Riihimäellä

oikeesti tapahtuu mitään? Riihimäellä ollaan liian sulkeutuneita. Lapset kasvatetaan samaan kyttäys- ja kyyläysmentaliteettiin. Kehittyykö Riihimäki oikeesti mihinkään päin? Riihimäki on kuolemassa - no, omapa on riihimäkeläisten syy! Oikeastaan ihan hyväkin jos Riihimäen kaltainen tuppukylä pyyhkäistäisiin pois maailmankartalta tai joku isompi sen suuhunsa söis eli kuihduttais!
181671
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

samoissa ympyröissä niin kait siinä jo kaikki näivettyy... Hyvä esimerkki lienee se, että maan yleinen tapa erinäisissä asioissa on eri kuin Riihimäen virkamiehillä...........

Äänestä

jatkaa myös se, että Riihimäki on muuttumassa jonkinlaiseksi nukkumalähiöksi. Tai siis, ehkäpä sitten kun viimeiset keskinäisissä piireissään pyörivät delaavat, Riihimäen ilmapiiri vapautuu, nukkumalähiöiden ihmisillä kun saattaa olla jo laajempi elämänpiiri eikä kaikki pyöri sen pienen pienen oman piirin sisällä!

Äänestä

asukkailleen virikkeitä, ruvetkaas nyt pyörittämään niitä päivä- ja iltakeskuksia Riihimäen passivoimille ihmisille!

Äänestä

Näin siinä käy, kun samat ihmiset johtavat kaupunkia vuosikymmenestä toiseen. Nämä vanhat höppänät eivät helpolla päästä uusia ja nuoria ihmisiä valtaan. Jos tänne tulee uutta verta, se tukahdutetaan, vaikka olisi omasta puolueesta. Keinoina ovat solvaukset, panettelu ja juoniminen. Jos ne eivät auta, otetaan poliisiin yhteyttä ja syytetään jostain. Näin saadaan uusien tulokkaiden maine pilattua ja valta pysyy saman pienen piirin käsissä.

Äänestä
  • monta viestiä, vaikka se taitaa olla noin turhautuneessa ja ahdistuneessa tilassa melko työlästä.

    Mietis kuinka olisit auttanu ittees kun tuonkin ajan ja energian olisit käyttänyt maiseman vaihtoon ja vaikka uusien harrastusten etsimiseen :)

    Mutta tsemppiä sulle, taidat tarvita. Jos joskus tosiaan ymmärrät lähtee jonnekkin muualle (jos et tienny, kukaan ei OIKEESTI ase ohimolla pakota sua asumaan täällä) toivotaan että sut otetaan oikein lämpimästi vastaan ja ehkä pääset siihen kunnallispolitiikkaankin mukaan, niin ei tarvii enää olla noin kypsää kauraa :)

    Äänestä

  • kirjottaa kirjoitti:

    monta viestiä, vaikka se taitaa olla noin turhautuneessa ja ahdistuneessa tilassa melko työlästä.

    ja samalta olleet, kellonaikojako syynäät. Eikä kyse ollut myöskään kunnallispolitiikasta vaan koko Riihimäen touhuista yleensä. Täällä tosiaan on niin köyhää elämä, että ihmiset alkavat tosiaan tylsistyä. Samoissa nurkissa ja samojen ihmisten parissa pyöritään kaiket ajat... Se näkyy ja kuuluu myös virkamiesten toimissa, tuppaa unohtumaan erinäisiä asioita kun ihmisten asioita käsitellään niissä pienissä piireissä ihan vaan tuttujen kesken.

    Äänestä

  • kirjottaa kirjoitti:

    monta viestiä, vaikka se taitaa olla noin turhautuneessa ja ahdistuneessa tilassa melko työlästä.

    Mietis kuinka olisit auttanu ittees kun tuonkin ajan ja energian olisit käyttänyt maiseman vaihtoon ja vaikka uusien harrastusten etsimiseen :)

    Mutta tsemppiä sulle, taidat tarvita. Jos joskus tosiaan ymmärrät lähtee jonnekkin muualle (jos et tienny, kukaan ei OIKEESTI ase ohimolla pakota sua asumaan täällä) toivotaan että sut otetaan oikein lämpimästi vastaan ja ehkä pääset siihen kunnallispolitiikkaankin mukaan, niin ei tarvii enää olla noin kypsää kauraa :)

    Kirjoitin kyllä vain yhden viestin. Ja toisekseen jatkan täällä asumista, vaikka olisitkin toivottamassa mua helvettiin, sillä olen asunut täällä jo 63 vuotta. Omistan palan tätä kaupunkia ja aion pitää siitä kyllä kiinni. Ennen Riihimäkeä asustelin Karjalan metsissä 5 vuotta, jonka ansiosta saimme kaltaisillesi idiooteille vapaan maan.

    kuinka luullaan vaan ei tiedetä ja silti viitsitään mölistä! Luulo ei ole tiedon väärtti ja jos et tiedä, pidä suus kiinni! Ja juuri Riihimäen kaltaisissa paikoissa se luuleminen on sitte se joka niissä pienen pienissä piireissä rulaa. Voisin parikin esimerkkiä kertoa elävästä elämästä juuri tästä ja juuri Riihimäeltä, mutta antaa olla. Toisessa tapauksessa luulon osoittaminen vääräksi ei sekään hetkauttanut niitä väärän tiedon levittäjiä, ei muuta kuin jatketaan sitä samaa peliä vaan, lopettaa ei osata, eli ei edes nähdä sitä omaa typeryyttä.

