niinkuin yllä, kyllä on keskusteltu, mutta kaipaankin lähinnä kommennetteja tilanteeseeni, jossa raha on tuntuu olevan myös vallan väline.
Miehet ja naiset, eikö yhteen mennä, jotta yhdessä olisi mukavaa (ja asiat ja ainakin jotkut raha-asiat jaetaan)?
Meillä tilanne jotenkin hakusessa ollut kokoajan yhdessäoloaikana. Minulla lapset n. puolet kuusta, miehen lapsi jokatoinen vkloppu. Ostan ruuan mun lasten aikana kaikille, ja usein myös silloin, kun koko pesue on kasassa.
Miehen lapselle lisäksi erityisnamit, koska isänsä mielestä tarvitsee ekstrahuomioo kaikin tavoin. Lähtökohdat meillä aika erilaiset, minä ja lapset olemme tottuneet jakamaan omiastamme ja huomioimaan muita, mies ja ainokainen eivät. Olen katsonut vähän läpi sormien, mutta nyt kyllä alkaa tympiä.
Kuvittelin aluksi, että tietty tasa-arvo lasten kesken on kiva juttu, mutta jos ostan lapselleni esm. uudet kengät, puhkikuluneiden sijaan, mies heti tenttaa, mitä maksoi ja kauhistelee hintaa, oli se mikä tahansa. Samoin syntymäpävälahjojen kanssa. Jos hän laittaa 500 euroa ainokaisen lahjaan ja minä esm. 100 euroa omien lapsieni lahjoihin, olenkin ostanut valtavan kalliin, mutta hänen lapsensa kyllä kuulemma ansaitsee sen omansa.Pointti kuitenkin on, että maksamme siis kumpikin omamme.Mikään lasteni menoista ei ole häneltä pois.
Minä en maksa enkä saa elatusapuja enkä lapsilisiä, niistäkin huomauttaa että eksäni saa kauheat tulot niistä. Itse maksaa noin 250 euroa kuussa eksälleen. Eli miksi musta tuntuu että kyttää koko ajan rahankäyttöäni?Eipä jää kuussa penniäkään yli kun olen maksanut oman puolikkaani vuokrasta(sekin on kai liian vähän)enkä ole pyytänyt häneltä rahaa, paitsi kerran, jolloin lainasi minulle.
En oikein ymmärrä, mistä tuuli puhaltaa.Maksan menoja minkä kerkiän, ja toiselle jää rutkasti rahaa kuussa käteen, miksi sitten vielä valittaa?Ei ole muuten KOSKAAN ostanut mun lapsille mitään, eikä minullekaan, mutten ole pyytänytkän.Toki joskus voisin saada kimpun kukkia.
Olen tottunut tähän systeemiin, mutta kuitenkin se nävertää minua, ja lasken, että tulisiko sitten halvemmaksi muuttaa erilleen. Aikunen mies syö nimittäin aika paljon, ja sekin jäisi pois kauppalaskuistani.
Liittyykö nämä raha-asiat tunteisiin suoraan?On toitottanut monesti, että nehän on mun lapsia, eikä häntä juuri kiinnosta ne, kunhan lähtevät sovittuna päivänä. Saako kenekään muun avokki hepulia, jos lapset käyvät hakemassa unohtuneita tavaroitaan?Tai jos ovat tuoneet koulun jälkeen kaverin kotiin?
Mies selittää, että ei ole tasa-arvoisessa tilanteessa, koska mulla saisi olla vain yksi lapsi, niinkuin hänellä , ja haluaisi että muuttaisin tapaamisoikeutta vastaavaksi kuin omansa.En vittu muuta, mitä ihmettä lapset siitä oikein ajattelisivat?
Perustelee nihkeä kantaansa, ettei tajunut alunalkaen mitä se käytnnössä tarkoittaa, että mulla on useampi tenava. Ja nyt on siis oikeus käyttäytyä lasten aikana aivan sitruunana, aika usein, toisinaan kyllä on ok.
Tästä on keskusteltu ja valittaa, että mu ei pitsä suhtautua lapsiini niin kuin mulla olisi vielä huoltajuus, kun se on yhteishuoltajuus.Hyvä sylvi, kyllä äidillä on aina huoli ja vastuu lapsistaan, sitä ei kukkan voi komentaa loppumaan, enkä toki itse osaisi kuvitellakaan, että en olisi kiinnostunut lasten kouluista yms.
Voivoivoi, kun kirjoitan, huomaan itsekin, että tässä taitaa olla kyse ihan jostakin muusta.Mutta kanssameilaajat, jätänpä teille sanasijaa. Ja jos joku muu elää vst. tilanteessa, jossa tasapainoilee kieli keskellä suuta, odotellen avokin seuraavaa ilkeilyä, mielelläni jaan kokemuksia.
Pitkän viestin loppuun lisään, KUN olemme kahden, mies muuttuu kertakaikkiaan, on ystävällinen ja huomaavainen, ainakin yrittää. Tästä seuraa mulle vain kaksijakoinen olo, elän kahta elämää ja se rassaa sietokykyä tosi kovasti.
Miehet ja naiset, eikö yhteen mennä, jotta yhdessä olisi mukavaa (ja asiat ja ainakin jotkut raha-asiat jaetaan)?
Meillä tilanne jotenkin hakusessa ollut kokoajan yhdessäoloaikana. Minulla lapset n. puolet kuusta, miehen lapsi jokatoinen vkloppu. Ostan ruuan mun lasten aikana kaikille, ja usein myös silloin, kun koko pesue on kasassa.
Miehen lapselle lisäksi erityisnamit, koska isänsä mielestä tarvitsee ekstrahuomioo kaikin tavoin. Lähtökohdat meillä aika erilaiset, minä ja lapset olemme tottuneet jakamaan omiastamme ja huomioimaan muita, mies ja ainokainen eivät. Olen katsonut vähän läpi sormien, mutta nyt kyllä alkaa tympiä.
Kuvittelin aluksi, että tietty tasa-arvo lasten kesken on kiva juttu, mutta jos ostan lapselleni esm. uudet kengät, puhkikuluneiden sijaan, mies heti tenttaa, mitä maksoi ja kauhistelee hintaa, oli se mikä tahansa. Samoin syntymäpävälahjojen kanssa. Jos hän laittaa 500 euroa ainokaisen lahjaan ja minä esm. 100 euroa omien lapsieni lahjoihin, olenkin ostanut valtavan kalliin, mutta hänen lapsensa kyllä kuulemma ansaitsee sen omansa.Pointti kuitenkin on, että maksamme siis kumpikin omamme.Mikään lasteni menoista ei ole häneltä pois.
Minä en maksa enkä saa elatusapuja enkä lapsilisiä, niistäkin huomauttaa että eksäni saa kauheat tulot niistä. Itse maksaa noin 250 euroa kuussa eksälleen. Eli miksi musta tuntuu että kyttää koko ajan rahankäyttöäni?Eipä jää kuussa penniäkään yli kun olen maksanut oman puolikkaani vuokrasta(sekin on kai liian vähän)enkä ole pyytänyt häneltä rahaa, paitsi kerran, jolloin lainasi minulle.
En oikein ymmärrä, mistä tuuli puhaltaa.Maksan menoja minkä kerkiän, ja toiselle jää rutkasti rahaa kuussa käteen, miksi sitten vielä valittaa?Ei ole muuten KOSKAAN ostanut mun lapsille mitään, eikä minullekaan, mutten ole pyytänytkän.Toki joskus voisin saada kimpun kukkia.
Olen tottunut tähän systeemiin, mutta kuitenkin se nävertää minua, ja lasken, että tulisiko sitten halvemmaksi muuttaa erilleen. Aikunen mies syö nimittäin aika paljon, ja sekin jäisi pois kauppalaskuistani.
Liittyykö nämä raha-asiat tunteisiin suoraan?On toitottanut monesti, että nehän on mun lapsia, eikä häntä juuri kiinnosta ne, kunhan lähtevät sovittuna päivänä. Saako kenekään muun avokki hepulia, jos lapset käyvät hakemassa unohtuneita tavaroitaan?Tai jos ovat tuoneet koulun jälkeen kaverin kotiin?
Mies selittää, että ei ole tasa-arvoisessa tilanteessa, koska mulla saisi olla vain yksi lapsi, niinkuin hänellä , ja haluaisi että muuttaisin tapaamisoikeutta vastaavaksi kuin omansa.En vittu muuta, mitä ihmettä lapset siitä oikein ajattelisivat?
Perustelee nihkeä kantaansa, ettei tajunut alunalkaen mitä se käytnnössä tarkoittaa, että mulla on useampi tenava. Ja nyt on siis oikeus käyttäytyä lasten aikana aivan sitruunana, aika usein, toisinaan kyllä on ok.
Tästä on keskusteltu ja valittaa, että mu ei pitsä suhtautua lapsiini niin kuin mulla olisi vielä huoltajuus, kun se on yhteishuoltajuus.Hyvä sylvi, kyllä äidillä on aina huoli ja vastuu lapsistaan, sitä ei kukkan voi komentaa loppumaan, enkä toki itse osaisi kuvitellakaan, että en olisi kiinnostunut lasten kouluista yms.
Voivoivoi, kun kirjoitan, huomaan itsekin, että tässä taitaa olla kyse ihan jostakin muusta.Mutta kanssameilaajat, jätänpä teille sanasijaa. Ja jos joku muu elää vst. tilanteessa, jossa tasapainoilee kieli keskellä suuta, odotellen avokin seuraavaa ilkeilyä, mielelläni jaan kokemuksia.
Pitkän viestin loppuun lisään, KUN olemme kahden, mies muuttuu kertakaikkiaan, on ystävällinen ja huomaavainen, ainakin yrittää. Tästä seuraa mulle vain kaksijakoinen olo, elän kahta elämää ja se rassaa sietokykyä tosi kovasti.
Vastaukset 2
Vanhimmat
elää moisen miehen kanssa. En voisi kunnioittaa ja sen jälkeen homma on yhtä tyhjän kanssa. Mut jokainen taaplaa tyylillään ja kestää kohtelua, minkä kokee itsensä (ja lastensa) ansaitsevan. Sinä kyllä kuulostat minusta tasokkaammalta henkisesti kuin tuo miehesi. Mitä hänessä oikein rakastat? Mitä kunnioitat? Mistä haaveilette ja minkä yhteisen eteen teette työtä?
miehen lapselle mitään extraa ja sitten ottaisin ruokalaskuun mieheltä rahaa, jos ei kelpaa niin voivoi.
Kysy mieheltä miksi hän on sinun kanssa? Miksi ei siedä sinun lapsia? Onhan ne sinun lihaa ja vertasi.
En kyllä jaksaisi miestä joka on kade lapsille