Ikuinen

Erosimme vuosia sitten.meillä on yhteiset n8 ja n10 v lapset,toinen autisti(nuorempi)ja toinen ns tarkkaavaisuushäiriöinen joka käy erityisluokkaa ongelmansa takia.Meillä on lähes alusta asti ollut tapaamissopimus joka sujui jotenkuten aluksi,mutta sitten ex muutti 200km päähän.Teimme uuden sopimuksen vuosi sitten hänen aloitteestaan jossa sovittiin että lapset tulevat puolimatkaan linja-autolla(joka ei suju ongelmitta molempien lasten erityispiirteitten takia)joka toinen perjantai viimeistään klo 18 ja palaavat sunnuntaina viimeistään klo 18,loma-ajoista sovittiin myös erikseen.Vaikka minun ei pitäisi,olen maksanut linja-autolipun menosuuntaan ja siis käsittääkseni tehnyt jo enemmän kuin mihin laki velvoittaa,ikinä en myöskään ole estänyt lapsien menoa isälleen tms.No,anna pirulle pikkusormi ja tiedättehän,se vie koko käden.Viikonloppuna tuli kirjallinen vaatimus siitä että mun pitäisi viedä lapset toiselle linja-auto asemalla,45km/suunta,se kerrottuna siis yhdessä viikonlopussa 4 llä kun pitäisi ajella edes takasin,sitten linja-auto matka olisi noin puolet pitempi(ja kalliimpi)kuin nykyinen,eli 3 tuntia 35minuuttia,mikä mielestäni on tuonikäisille lapsille täysin kohtuutonta vaikka he olisivat ns normaalilapsiakin,saati kun eivät ole ja tiedossa jo on että he häiriköivät bussissa ja rahastaja sekä kuljettaja joutuvat heitä ojentamaan.Meillä on yhteishuoltajuus.Mikä ihme enää neuvoksi,paikkakuntamme sosiaalityöntekijät ovat täysin selkärangattomia,käskevät mun vaan aina myöntymään kaikkeen,mutta eihän asia niin voi olla,oikeuteenko on vaan lähdettävä vaikkei se tosiaankaan ole lapsille parasta.
5764
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

..vaikka kirjallisen vastineen että jollei nykyinen käytäntö sovi niin saapi hakea lapset kotoota asti.

Äänestä
  • ihan sama mitä sanon tai teen,sitten alkaa uhkailu ihan millä vaan asialla.Noinhan asia oikeasti on,siksi meillä on ne tarkasti määritellyt kellonajatkin mutta minähän se vaan oon sitten pihi nipottaja joka ei koskaan suostu mihinkään...
    Exäni ja hänen nykyisensä mielestäni heillä on kaikki oikeudet ja minulla ne kaikki velvollisuudet.

    Äänestä

Kertoisin isälle, että saa tästä lähtien tulla lapsensa ihan itse hakemaan ja tuoda myös takaisin.
Sanoisin, että tikkua ristiin en laita enää tästä eteenpäin, koska se on täysin kohtuutonta jo pelkästään lapsia kohtaan.
Ihan pelkkää kiristystä sinua kohtaan myös. Jos haluaa lapsensa nähdä, hakekoon ja tuokoon myös takaisin. Periksi ei kannata antaa, eikä suostua tuollaiseen.
Lasteni isä asuu ulkomailla, ja meillä on yhteishuoltosopimus. Pitäisikö minunkin viedä lapset puoleenväliin, jotta tapaamissopimus täyttyisi. Ja paskan marjat. Näin punaista, kun luin viestisi. Sanokoot ne sossun tantat, mitä haluavat. Kyllä nyt asioissa joku kohtuus pitää olla lapsiakin jo ajatellen. Laita vaan kova kovaa
vasten, äläkä tee enää sitäkään mitä tähän asti.
Aivan varmasti sinulla on jo tarpeeksi taakkaa kannettavana, kun huolehdit muuten lapsistasi. Pystyisikö ja haluisiko miehesi tehdä saman?

Äänestä
  • Älä välitä uhkaiuista. Tuskin on valmis toteuttamaan niitä, ellei lapsiaan nytkään halua, viitsi ja jaksa hakea, olkoon vaikka näkemättä, jos noin koville jo nyt ottaa. Ei hän pysty asialle mitään tekemään.

    Äänestä

mennään kun sopimuksessa on. Tee vastine kirjallisena että noudatat huoltajuussopimusta pilkulleen.

Nuo sosiaalitantat on usein aika hampaattomia ja haluaa päästä vaan helpolla. Muista että hänelläkin on esimies jolle voi valittaa jos tunnet että et saa apua tilanteessa. Hanki selvät todistukset ja pistä kirjeen liitteeksi. Usein kuitenkin asiallinen kirje toimii paremmin ja sano että olet joutunut henkisen uhkailun kohteeksi ja tarvitset apua.

Itse en ole alusta antaen joustanut sopimuksessa milliäkään juuri näiossä hakemisissa ja viemisissä sen tähden että tiedän kun pahalle antaa pikkusormen.

Tiukkana aja lastesi etua. Ei kenenkään lapsen etu ole istua 4 tuntia kertaa kaksi missään kuljetusvälineessä varsinkin jos halvemmalla ja nopeammin pääsee..

Älä maksa jos ei ole pakko. Raha yleensä puhuu näissä jutuissa nopeiten..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


hel**ttikö? kirjoitti:

Erosimme vuosia sitten.meillä on yhteiset n8 ja n10 v lapset,toinen autisti(nuorempi)ja toinen ns tarkkaavaisuushäiriöinen joka käy erityisluokkaa ongelmansa takia.Meillä on lähes alusta asti ollut tapaamissopimus joka sujui jotenkuten aluksi,mutta sitten ex muutti 200km päähän.Teimme uuden sopimuksen vuosi sitten hänen aloitteestaan jossa sovittiin että lapset tulevat puolimatkaan linja-autolla(joka ei suju ongelmitta molempien lasten erityispiirteitten takia)joka toinen perjantai viimeistään klo 18 ja palaavat sunnuntaina viimeistään klo 18,loma-ajoista sovittiin myös erikseen.Vaikka minun ei pitäisi,olen maksanut linja-autolipun menosuuntaan ja siis käsittääkseni tehnyt jo enemmän kuin mihin laki velvoittaa,ikinä en myöskään ole estänyt lapsien menoa isälleen tms.No,anna pirulle pikkusormi ja tiedättehän,se vie koko käden.Viikonloppuna tuli kirjallinen vaatimus siitä että mun pitäisi viedä lapset toiselle linja-auto asemalla,45km/suunta,se kerrottuna siis yhdessä viikonlopussa 4 llä kun pitäisi ajella edes takasin,sitten linja-auto matka olisi noin puolet pitempi(ja kalliimpi)kuin nykyinen,eli 3 tuntia 35minuuttia,mikä mielestäni on tuonikäisille lapsille täysin kohtuutonta vaikka he olisivat ns normaalilapsiakin,saati kun eivät ole ja tiedossa jo on että he häiriköivät bussissa ja rahastaja sekä kuljettaja joutuvat heitä ojentamaan.Meillä on yhteishuoltajuus.Mikä ihme enää neuvoksi,paikkakuntamme sosiaalityöntekijät ovat täysin selkärangattomia,käskevät mun vaan aina myöntymään kaikkeen,mutta eihän asia niin voi olla,oikeuteenko on vaan lähdettävä vaikkei se tosiaankaan ole lapsille parasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu