Tämän päiväinen Jokisen autolle sattunut onnettomuus ei sinänsä yllättänyt, sillä liian tiukiksi suunnitellut aikataulut ja kuskipula alkaa pakostakin näkymään. Vaikka suurin osa kuskeista on valioluokkaa, niin pukille pääsee nykyään aina jokunen tyyppi jostain kurssikeskuksesta, joilta puuttuu ajokemus, edes jakarilla eivät ole juurikaan ajaneet. Kokemattomuus raskaista ajoneuvoista saa sitten aikaan sen, että nämä muutamat yksilöt kaahaavat yhdistelmilläkin rajoitinta vasten joka paikassa oli sitten mutkaa tai ei. No, pääasia että kaikki kortit löytyy lompakosta.
Se mikä ihmetyttää asiassa on pelastusviranomaisten hitaus onnettomuuspaikan raivaustyössä. Tarvittavan nostokaluston saaminen paikalle ottaa tietysti aikansa, mutta itse nostotyö ja romujen hinaaminen onkin sitten jo nopeita operaatioita. Ja kun kyydissä oli pesuaineita, niin ne voi pestä vedellä pois tien pinnasta, neutraloituvat samalla hieman. Karkkejakaan ei tarvitse sääliä, pesuaineilla aateloidut karkit kun ovat jo entisiä.
Järjestettiinköhän edes kiertotietä paikan päälle? Ottaen huomioon tapahtumapaikan liikennetiheyden olisi opastetun kiertotien järjestäminen ollut myös ensiarvoisia asioita. Vaikka eipähän Kehä III:llakaan näkynyt poliisia liikennettä ohjaamassa vaikka elintärkeät liikennevalot oli joku sekopää ajanut tuusan nuuskaksi...

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tähän kommentti: "levis kuin jokisen eväät" on melko sattuva.
jostain sitä on jokaisen aloitettava, ja kurssikeskus on ihan hyvä opetuspaikka siihen. Ajokokemusta käsittääkseni saa vain ajamalla, niin sinäkin olet aikoinas saanut sen, vai opitko sä ajamaan jo kehdossa rekkaa?
Tämä pisti nyt silmään viestissäsi: Vaikka suurin osa kuskeista on valioluokkaa, niin pukille pääsee nykyään aina jokunen tyyppi jostain kurssikeskuksesta, joilta puuttuu ajokemus, edes jakarilla eivät ole juurikaan ajaneet.
Mä haluaisin tavata sellasen ammattikuskin, joka ei oo koskaan ollut ensimmäistä kertaa ratissa!
Rajoitinta vasten ajamista en hyväksy minäkään, mutta epäilenpä että siellä teet sitä sinä itsekin, mut oot valmis syyttämään siitä muita ja itse oot muka joku enkeli maantiellä vai?
Lakkaan lukemasta tällästä palstaa.
Menikö murulla purut nokkaan vai mistä se suhaus kuulu?