Ooppera?

Oletteko käyneet Kansallisoopperassa?
Kertokaapa kokemuksistanne. Osaanko käyttäytyä?
Täältä maaseudulta tulee niin harvoin lähdettyä
pääkaupungin rientoihin.
17803
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Miten erityisesti luulet oopperayleisön käyttäytyvän?
No, eivät vie penkkiin popcorneja, eivät juttele ääneen ohjelman sisällöstä, eivätkä muutenkaan häiritse muita.

Suurin osa ihmisistä toimii korrektisti joka paikassa, siististi pukeutuneena, takit narikassa.

Mene toki oopperaan ja nauti hyvästä musiikista.

Äänestä

että osaatko käyttäytyä, koska et kerro kuinka kayttäytyisit. Luulisin, että siellä pitää...jos ei käyttäytyä niin ainakin näyttäytyä siten, että meillä on tähän varaa, sillä typerät lotto- ja veikkauspukonkien täyttäjäthän sen touhun maksavat.

Äänestä
  • Kävin yhdessä vaiheessa tosi usein Oopperassa, nykyisin harvemmin. Siellä on sekä juhlapukuisia että ihan tavallisesti siististi pukeutuneita ihmisiä, ihan kuin teatterissakin tapaa olla. Kukin pukeutuu oman mielensä mukaan. Voisit ajatella esim., että pukeudut samoin kuin olisit menossa kylään, niin et joudu tuntemaan olevasi alipukeutunut. Kun usein kävin, niin itse kävin halvemmilla paikoilla parvella, joista näkee ja kuulee aivan hyvin. Syömiset voi jättää väliajalle, ettei häiritse toisten keskittymistä. Ei siellä mitenkään hienostella tarvitse enkä ole huomannut kenenkään arvostelevan toisten pukeutumista. Syksyn avajaiskonsertissa tuli kerran tunne, että olisin voinut pukeutua juhlavamminkin, koska siinä tilanteessa oli paljonkin iltapukuisia juhlistamassa kauden avausta, se on ainoa kerta vähän epäonnistumisen tunnetta oopperatalossa.

    Äänestä

  • old_profile_33466 kirjoitti:

    Kävin yhdessä vaiheessa tosi usein Oopperassa, nykyisin harvemmin. Siellä on sekä juhlapukuisia että ihan tavallisesti siististi pukeutuneita ihmisiä, ihan kuin teatterissakin tapaa olla. Kukin pukeutuu oman mielensä mukaan. Voisit ajatella esim., että pukeudut samoin kuin olisit menossa kylään, niin et joudu tuntemaan olevasi alipukeutunut. Kun usein kävin, niin itse kävin halvemmilla paikoilla parvella, joista näkee ja kuulee aivan hyvin. Syömiset voi jättää väliajalle, ettei häiritse toisten keskittymistä. Ei siellä mitenkään hienostella tarvitse enkä ole huomannut kenenkään arvostelevan toisten pukeutumista. Syksyn avajaiskonsertissa tuli kerran tunne, että olisin voinut pukeutua juhlavamminkin, koska siinä tilanteessa oli paljonkin iltapukuisia juhlistamassa kauden avausta, se on ainoa kerta vähän epäonnistumisen tunnetta oopperatalossa.

    Pukeutuminen minua lähinnä mietitytti.Täällä kotikaupungissa käyn usein teatterissa ja mielestäni olen osannut sinne pukeutua oikein.
    Ajattelin, että oopperaan pitäisi pukeutua hienommin, mutta nyt rohkaistuin ja tiedän mitä laitan päälleni, kiitos teille tytöt!

    Äänestä

vaikka en erityisemmin pidä oopperasta. Ei siellä mitenkään ihmeellisesti tarvitse käyttäytyä, ihan kuten toisiaan kunnioittavat ihmiset yleensä tekevät. Talo on tutustumisen arvoinen.

Äänestä
  • pelkästään taloon, muta et sen tuotantoon?

    Äänestä

  • tutustumassa kirjoitti:

    pelkästään taloon, muta et sen tuotantoon?

    samalla reissullahan kumpikin tulee tarkastettua.

    Äänestä

kansallisoopperassamme; talo on ruma. Olen kiertänyt hyvin monet maailman muka hienoimmat oopperatalot ja useimmat hyvin kaukaa. Sydneyn oopperatalo ympäristöineen on upea ja katsoi sitä mistä suunnasta tahansa niin se soi. Minä näin sen ensimmäisen kerran lentokoneen ikkunasta ja se on hieno sieltäkin nähtynä.

Äänestä
  • Olin ennakkoluuloinen oopperan suhteen varmaan nelikymppiseksi. Pään auki saatuani käyn nykyään muutaman kerran vuodessa. Pukeutuminen ei ole koskaan ollut kynnyskysymys. Tarinat ja musiikki vievät mukanaan. Verdi, Rossini ja Puccini ovat olleet mieluisia, eivät ehkä niin raskaita.
    Ei kun menoksi ilman pelkoja pukeutumisesta, uusi maailma avautuu.

