toisen kannalta asioita vai syöksytkö vaan omien tunteiden mukaan? Jos olet ihastunut saavuttamattomaan luovutatko vai otatko oikeudeksesi kertoa omista tunteistasi?
Minä pidän tällä hetkellä enemmän kuin saisi yhdestä varatusta ja huomaan, etten edes unessa anna mitään tapahtua. Ehkä olen pikkuhiljaa oppinut kunnioittamaan muita ihmisiä ja heidän valintojaan.
Minä pidän tällä hetkellä enemmän kuin saisi yhdestä varatusta ja huomaan, etten edes unessa anna mitään tapahtua. Ehkä olen pikkuhiljaa oppinut kunnioittamaan muita ihmisiä ja heidän valintojaan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
mitään muuta kunniallista tietä ole kuin väistyä, sekin riippuu toisesta jääkö edes hyvän päivän tutuksi vai siirrytäänkö suoraan tuntemattomaksi. Suhderikkojia taitaa kuitenkin olla jo ihan tarpeeksi muutenkin, parempi kunnioittaa itseään ja toista ja jättää yritykset ja yllytykset pois.
En oo koskaan kertonut ystävälleni että tunnen ehkä häntä kohtaan jotain muutakin kuin vain ystävyyttä. Olemme olleet ystäviä jo monien vuosien ajan, ja aina on välillämme tuntunut jokin ihmeellinen sähkökenttä tms.. eikä se ole haihtunut vuosien kuluessa. Koskaan emme ole mitään tehneet, emmekä tekisikään, koska hänellä on perhe ja itsekin elän avoliitossa aivan ihanan miehen kanssa.
Pysymme ystävinä, koska emme voi muuta.. :) Ja hänen ystävyytensä merkitsee minulle todella paljon. En ikinä tahdo menettää häntä.. ja "pelkkä" ystävyys riittää minulle aivan hyvin, kuten hänellekin. Emme ole tästä koskaan keskustelleet, mutta minusta tuntuu, että kumpikin meistä tietää sen.
kertoa itsensä ja toisen kunnioittamiseksi. Elämä on lyhyt, liian lyhyt tuhlattavaksi.
...jättänyt kertomatta sen vuoksi, että en halua satuttaa ketään. Ystävälläni on perhe ja itsekin olen siis avoliitossa. Ne ovat asioita, joita en halua rikkoa mistään hinnasta! Ja olen lähes varma, että vaikka ystävällänikin olisi tunteita minua kohtaan, niin hän ei olisi niitä valmis myöntämään, sillä hän elää "heteroelämää", ja tuskin haluaisi myöntää tunteensa samaa sukupuolta olevaa ihmistä kohtaan.
mielipiteitä löytyy. Ehkä elokuvissa mennään tunteen ajamina tilanteisiin, jotka päättyisivät tosielämässä usein katastrofiin..? Monestihan romanttisissa komedioissa/draamoissa suhteissa olevat ihmiset ovat selvästi väärien kumppanien kanssa ja loppujen lopuksi molemmat toteavat saman ja löytävät uudet ne "oikeat", jolloin kukaan ei joudu kärsimään. Ei taida mennä ihan niin tässä elämässä..
sen toisen "valinnan", ja mitä hänellä on elämässään meneillään? Oletteko keskustelleet asiasta?
Entäpä jos kyseessä on sellainen henkilö (nainen) jonka avioliitossa esim. ulkopuolinen naissuhde on aivan sallittu - niitäkin on! Toinen juttu on sitten miten itse siihen kuvioon tuntisit mahtuvasi. Joku ei voi kuvitellakaan ja jollekin järjestely olisi mitä mainioin.
Sitten on vielä niitäkin joiden kulissielämä on todellakin kulissia ja avioliitto vetelee viimeisiään.
Nämä ajatukset siksi että koskaan et tiedä minkä onnen jätät elämättä... Toisaalta emmehän me ole ainoastaan itseämme ja omia mielihalujamme varten. Monimutkaista. Itse kallistuisin kyllä tunnustamisen puolelle... ;)
En oikein tiedä, mitä hänestä loppujen lopuksi haluaisin. Siis, että olisinko itsekään valmis kaikkeen. Sen tiedän (ja se paina jo minua),että haluaisin pitää häntä lähelläni ja antaa hänelle pehmeyteni. Mutta miten kertoa tai osoittaa tällaista ilman, että toinen säikähtää tässä seksillä alleviivatussa maailmassa. Sitä paitsi sellainenkin loukkaisi parisuhdetta riittävästi.
Minulla ei ole oikeastaan ollenkaan tietämystä hänen suhteensa laadusta. Ja mielestäni sen arvioiminen ei ole minun tehtäväni. Mutta kieltämättä kiinnostaisi tietää, saako hänen kumppaninsa hänet säteilemään vai meneekö se tukahduttamisen puolelle.
Kerropas sinä, oletko ottanut onnen omin käsiisi joskus ja millaisin tuloksin?:)
tunnustanut ihastumiseni yhdelle naiselle. Tästä seurasi jonkinlainen "erityissuhde". Suhde muuttui ystävyydeksi mutta jäi pysyväksi vaikka toisen piti muuttaa eri puolelle maata. Minä olen aviossa, hän eronnut. Kenenkään osapuolen mielestä tilanne ei loukannut avioliittoani, vaikka välillämme oli fyysistä kanssakäymistä. Kokemus oli erittäin kaunis, en vaihtaisi sitä pois. Vieläkin, aina kun tapaamme, olemme sylikkäin vaikkei sen intiimimpää välillämme enää olekaan.
Onko teidän välillänne ollut jotain erityistä, - väreilyä tai fyysistä läheisyyttä? Tuntuuko että hän voisi olla sinusta kiinnostunut? Saatko häneltä jotain erityishuomiota?
sinulla:) Tiedän, miten pökerryttävää ja jalat altavievää naisen läheisyys voi olla. Jo pelkkä ajatus mahdollisuudesta aikaansaa vatsan pohjaan kouristuksen..
Hmmmm...mitään fyysistä ei ole ollut. Hänet olen oppinut tuntemaan hyvin coolina ihmisenä mutta lähiakoina tuo hänen käytöksensä on muuttunut sanoisinko..täysin. Hän on "antautunut" naurulle ja hymyilee muutenkin vapautuneesti. Siitä päättelen, että hän viihtyy seurassani. Hän myös kohtelee minua hyvin ja muistaa sanomiani asioita. Välillä hän pudottelee tavaroita tai takeltelee sanoissaan, teen sitä vuoroin myös itse ja voin sanoa, ettei sellainen ole meidän kummankaan tapaista.
Joskus hänen kanssaan on vaikeaa olla, kun hän on muutenkin viehättävä ja lisäksi käyttää sellaisia farkkuja, jotka näyttävät pirun hyvältä. Aika estottomasti hän koukistelee edessäni ja epäilen hänen tietävän itsekin, että katselen häntä. Olemme kerran nähneet toisemme alasti, jolloin minä en kylläkään kehdannut katsoa häntä mutta tunsin hänen häpeilemättömän katseensa vartalollani.
Minä siis aistin (ja tulkitsen?), että ilmassa on jotain mutta tietoisuus siitä, että hän seurustelee saa minut toimimaan korostetunkin varovaisesti. Sinä taisit olla aika vahvoilla oman itsesi kanssa, kun uskalsit paljastaa tunteesi?
silloin.