Onnistuin Suomesta soittamalla varaamaan 2 kahden hengen kämppää Karlenista, mutta perille tultua meidät sijoitettiinkin Annikaan. Kivat huoneet, nätit ja siistit. Huoneen hinta 1400 ruplaa. Aamupala ei sisälly hintaan.
Lahdenpohjassa
kämppä löytyi
3774
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Paljonko euroina se on?
Mihin nähtävyyksiin tutustuitte? Entä baarit?
Sen voi laskea eilisen kurssiin joka Värtsilässä 34,40 (siis kahdelta yhteensä 700 700 eli noin 20 euroa per lurkki).
Nähtiin kahviloita ja kauppoja ja kansalaisia, eräs kovin kaunis kissa ja sen hauska omistaja, hyvin varusteltuja trinkettikauppoja ja rakennustarvikeliike, ihan liian kovaa ajavia saippuarasioita, herkullista seljankaa syötiin, torilta ostettiin tuoretta leipää.
Matkalla ruskaa, lehmiä, tiellä mutkia ja mäkiä ja tien varsilla mökkejä.
Majoituksia käyttää ilmeisesti aika lailla metsäammattilaiset ja komennusporukat. Meidän ilta oli rauhallinen, baarissa nautittiin kahvit ja konjakin ihan omassa rauhassa.