    Äänestä

  • ukkeli vm. 46 kirjoitti:

    Olin ennakkoluuloinen oopperan suhteen varmaan nelikymppiseksi. Pään auki saatuani käyn nykyään muutaman kerran vuodessa. Pukeutuminen ei ole koskaan ollut kynnyskysymys. Tarinat ja musiikki vievät mukanaan. Verdi, Rossini ja Puccini ovat olleet mieluisia, eivät ehkä niin raskaita.
    Ei kun menoksi ilman pelkoja pukeutumisesta, uusi maailma avautuu.

    Vaimo kävi vuosittain Savonlinnassa penskojen kanssa yhdessä oopperassa.
    Minä istuin samaan aikaan Majakassa juomassa viskiä ja olutta sekä parantamassa maailmaa.

    Lasten vartuutua itselliseen ikään menin ensimmäisen kerran vaimon kanssa linnaan, Lentävä Hollantilainen.

    Sen jälkeen olemme käyneet myös Helsingissä ja Veronassa.

    Pukeutuminen riippuu mielestäni hieman ajankohdasta ja paikasta.
    En yleensä välitä muotoseikoista mutta "näkyvällä" paikalla on mukavampaa istua jotenkin siististi pukeutuneena.

    Toisaalta, Savonlinnassa meillä on ollut mukana omat väliaikaliköörit ja konjakit.
    Vaimo on turhamaisuudessaan kuskannut mukana vielä pieniä kristallilaseja.
    Omilla paikoilla istuen olemme nauttineet juomat.
    Puhveteissa on hirveä tungos.

    Paikat olemme varanneet edellisen vuoden puolella.
    Halvemmalla ja leveän poikkikäytävän takana, keskellä.

    Äänestä

en myöskään tulevassa musiikkitalossa, enkä aio sitä rahoittaa 200 kansanadustajan näyttelyfoorumksi. että silleen,tänään.

Äänestä
  • haluaisi osallistua musiikkitalon suuriin kustannuksiin ja ylläpitoon. Talon rakennuskustannukset tulevat varmasti nousemaan vielä kovasti arvioiduista.

    Äänestä

  • lupiini kirjoitti:

    haluaisi osallistua musiikkitalon suuriin kustannuksiin ja ylläpitoon. Talon rakennuskustannukset tulevat varmasti nousemaan vielä kovasti arvioiduista.

    olisivat korjanneet sitä, siis Suomen kansallisooppera. En nyt kyllä yht´äkkiä muista miltä se rakennus näyttää ulkoapäin, kun se Helsinki on niin syrjässä, ettei siellä tule käytyä vuosikausiin.
    Kävijäkunta oli siinä vanhassakin talossa aika vähäistä.
    Olisivat perustaneet säätiön eliitin rahoilla, nehän sitä oopperaa käyvät kuuntelemassa.

    Äänestä

Ilman sarvia ja hampaita,mutta ne esitykset
on sepitetty muita varten kun minua.
Sattuu kyllä olemaan sillon muita menoja,
jos joku mukaansa pyytäisi.

Äänestä
  • Antaa vain kaikkien kukkien kukkia. Ei mikään eikä kukaan saa kaikkien jakamatonta suosiota. Yritetään silti olla suvaitsevaisia.

    Äänestä

lapsena kerran vanhempieni kanssa katsomassa lastenoopperan: Matin ja Maijan kuumatka. Oppikouluaikoina kävin monissa koululaisnäytännöissä. Niistä upeimpana muistan Rigoleton, jossa Usko Viitanen lauloi mahtavasti. Sitten myöhemmin kävin usein varsinkin Wagnerin oopperoita kuuntelemassa. Anita Välkki lauloi upeasti. Nyt vanhana tulee silloin tällöin myös käydyksi.

Äänestä

Olen oopperan ystävä ja kävisin useamminkin, mutta kalliiksi tulee. Täältä kehäkolmosen takaa tultuaan pitäisi ainakin yksi yö olla hotellissa, koska ei myöhään jatkuneen esityksen jälkeen jaksa pimeässä ajaa kotiin.
Onneksi TV:stäkin voi jonkun oopperan silloin tällöin katsoa ja kuunnella. Oopperan kuitenkin mieluiten kokisi livenä.
Voisipa kansallisoopperan siirtää tänne keskemmälle pitkää Suomen maata!
P.S. Useammin olen käynyt Savonlinnan oopperajuhlilla kuin siellä pääkaupungissa, Suomen äärilaidalla...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eka kerta kirjoitti:

Oletteko käyneet Kansallisoopperassa?
Kertokaapa kokemuksistanne. Osaanko käyttäytyä?
Täältä maaseudulta tulee niin harvoin lähdettyä
pääkaupungin rientoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu