kertoisitteko kokemuksia. Itse aikoinani olen ottanut matkat silloiselta Hasselta.
JOtenkin näyttäs että Finnmatkat on paljon edullisempi kuin Aurinkomatkat.
JOtenkin näyttäs että Finnmatkat on paljon edullisempi kuin Aurinkomatkat.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
olemme käyttäneet, ja mielestäni melko tasaväkisiä ovat. Helpointahan olisi vertailla silloin, kun olisi käynyt samassa kohteessa molempien matkoilla.
Ehkä Finnmatkat vetävät pikkuisen pidemmän korren, ainakin opaspalvelut olivat kohteissa helpommin saatavilla ja palvelu oli hieman nuorekkaampaa ja ystävällisempää. Mutta kuten sanoin, riippuu kohteesta.
Me kyllästyimme matkatoimistoihin ja valmismatkoihin, eli nykyisin keräämme "paketit" itse. Kun ei siellä kohteissa juurikaan niillä opasjutuilla mitään tee.
Finnmatkoilla hintoihin lisätään bussikuljetukset kohteisiin .,sekä ruokailut maksaa erikseen .Nämä kannattaa ottaa huomioon valinnassa.Itse olen käyttänyt kaikkia matkanjärjestäjiä myös tjäreboria ja kaikki ovat ihan yhtä hyviä mielestäni.Onnea valintaan ,ja etenkin matkaan
Itse ainakin suosin Tjäreborgin palveluita. On ainakin kaukomatkoissa osoittautunut edullisimmaksi. Aurinkomatkoilla on hyvä palvelu yms., mutta hinnat ovat auttamattomasti muita kalliimmat. Finnmatkoilla kaukomatkat ovat Am:n luokkaa, mutta Euroopan äkkilähtöjä saa todella halvalla. Kannattaa kuitenkin tarkistaa Fm:n äkkilähtö ehdot, koska ne ovat huomattavasti huonommat kuin kahdella muulla edellä mainitulla.
mielestä edullisin vaihtoehto! Jos olen verrannut samaa hotellia vaikka Thaimaassa, niin Finnmatkoilla on ollut edullisin hinta samasta hotellista!
äkkilomalle, vaikka eurooppan, tai kanarialle?
...Finnmatkat kannattaa!!! Olen tässä äitiyslomalla verrannut näitä hintoja aika ahkerasti ja kyllä Finnmatkat näyttää olevan edullisin vaihtoehto:)
Toivoisin tarkennusta tuohon kysymykseen, kumpi parempi. Siis parempi palvelutasoltaan yms vaiko vain halvempi ja sillä tavoin "parempi"? Halvalla ei aina hyvää saa...Toisaalta kallis hintakaan ei aina takaa parasta laatua.
Millaisia kokemuksia kullakin on nimenomaan palvelujen suhteen ko. matkanjärjestäjistä?