Tällä palstalla on viimeaikoina paljon vaihdettu mielipiteitä siitä, mitkä piirteet "hyvässä" kumppanissa on, mikä olisi este suhteen aloittamiselle ym ym.
Mutta mitä mieltä olette/ mitä tiedätte aiheesta läheisriippuvuus? Voiko siitä muodostua este suhteen toimivuudelle?
Löysin seuraavan artikkelin:
"Pakonomainen huolehtivuus ja riippuvuus.
Kokemus siitä, että on vastuussa muista ihmisistä.
Ahdistuksen, säälin tai syyllisyyden tunteminen muiden ongelmista.
Tunne velvollisuudesta auttaa muita, muiden tarpeiden ennakointi,
miellyttämisenhalu.
Toiminta omia toiveita ja ajatuksia vastaan.
Ei osaa kieltäytyä, koska pelkää hylätyksi tulemista.
Tunne siitä, että apua tarvitsevat hakeutuvat hänen luoksensa.
Sitoutuminen muiden auttamiseen niin, että oma arkielämä kärsii.
Puhuu paljon toisista ihmisistä, pohdiskelee muiden ongelmia ylenmäärin.
Kaikki voimavarat menevät muista huolehtimiseen.
Tyydytys tulee ihmissuhteista, vaikka ne toisivatkin tuskaa, ei kestä yksinjäämistä.
Huonon kohtelun sieto, marttyyrimainen käyttäytyminen.
Heikko itsetunto ja luottamuksen puute.
Oman itsensä jatkuva arvostelu, tunne siitä, että on huono ja erilainen ihminen.
Muut eivät saa arvostella, arvostelua saattaa seurata raivonpuuska tai syvä suuttumus.
Toisaalta henkilö kyselee jatkuvasti, mitä mieltä muut hänestä ovat.
Ei ota kehujakaan vastaan, mutta suuttuu, jos muut eivät kiittele ja kehu.
Elää muiden elämien kautta, saa tyydytystä muiden onnistumisista.
Pelko olla oma itsensä, elää tunteella omaa elämää.
Ei tunnista tunteitaan ja tarpeitaan.
Ei luota itseensä, tunteisiinsa eikä muihin ihmisiin.
Läheisriippuvuuden oireet ovat siis moninaiset ja niistä joitain löytyy meistä kaikista. Ongelma oireista tulee vasta sitten, kun ne häiritsevät jokapäiväistä elämää.
Läheisriippuvaisen elämä on kokonaisvaltaisen kaoottista kaiken "muka-pärjäämisen" sisällä. Siitä saattaa seurata masentuneisuutta, apaattisuutta ja elämänhalun menettämistä, jopa itsetuhoisuutta."
Mutta mitä mieltä olette/ mitä tiedätte aiheesta läheisriippuvuus? Voiko siitä muodostua este suhteen toimivuudelle?
Löysin seuraavan artikkelin:
"Pakonomainen huolehtivuus ja riippuvuus.
Kokemus siitä, että on vastuussa muista ihmisistä.
Ahdistuksen, säälin tai syyllisyyden tunteminen muiden ongelmista.
Tunne velvollisuudesta auttaa muita, muiden tarpeiden ennakointi,
miellyttämisenhalu.
Toiminta omia toiveita ja ajatuksia vastaan.
Ei osaa kieltäytyä, koska pelkää hylätyksi tulemista.
Tunne siitä, että apua tarvitsevat hakeutuvat hänen luoksensa.
Sitoutuminen muiden auttamiseen niin, että oma arkielämä kärsii.
Puhuu paljon toisista ihmisistä, pohdiskelee muiden ongelmia ylenmäärin.
Kaikki voimavarat menevät muista huolehtimiseen.
Tyydytys tulee ihmissuhteista, vaikka ne toisivatkin tuskaa, ei kestä yksinjäämistä.
Huonon kohtelun sieto, marttyyrimainen käyttäytyminen.
Heikko itsetunto ja luottamuksen puute.
Oman itsensä jatkuva arvostelu, tunne siitä, että on huono ja erilainen ihminen.
Muut eivät saa arvostella, arvostelua saattaa seurata raivonpuuska tai syvä suuttumus.
Toisaalta henkilö kyselee jatkuvasti, mitä mieltä muut hänestä ovat.
Ei ota kehujakaan vastaan, mutta suuttuu, jos muut eivät kiittele ja kehu.
