Corolla 2006

Terve,

minulla oli eilen lainassa työkaverin corolla 1.6 Sol hatchback, vm. 2006. Aiemmin minulla on ollut corollaan melko negatiivinen asenne, riisikuppi mikä riisikuppi. Mutta, kokemus oli todella positiivinen. Toisin kuin täällä väitetään, auto ei luikerrellut maantiellä vaan meni aivan yhtä suoraan kuin eurooppalaiset kilpaveljensä. Ohjaus oli hieman tunnoton mutta ei mitenkään huono. Melutaso oli miellyttävä, alusta miellyttävä, ei siis kuulunut erityisesti ranskalaisille kilpasisarilleen kuuluvia kolinoita tai nitinöitä. Penkit sopivat alleni hyvin. Yksi parhaista ominaisuuksista oli miellyttävä kone, väänsi kokoisekseen hyvin, otti terhakkaasti kierroksia ja mikä miellyttävintä, äänimaailmaltaan hyvin sivsitynyt.

En tämän kokemuksen jälkeen oikein ymmärrä corollan mollaamista, pitäen mielessäni hyvän jälleenmyyntiarvon en pitäisi mahdottomana että siirtyisin "ikuisena" euroautoiliana japsi leiriin joku päivä. Käykääpä muutkin ajamassa corollaa älkääkä muistelko 70-lukua!
51179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olin ajanut saksalaisilla (BMW, VW ja Audi) yli 20 vuotta ennen kuin ostin ensimmäisen uuden Corollani. Kun tiedän tarkkaan saksalaisten autojen laadun olenkin ihmeissäni mitä seuraavaksi kun uuden Corollan farmarimallia ei ole tullut.

Täytynee pitää nykyistä autoa vähän pidempään kuin normaalisti pidän mutta eihän tuo kauheasti harmita. Auto on mukava ja vikoja ei ole ollut.

Äänestä
  • kyllä BMW:n,VW:n ja Audin jälkeen pääsee viimein Corollan rattiin, on elämän täyttymys saavutettu.

    Äänestä

Kyllä te tojo-kauppiaat keksitte juttuja! Ei ihme, että ette jouda autojanne asiakkaille esittelemään ja koeajoasiakirjoja täyttämään.

Äänestä
  • Siis kenenkään auton ostoa harkitsevan ei kannata missään nimessä käydä koeajamassa ainakaan useampia vaihtoehtoja. Paljon fiksumpaa on ostaa vain kiltisti saman niminen auto kuin aina ennenkin.

    Äänestä

  • Miksi tojokauppiaan pitäisi s(hit)24.fi palstalla juttuja keroa kun kauppa käy muutenkin? Jos et ole huomannut, tojo on suomen ja maailman myydyin auto. Ai niin, taisi tilastomiehetkin kuulua toyotan henkilökuntaan ja väärentäneet tilastoja. Kuten autolehtien testaajat, katsastajat jne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


NikoV kirjoitti:

Terve,

minulla oli eilen lainassa työkaverin corolla 1.6 Sol hatchback, vm. 2006. Aiemmin minulla on ollut corollaan melko negatiivinen asenne, riisikuppi mikä riisikuppi. Mutta, kokemus oli todella positiivinen. Toisin kuin täällä väitetään, auto ei luikerrellut maantiellä vaan meni aivan yhtä suoraan kuin eurooppalaiset kilpaveljensä. Ohjaus oli hieman tunnoton mutta ei mitenkään huono. Melutaso oli miellyttävä, alusta miellyttävä, ei siis kuulunut erityisesti ranskalaisille kilpasisarilleen kuuluvia kolinoita tai nitinöitä. Penkit sopivat alleni hyvin. Yksi parhaista ominaisuuksista oli miellyttävä kone, väänsi kokoisekseen hyvin, otti terhakkaasti kierroksia ja mikä miellyttävintä, äänimaailmaltaan hyvin sivsitynyt.

En tämän kokemuksen jälkeen oikein ymmärrä corollan mollaamista, pitäen mielessäni hyvän jälleenmyyntiarvon en pitäisi mahdottomana että siirtyisin "ikuisena" euroautoiliana japsi leiriin joku päivä. Käykääpä muutkin ajamassa corollaa älkääkä muistelko 70-lukua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu