Kissamme jäi auton alle kesällä ja kuoli. Useiden päivien etsintöjen jälkeen appiukko sen löysi, kääri pussiin tai johonkin ja vei kotiinsa haudattavaksi, oli kuulemma jo vähän surkean näköinen eikä halunnut näyttää sitä meille.. Tai olisi näyttänyt kai mutta emme ehtineet paikalle juuri silloin ja se oli pakko heti haudata. Sanoin silloin että olisi pitänyt tarkistaa kissan kitalaesta, että onko samanlainen pilkku kuin meillä oli, että varmasti oli meidän kissa mutta appiukko oli varma.
No eilen mies tuli järkyttyneenä sisälle ja sanoi että meidän nuorempi kissa leikkii ulkona täsmälleen samanvärisen, näköisen ja kokoisen kissan kanssa kuin meidän kuollut. Isäntä oli yrittänyt kutsua sitä kisuttamalla mutta kissa oli lähtenyt pakoon.
Tulipa creepy olo että mitäs jos meidän kissa ei olekaan kuollut vaan on päättänyt ruveta villiksi ja vapaaksi, se kun muutenkin saattoi olla pitempiä aikoja poissa joskus. No, tiedän toki että meidän kissa se on joka haudattiin, mutta eilen tuli iso itku asian takia ja ajattelin että se oli meidän rakas esikoiskissa joka ilmestyi leikkimään vanhan kaverinsa kanssa näin syksyn pimeän illan iloksi. :)

Vastaukset 4
Vanhimmat
mietityttämään miksi piti haudata heti, ettei omistajat ehtineet nähdä..?
Kissat voi olla toisten mielestä kaikki samannäköisiä..
Kissa villiintyy helposti.
Enpä minäkään oikein tiedä miksi se haudattiin niin äkkiä mutta ehkä appiukko ei oikein osannu aatella tilannetta kun oli ihan hysteerinen itsekin. Tunsi kyllä meidän kissan ja on itse kissanomistaja joten vaikea uskoa et ois erehtyny. Mutta mietityttää silti.
jos siellä villiintynyt kissa liikkuu.. Sehän on sitten helppo tarkistaa, jos kiinni saa..
Kissalle sopivia loukkuja saa yleensä lainaan alueen eläinsuojeluyhdistykseltä.
Kannattaa lukea kissan etsintäohjeet www.karkurit.fi