Elää muiden elämien kautta, saa tyydytystä muiden onnistumisista.
Pelko olla oma itsensä, elää tunteella omaa elämää.
Ei tunnista tunteitaan ja tarpeitaan.
Ei luota itseensä, tunteisiinsa eikä muihin ihmisiin.
Läheisriippuvuuden oireet ovat siis moninaiset ja niistä joitain löytyy meistä kaikista. Ongelma oireista tulee vasta sitten, kun ne häiritsevät jokapäiväistä elämää.
Läheisriippuvaisen elämä on kokonaisvaltaisen kaoottista kaiken "muka-pärjäämisen" sisällä. Siitä saattaa seurata masentuneisuutta, apaattisuutta ja elämänhalun menettämistä, jopa itsetuhoisuutta."
Vastaukset 3
Vanhimmat
...minusta ainakaan ole este suhteelle, koska ei ole parantumaton tila. läheisriippuvuudesta pääsee eroon jos haluaa.
Kyllä läheisriippuvuus voi viedä suhteen täydellisesti metsään :)
Esiintyessään vähäisessä muodossa se voi olla imartelevaa niin kuin mustasukkaisuuskin, mutta voimakkaana rajoittavaa ja arkea hankaloittavaa.
Meissä kaikissa on varmastikin läheisriippuvuuden muotoja olemassa. Me saatamme pitää riippuvuutta jopa rakkauden osoituksena toiselta.
Luulen, että on vaikeaa tiedostaa normaalin riippuvuuden, läheisriippuvuuden, mustasukkaisuuden ja esim. vallanhalun muotoja toisistaan.
Nuorempana olin ajoittain läheisriippuvainen. Olin niin huolissani kumppanini elämästä, että en aina muistanut elää omaani.
Omia toiveita en kertonut, koska pelkäsin hylätyksi tulemista.
Nyttemmin olen oppinut tuntemaan itseäni ja tiedostamaan, kuka minä olen ja mitkä ovat todelliset tarpeeni.
Nyt voin kestää paljon enemmän huonoa kohteluakin,
koska ymmärrän, että kysymys on omasta valinnastani olla suhteessa. Minua ei mikään enää pidättele epätyydyttävässä suhteessa. Jos jään sellaiseen, se on oma valintani.
Kun mietin kumppaneitani elämäni varrella, niin he ovat olleet sekoituksia riippuvuuden ja vapaudenhalun väliltä.
Usein he ovat halunneet sitoa minua, mutta olla itse vapaita.
He ovat välillä sanelleet minulle niin paljon vaatimuksia, että olen kokenut, että en ole olemassa lainkaan. Tavallaan tila olla, on kutistunut kokonaan.
Se on käsittämättömän turhauttava tunne!
Luin jostain kauan sitten, että parisuhteissa kukaan ei anna tilaa, se pitää ottaa.
Yritän pitää tämän mielessäni:)
Ihmisenä elämisessä mielestäni vaikeinta on nähdä omaan itseensä. Se Joharin ikkunan neljäsosa on joka tapauksessa piilossa meissä kaikissa ja tuskin sitä koskaan itse oppii edes tuntemaan ja näkemään. Muut näkevät, itse vain tiedämme sen olemassaolon, mutta emme tiedä, miten se vaikuttaa ja ohjaa meidän elämäämme ja käyttäytymistämme.
Olisi hienoa, kun jokainen voisi ottaa opikseen muiden neuvoista ja palautteesta vaikeissakin asioissa. Ehkä silloin pääsisimme lähemmäksi itseämme. On helppo neuvoa, esittää toiveita ja antaa toimintamalleja toiselle ihmiselle, mutta miten on oman itsen laita, kun kumppani tulee joku kaunis päivä eteesi, nostaa kissan pöydälle ja sanoo, ettei tässä suhteessa kaikki ole kohdallaan.
Ihanteellista olisi, jos siitä rakentuisi solmuja aukova keskustelu ja molemmat voisivat rehellisesti sanoa mielipiteitään ja ajatuksiaan...
Koska läheisriippuvuus hyvin pitkälle estää tämänlaisen keskustelun etenemisen, niin mitä silloin jää jäljelle, mitkä ovat keinot edetä konflikti tilanteissa?
Pidemmän päälle ns. "terve" kumppani ei jaksa yrittää, kun aina lopputulos on kuitenkin nolla.
Jos toisesta välittää, niin pitää yrittää, mutta rajansahan meillä kaikilla on...