Ruudulla se on niin lähellä

Työn lomassa käyn kurkkimassa ja aina jaksat yllättää.

Mitä jos ei olis
kuin Rakkaus
sotisimmeko?

Tuota itse pohdiskelen, mutta en osaa sitä näin hienosti tuoda esille...

kirjoitit totuudenmukaisesti elämästä josta luemme yleensä vain lehdistä. Voimakas ja hyvin kerrottu, pidin tästä paljon enkä vähiten sen omaperäisyyden vuoksi. Kiitos kun kirjoitit tästä aiheesta, Mys!

Sinua on aina ilo lukea, kirjoititpa puuron keitosta tai intohimoisesta rakkaudesta tai sirpalepommeista. Sinulla on todellinen kirjoittajan lahja. En nyt keksi mitään tarpeeksi loistavaa ylisanaa, kuin että olet loistava runoilija :) Kiitos, että tuot tekstisi tänne luettavaksi.

Mahtavaa tekstiä jälleen sinulta Mys.
Tällaisessa maailmassa me elämme.

Kunpa, kunpa meillä kaikilla olisi
sydämessämme rakkaus, en usko
että silloin sotia olisi, ei tarvittaisi.

Silloin rakkaudellisesti asiat hoituisi.

Kiitos jälleen tästä lukuhetkestä, elämyksestä!

muttei suinkaan vähäisin.

Hertsileijaa, miten vakavana Hää onkaan ollut tä-
män runonsa aiheessa. Minen ossaa nuin syvällisii
ees miettiä, vaikka kai syytä olisikin.

Paljon annoit aihetta mietiskelyyn runollasi ja
> mitä jos olisi vain Rkkaus <

Niin, mitä jos ja sota on kaukana meistä -
onneksi. Saamme olla kiitollisia heille, jotka
ovat puolustaneet tätä maata ja olemme saaneet
itsenäisyyden, saamme elää sodatta.

Kiitos ajatuksia antavasta runostasi Mysisein.

Kiitos taas kun sain lukea.

kun se kuristaa puutarhassa,
aivan silmiesi alla
varjellun ruusun?

Miten häikäilemätön on runosi,
miten häikäilemättömästi käytät
taitoasi kirjoittaa sanoja?

Miksi sodit noin?:)

Iltaa Mys.
Mielenkiintoinen runo.

Ensimmäisessä osassa tunnelma rakentuu runollisesta kuvakielestä sirpalesateineen, tanssivine pölyineen ja sähköisine huminoineen.

Toinen osio rakentuu enemmän itse ajatuksen varaan ja ilmaisee itsensä pelkistetysti, kuin arkisena puhekielenä - poikkeuksena ehkä "ovat itkeneet mustahuiviset naiset" mikä on visuaalisesti vahva.

Kolmas osio jatkaa ideaa kehien televisiokatselijan päästä esiin ajatuksen, kysymyksen, ehkä myös ideologisen kannanoton.

Viimeinen osio yksinkertaisena rivinä alleviivaa etäisyyttä tv-vastaanottimen äärellä istuvan henkilön ja uutislähetyksen kuvaaman tapahtuman välillä.
Sota on kaukana.

Runossa on monia elementtejä jotka saattaisi keikauttaa kokonaisuuden metsikköön!
Kokonaisuuden kannalta suurimman vaaran mielestäni muodostaa ensimmäisen osan voimakas runokieli. Liian runolliset ilmaukset vaikuttavat helposti itsetarkoituksellisilta, ja varsinkin tällaisissa runoissa missä on ideologista - tai idealistista - kannanottoa, elämänarvojen ja perimmäisten kysymysten pohdintaa, muodostuu ristiriita: tehokeinot herättävät lukijassa tuntemuksen, että sanoilla kikkailu on tässä tekijälle tärkeämpi kuin sanoma?

Silloin runon sisältämä elämänmakuinen pohdiskelu ja sen esiintuomisessa käytetty taiteellinen kuvakieli lyövät toisiaan korvalle, eivät mene yksiin.
Toinen vaara on hajanaisuudessa: vaikka osioissa ajatuksellisesti on selkeä jatkumo, niiden tyyli on liiaksi erilainen.

Tässä tapauksessa kuitenkin pidän lopputuloksesta. Kokonaisuus on luonnollinen - ja nostaa pienen hymyn huulilleni. Myshän se siinä. :)

Runona teksti välttää karikot juuri ja juuri.
Ensimmäisen osion runollinen kuvakieli ei mene runollisuudessaan aivan liian pitkälle. Kokonaisuus säilyy uskottavana, ja mielestäni tekstin "hajanaisuuskin" on jollain tapaa viehättävää, eri osioista rakentuu omanlaisensa runo.

Itselläni mieli liikkui lukiessa kahteen suuntaan, kahdella tasolla: toisaalta on helppo tunnustella runon tärkeää sanomaa ja sen synnyttämiä vakavia ajatuksia, toisaalta samalla tekijän verbaalista tapaa ilmaista sanoma.
Runo laittaa katselemaan sekä ilmaisemaansa sanomaa että sanoman ilmaisua. Ja kuten tiedätkin, pidän sellaisesta.

