää
ettei myyjät tiedä mitä tontttisi perustukset tulee maksamaan. Sama koskee vaimosi messuilta valitseman takan hintaa.
- rakentanut -03
Ei kai kukaan tosissaan usko myyntimiesten puheita. Sitä vartenhan palkataan jo alkuvaiheessa vastaava mestari, jonka kanssa tehdään kustannusarvio.
Toisaalta onhan K- Raudan myyjilläkin talopeliohjelma, jossa voi saada "karkean" kustannusarvion, mikäli osaa arvioida vaikkapa oman työn osuuden oikein. Meillä tilanne oli täysin päinvastainen. Talopeliohjelma antoi aivan päättömän suuren kustannusarvion ja mietimme jo koko rakennushankkeen hylkäämistä. Onneksi kyseinen unelminen murskaaja ei onnistunut tehtävässään, vaan laskimme vastaavan mestarin kanssa itse tarkan budjetin, jossa pysyttelimme tiukasti. Talo tuli ja huomattavasti halvemmalla, kuin talopelin kustannusarviolla. Finndomon omatalossa on asuttu jo neljä vuotta ja tyytyväisiä ollaan oltu.- lamminen
...palkataan alkuvaiheessa vastaava mestari...voi jumalauta! Vastaava mestari, saatana, juoppoja "mestareita" ynyämässä rahaa eikä koskaan silloin paikalla kun tärkeitä neuvotellaan. No kun ei älli riitä, ei ummarra mita insinoori ja asiakas keskustelee. Takaisin baariin.
- SeppoPe
Ostimme -02 findomon puutalon mallia jennifer 135, paketin myyjä kertoi tasantarkkaan, mikä on elementtien hinta toimitettuna tontille. Ei jäänyt ainakaan minulle epäselväksi mitä mikäkin maksaa. Meillä kävi huono tuuri ikkunoiden kanssa ensin halkesi olohuoneen isokokoinen lasi ja varmaan pari vuotta myöhemmin makuuhuoneen ikkuna molemissa syynä lasin kiinnityslistan naulaus osunut lasiin josta ajanoloon lasin halkeaminen takuu aika oli kuitenkin voimassa silloin 10 vuotta nykyään kait 5 vuotta. Mutta Finndomo toimitti ikkunat ilman vaikeuksia molemmilla kerroilla. Asennuksen olisin kesälomaajasta johtuen saanut viiveellä mutta lupasin ja asensin lasit ja säleverhot itse. Olen todella tyytyväinen hankintaani.
- kuisonvv
Onko tätä firmaa enään?
- alan_mies
Ei oo tai on - riippuu laskentatavasta. Firma ittessään on loppunut ajat sitten, mutta tehtaista osa on uusissa omistuksissa ja toiminnassa - osa työntekijöistäkin on Finndomon aikaisia.
- matruush
Onko tää niitä ikea taloja?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on03879- 453873
Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai793262Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist303055Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1632801En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛142737- 252339
Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?42080Kirjotan ikävää ulos
Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run141778Sinä se vaan jaksat
Suosittelen lopettamaan hyvissä ajoin, tuo toimintas ei auta unohtamiseen. Jossain vaiheessa asia julkistuu enkä usko et231697