Muurit suojana?

Tavoitteet hoitoon

Vankiloissa ei useinkaan pidetä riittävästi huolta vangin hankisestä terveydentilasta, ja ns. kuntouttaminen unohtuu helposti kaiken muun päiväohjelman sekaan. Kaikki kurssit ym. pyritään ajamaan alas oikein yhteisvoimin. Vaikea ajatella, kenen etua se oikein palvelee? Esim. huumausaine/dobing rikolliselle olisi tärkeää löytää vastaava kuntoutusohjelma, joka olisi räätälöity vartavasten hänen tilannettaan ajatellen. Tähän pyrkii ns RanSu, mutta sen toteutus on jäänyt puolitiehen ehdottomasti. Vanki lusii ja lusii päivästä toiseen ja oppii lisää rikoksen teko tapoja, ja lähtee entistä pahempana pois vankilasta. Moni oppii liikaa, moni joutuu vastoin tahtoaan homo seksiin, moni lähtee rikkinäisenä pois vankilasta.

Vankilaan pitäisi saada lisää kuntoutusta, reikäpainoja, ja asiantuntevaa liikunnanohjausta. Vankien dobingin käyttöön olisi kiinnitettävä suuri huomio, esim. kreatiini-monohydraatin/pyruvaatin käyttöön olisi puututtava kovalla kädellä. Homo seksiä tulisi valvoa tarkemmin vartijoidenkin, erityisesti ilta ja yövuoroissa. Kaikenlaiset laittomuudet, kumisaapaskiljut, siveettömyys, siveettömät kuvat, tyhjentämättömät paljut, treenilehdet, miestenlehdet, siveettömät ja väkivaltaiset elokuvat, tatueeraukset, väkivaltaisuutta tukeva ajatusmaailma: siinä pääsyyt vankilakierteen alkuun. Nämä asiat tulisi kitkeä pikaisesti pois vankilasta jos TODELLA halutaan kunnon kansalaisia! Treenipuolella tulisi keskittyä erityisesti olkapäihin, jotka monella ovat säälittävän pienet, ja heikon näköiset. Vinkkijä löytyy kuitenkin vartijan työtä helpottamaan:

http://www.youtube.com/watch?v=dF7uYHqfRec&mode=related&search=

Jos jokainen voisi sitoitua näihin yllämainittuihin tavoitteisiin, olisi vankila varmasti kaikille mukavampi paikka olla, niin henkilökunnalle kuin vangillekin. Täytyy muistaa että teemme kuintenkin asiakaspalvelu työtä ja kaikki ihmiset ovat saman arvoisia vaikka olisikin vanki tai vartija!!!!

Muistetaanhan rakastaa toisiamme!

5

986

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asiaa tällä palstalla

      Mutta videossa Franco treenaa juuri virheellisesti! Tekee kakkosen penkissä, kolmonen jää välille. Olisi nimenomaan tärkeää tehdä 8-12 toistoa oikealla tekniikalla 3-5 sarjaa. Ylisuuret painot ja vääräsuoritustekniikka ajaa helpoisti dobingin käyttöön ja sitä kautta vankilaan. Tiedätkö onko Franco ollut vankilassa? Käsittääkseni ainakin Dorian Yates on istunut nuorisovankilassa?

    • ..mutta..

      Luuletko ettei nuita ohjelmia ois, jos valtiolla olis varaa palkata työntekijät sekä rahoittaa kyseinen ohjelma, olisi se varmaan jo tehty. Vangit on kuitenkin kärsimässä rangaistusta, ei hotellilomalla. Yllättävän moni vanki on vastaan kaikenlaista päihteettömyys- juttua, joten hyvin suurella todennäköisyydellä valtion, eli meidän veronmaksajien rahat menisivät hukkaan..
      Painonnoston rajoitus on erityisen tärkeää vankiloissa! Oletteko ajatellut mitä sellainen himotreenaaminen tekee ihmisen vartalolle?
      Ajatellaan asia vaikka näin: 26- vuotias nuori mieshenkilö on tuomittu kahdesta raiskauksesta ja yhdestä törkeästä pahoinpitelystä vaikka 6:ksi vuodeksi vankilaan. Hän on ensikertalainen, joten selvittää tuomion puolella. Vankilassa kun ei ole paljon tekemistä, alkaa kyseinen mies nostelemaan painoja päivittäin. Miltä tämä nuori mies näyttää vapauduttuaan vankilasta? Jos tämä kyseinen mies aikoo jatkaa valitsemallaan tiellä, monestako naisesta on vastusta vuosien aikana tulleille voimille? Tämä henkilö on siis kuvitteellinen.

      Kaikki tällaiset asiat tulee ottaa huomioon. Mutta. Olen kyllä sitä mieltä, että kun pitkäaikaisvangin vapautuminen häämöttää, siirrettäisiin hänet johonkin "asuntolaan", jossa aletaan yhdessä ohjaajan kanssa hakemaan omaa asuntoa, työ- tai opiskelupaikkaa, sekä tekemään yksilöllistä suunnitelmaa tulevaisuuden varalle. Jokainen vanki laitostuu vankilassa ollessaan ja joutuu aloittamaan kaiken alusta. Olisi hienoa, jos vangilla olisi vapautumisen jälkeen mahdollisuus tukihenkilöön, joka auttaisi alkuun pääsemisessä.

    • Amerikassa ei ole muuta hyvää kuin oikeuslaitos.
      Sama 26v henkilö olisi saanut jenkeissä kutakuinkin 50v tuomion?
      Mikä on ihan kohtuu kakku raiskaajalle?

      Pitäisikö vankilan olla jokin täyshoitola?

      Suomen oikeuslaitos ei ei anna nettotuomioita?
      Ei ole montakaan vuotta siitä kun mies tappoi
      kirveellä miehen.
      Se oli ensikertalainen ja pääsi puolella ja pääsi ehdonalaiseen
      ennen lusimisen päättymistä.
      Kun se vapautettiin niin se tappoi alle kuukaudessa kirveellä
      toisen miehen?

    • Anonyymi

      Riippuu ja roikkuu hyvin pitkälti siitä missä porukoissa liikkuu niin oliko tapettu ns, tavis.

    • Anonyymi

      Parhaat lääkkeet toistuvaan vankilakierteeseen, ovat sähkö, syanidi ja nikkeli, jotkut suosivat myös hamppuköyttä, sitä ei polteta vaan sujautetaan näppärästi kaulaan.

      Näin toimitaan USA:ssa

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      2520
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      464
      1469
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      83
      1244
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      263
      1148
    5. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      57
      832
    6. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      65
      736
    7. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      33
      667
    8. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      46
      664
    9. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      46
      651
    10. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      617
    Aihe