Runona kiva. Ja ennen kaikkea sanomaltaan tärkeä!
Varmasti jokainen näitä - kysymyksiä sodasta, oikeudenmukaisuudesta, uskonnosta ja uskonnottomuudesta, yliluonnollisen todellisuuden laadusta, rakkaudesta - ja näiden keskinäisiä suhteita miettii vakavasti joskus, kukin tavallaan, ja omaa suhdettaan minkä kannan niihin ottaa ja miksi: pohtii henkilökohtaista lähestymistapaansa ja maailmankuvaansa näiden äärellä.

Huomaat että ryhdyin taas jaarittelemaan, en malttanut olla erittelemättä vaikka alussa tarpeellisimman jo sanoin, siis iltaa Mys, mielenkiintoinen runo.
No, luulen että sallit nämä rönsyilevät kommenttini etkä pahastu.

P. S.

Miksi iltaa? Nythän on vähän yli puolipäivä. No, kun itse asiassa kirjoitin tuon jo eilen, illalla. En sitte vaan viitsiny lähettää, ujousko iski tai ehkä itsekritiikki. Mutta tässä aamupäivällä kirjoittelin pari runoa, ja kun varsinkin "sana" tavallaan on kommenttirunoa runoosi tai ainakin sen synnyttämien ajatusten jälkimainingeissa syntynyt. Alkuperäisessä asussaan runo menee:

Rakkaus on vain sana.
Minkä sisällön sille antaisimme?

Mitä tarkoitamme
kun rakastamme?

Viha?
Mustasukkaisuus?

Armo
ja anteeksiantamus?

Ihminen?
Jumala?

Kieli
ja käsitteet.

Lopulta:
onko Jumalaa
sanojemme takana,
vai onko hän
ainoastaan uskomus?

Todellinen?

Etsimmekö todellista?

Olemmeko valmiit rakastamaan todellista
enemmän kuin uskomuksiamme?

Rakastamaan?

Runona tää ois varmaan jääny lähettämättä, mutta muokkasin uuteen muotoon ja lähetän samalla. Niin ajattelin, että laitan tämän kommenttiviestini myös, jälkikirjoituksella.

- -

Ystäväni, koska Jumala on rakastanut meitä tällä tavoin, meidänkin on rakastettava toisiamme. Vaikka emme ole koskaan nähneet Jumalaa, niin hän elää meissä ja hänen täydellinen rakkautensa saa meissä enemmän valtaa, kun rakastamme toisiamme. Hän on antanut oman Henkensä ilmaisemaan meille, että olemme jatkuvassa yhteydessä häneen.

Tiedämme Jumalan rakastavan meitä, koska olemme saaneet tuntea hänen rakkauttaan ja koska uskomme, kun hän sanoo meidän olevan hänelle rakkaita. Jumala on rakkaus, ja jokainen, joka rakastaa toisia ihmisiä, elää yhteydessä Jumalaan.

Meidän ei tarvitse pelätä ketään sellaista, jonka rakkaus meihin on täydellistä. Jumalan täydellinen rakkaus vie meiltä kokonaan pelon siitä, mitä hän mahdollisesti meille tekee. Jos meitä pelottaa, emme vielä ole täysin vakuuttuneita hänen rakkaudestaan. Näette siis, että rakkautemme häneen on seuraus siitä, että hän on ensin rakastanut meitä.

Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa, mutta vihaa veljeään, hän on valehtelija. Ellei hän rakasta veljeään, joka on aivan hänen lähellään, kuinka hän voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole koskaan edes nähnyt?

1.Joh.4:11-13,16,18-21.

Runosi pysäyttää,kiitos,
ajatuksena vain rakkaus,
ja se jumaluus meissä jokaisesa ihmisessä ja jokaisessa elollisessa,
rakastaa ja hyväksyä kaikki semmoisena kuin on,
ja kumpa olisi yksi uskonto ja se olisi;

RAKKAUS :))

mutta niinhän on povattu ja toivois, että vielä kaikki ykseytyy ja valo ja rakkaus voittaa ja on vain yksi uskonto, rakkaus.

haluan vielä sanoa, että mitä useamman kerran runoa luen, sen paremmalta se tuntuu. Ensimmäisen osan sirpalesateet ja tanssivat pölyt eivät enää vaikuta runolliselta tehokeinolta, kuten kahdella ensimmäisellä lukukerralla, kokonaisuus selkiytyy ja tiivistyy.

Hieno on.

Niin kuin viininmaistelijalla, joka välillä neutralisoi makuhermot ennen kuin siirtyy seuraavaan maisteluun, myös runoja lukiessa ois hyvä nollata, ennen kuin lukaisee seuraavan.
Täällä kun on tunnelmia laidasta laitaan...

Huh. Nyt minulla kiire päivänasioihin, joten sanon

Hyvää päivänjatkoa, Mys.