    Äänestä

  • fgsddhgdghdh kirjoitti:

    Kirjoitin kyllä vain yhden viestin. Ja toisekseen jatkan täällä asumista, vaikka olisitkin toivottamassa mua helvettiin, sillä olen asunut täällä jo 63 vuotta. Omistan palan tätä kaupunkia ja aion pitää siitä kyllä kiinni. Ennen Riihimäkeä asustelin Karjalan metsissä 5 vuotta, jonka ansiosta saimme kaltaisillesi idiooteille vapaan maan.

    Et sinä mitään ole. Kaikki sen tietää. Riihimäellä on erittäin päteviä, luotettavia ja osaavia valtuutettuja, kuten Jorma Höök, Esko Nummela ja Kirsti Tolvanen. Heistä voi moni aloitteleva ja junasta pudonnut politiikko ottaa oppia. Kaikki he ovat menestyneitä demareita. Kirstilläkin on ihan uusi mersu ja hieno omakotitalo. Ettäs kehtaat! Mokoma.

    Äänestä

  • Olet pöhkö kirjoitti:

    yhteisten asioiden hoidoksi - muistaakseni.

    Äänestä

  • määritellään kirjoitti:

    yhteisten asioiden hoidoksi - muistaakseni.

    Se on vain kaunista ideologiaa, politiikkojen todelliset motiivit ovat aina enemmän ja vähemmän itsekkäitä. No, joku M. Lund voi olla poikkeus, mutta suurin osa politiikoista elättelee haaveita eduskuntapaikasta ja hyvästä palkasta ja eläkkeestä sekä TV esiintymisistä. Vanhusten, lasten ja köyhien asiat eivät oikeasti kiinnosta päättäjiä kuin pakon ja lain ajamina.

    Äänestä

  • 26 lokakuuta 2008 on kunnallisvaalit, jolloin me kuntalaiset voimme vaihtaa vaikka kaikki kaupunginvaltuutettut Riihimäellä. Toisin sanoen
    äänestämällä voimme vaihtaa nykyiset kabinetti kähmintään ja pysähtyneisyyden tilaan tottuneet kunnallisplitiikot - tuoreita ajatuksia omaaviin kaupunginvaltuutettuihin, jotka kuuntelevat ja ajavat kuntalaisten etuja yhdessä meidän kuntalisten kanssa. Näin voimme potkaista pelolle hyväveliporukat ja samalla pääsemme eroon kapinetti kähminnän tukkaisesta ilmapiiristä sekä panna virkamiehet tekemään heille kuuluvaa palvelustehtäväänsä riihimäkeläisten parhaaksi.

    Äänestä

uutinen jos helikopteri lentää sen yli!

Äänestä
  • Hah hah haa! Tuo pelasti päivän.

    Äänestä

On noloa vuodattaa tästä samasta asiasta yhä uudestaan ja uudestaan. Jos ette hiffaa kuvioita, tehkää vaikka aloite tai jotain. Kyllä teille ulkopuolisillekin sitten jotain löytyy, kunhan järjestätte sen itse. Mulla on täällä ihan kivaa, vaikka olen nähnyt maailmaa muuallakin. Tekemistä on vaikka mitä. Teissä hesalaisissa/oittilaisissa/hyvinkääläisissä on se vika, että on muiden vika, jos ei oo tekemistä.

Ja kukahan tässä nytkin ensimmäisen sanan sanoi, EI AINAKAAN AITO RIIHIMÄKELÄINEN.

Äänestä
  • olemassakaan. Jos olen oikein ymmärtänyt, Riihimäki syntyi rautatien ansiosta - eli riihimäkeläiset polveutuvat joistain junan tuomista - kenties venäläisistä rautatieherroista - heh - nykyäänhän puhutaan rautateitten tsaarinaikaisista asenteista jne.

    Äänestä

kukas/mikäs pahan tappais?

Äänestä
  • mut hei, tuleehan riksuun nyt JOPA prisma..ooooooo..saadaan taas jotain äksönii tähän tuppukylään..:-))

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ei taida koskaan kirjoitti:

oikeesti tapahtuu mitään? Riihimäellä ollaan liian sulkeutuneita. Lapset kasvatetaan samaan kyttäys- ja kyyläysmentaliteettiin. Kehittyykö Riihimäki oikeesti mihinkään päin? Riihimäki on kuolemassa - no, omapa on riihimäkeläisten syy! Oikeastaan ihan hyväkin jos Riihimäen kaltainen tuppukylä pyyhkäistäisiin pois maailmankartalta tai joku isompi sen suuhunsa söis eli kuihduttais!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu