olisi kiva kuulla miten teillä menee ja on mennyt raskaus?
itselläni la on 18.12.. ihan ok:sti mennyt, esikoista odottelen joten kaikenlaisia uusia tuntemuksia tietenkin on paljon melkein koko ajan. supistuksia tulee päivittäin mutta ei tee kipeää... tuntuukin että maha on nykyään koko ajan kireällä, totta se vain kasvaa niin kovasti=) Verenpaine on ollut hyvä, hb on matala 105 eikä tahdo millää noustakkaan. Vauva liikkuu paljon ja tällä hetkellä on ainakin pää alaspäin, painoarvioksi antoi 1050g, rvkolla 27 3, nyt olen 28 1.
tulkaahan kertomaan tuntemuksianne, olisi kiva kuulla=)
hei joulukuulaiset
9
538
Vastaukset
menee täällä meillä. Nyt rv 28 3 ja eilen kävin neuvolassa. Vauva oli ainakin eilen pää alaspäin, mutta pyörii vielä aika lailla. Supistuksia ei ole pahemmin ollut. Maha kasvanut ihan riittävästi, niin että ainakin välillä tuntuu jo olevan haitolla. Esikoista täälläkin ootellaan ja kovasti on koitettu jo kaikkea pikkuiselle hommata tänne valmiiksi.
Mulla verenpaine kans ihan ok ja hb peräti 143!!! Tämä aamu alkoi kivasti vauvan aamujumpalla. Nyt koirulin kanssa lenkille.- Kökkö
Hei!
Toista vauvaa (ja toista perätilaa) odotellaan viikolla 27 6, eli la 20.12.
Mennyt tähän saakka ihan hienosti, lisärautaakaan ei ole vielä tarvinnut.
Verenpaine kuitenkin on ollut yllättävän matalalla toisinaan, vaikka itsestä tuntuu että stressaa ja paine nousisi jopa pilviin..
Kiristelee ajoittain aika kovasti tuota vatsaa, koska nappula istuskelee tuossa aikas ylhäällä ja ulkonevasti, mutta vielä ei pää paina kylkiluissa liikaa. Edellisen kohdalla oli hengittäminen toisinaan vaikeaa sen takia.
Painoarviota sain viikko sitten 920 g, mutta omaa painoa pitäisikin sitten seurata edes vähän tarkemmin. Muuten on taas turhan vaikea pudottaa!
Luen täällä mielenkiinnolla muiden tuntemuksista! - mmm
Moi! Laskettu aika on 8.12. ja viidettä odotan. Kaikenlaisia oireita on tullut paha ihottuma ja raskausajan diabetes näin 35-vuotiaana tunnen itseni todella vanhaksi tehdä lapsia mutta viimeiseksi tämä jää. Mulla kans pää alaspäin Hb on ollut 26 3 131 ja painoarvio oli 28 5 1,3kg. nyt viikkoja 29 4. Kova meno on myös vatsassa taukoamatta.
- jouluodottelija
Eli ihan hyvin menee meilläkin (rv27 ), la 24.12. ja ensimmäistä odotellaan. Kaikki arvot on ollu ok koko raskauden ajan ja hb:kin saatu nousuun raudan avulla, nyt 120 hujakoilla. Suunnilleen pe-ma oli ihan mieletöntä rumbaamista koko ajan, siis joutui ihan rauhottelemaan välillä, mutta nyt on taas palattu hieman rauhallisempaan tempoon. Aamulla muistutti olemassa olostaan ja juuri tuossa lounasleivän mutastuani, kiitti kauniisti muutamalla potkulla.
Yöt menee aina vaan hitusen huonommin, syystä tai toisesta en saa kunnolla unen päästä kiinni ja kyljen kääntäminen on aina oma proseduurinsa...lonkat naksuu välillä ihan kivasti, häpyluun takaisesta kipuilusta puhumattakaan :/
Viime käynnillä neuvolassa (rv26 ) ei osattu sanoa, miten päin nappula masussa on, epäili sen olevan melko ylhäällä eikä rt:ssa ainakaan vielä. Eipä siinä mitään ihmeellistä ollutkaan, tunnen kuinka nappula välillä heittää ihan totaalikuperkeikkoja tuolla masussa, joten ei taida se rt olla ihan ajankohtainen vielä...ainakaan tuon masuasukin mielestä. Painoarviota ei olla saatu vielä ensimmäistäkään, mutta arvioi olevan suht' standardikamaa.
Istumatyö ei 8h:n päivän jälkeen tunnu kovin mukavalta ja askellus sen jälkeen on melko lyhyt & hidas, mutta hetken päästä oon taas suht' ok olotilassa. Koiran kanssa ulkoillaan rauhallisen verkkaisesti, on tainnut vauhti meikäläisellä pudota puoleen entisestä. No eipä tässä muuta, jatkan lounaspotkuilun seuraamista. Terkkuja kaikille. - tumpelo
Tänään menossa rv 29 4, la 8.12, esikoinen tulossa. Pari viikkoa sitten neuvolalääkärillä vauva oli hyvin eläväinen ja virkeä ja hyvin selvässä perätilassa. Perätilalta tuntuu edelleen, vaikka jonkinnäköistä käännöstä tuo otus on yritellyt :)
Painoarvion sain viimeksi 23 4, se oli silloin 600g, 3,5 kg oli lopullinen arvio.
Kaikki arvot mullakin olleet muuten kohdallaan, mutta hemoglobiini rautalisästä huolimatta laskenut koko ajan. Pari viikkoa sitten oli 107, mutta luultavasti nyt laskenut tuosta (vaikka syön tupla-annosta rautaa!), koska väsymys on musertava, olen koko ajan tokkurassa, huippaa ja en kerta kaikkiaan pysy enää hereillä.
Vauva alkaa jo olla ihan oma persoonansa ja itsenäinen olento. Jotenkin tuntuu, että se on koko ajan vain enemmän läsnä.
Enää 10 viikkoa (ja kaksi päivää) ;) Alkaa muuten joulu olla pelottavan lähellä, kun meille tuli jo ensimmäiset joulumainokset :P Tosin ne nyt ehkä oli vähän liian ajoissa. - mie vain
la 16.12 eli 28 3 mennään. Hyvin voidaan ja eilen kontrolli ultrassa paino arvio 960g. kova möyrintä vatsassa, eli on vilkasta sorttia vaikka pieneksi moittivat. parin viikon päästä taas kontrolli ultraan jotta nähdään että vaavi kasvaa. Verenpaineet hyvät ja hb 124.
- ...
Eli siis la ois 4.12 ja esikoinen tulossa :) Nyt mennään rv30 1. Raskaus on mennyt erittäin hyvin. Ei ole ollut minkäännäköisiä pahoinvointeja. Ensimmäinen oire oli pissillä ravaaminen ja sitten tuli tissit vähän aroiks sekä lievää väsymystä. Kohdun kasvusta johtuvia vihlontoja on ollut. Pissalla saapi käydä usein :) Masussa bileet on välillä melkoiset :)
Vernpaineet ja Hb ovat olleet tosi hyvät.
Elokuun viimenen päivä oltiin 4D:ssä. Oli tosi kiva nähdä vauva niin hyvin. Poika on tulossa. Painoarvio rv26 3 oli 1209g. Melkeen yläkäyrällä mentiin. Arvelivat syntymäpainon menevän neljään kiloon.- alkup.
muiden kuulumisia. pelottaako teitä jo tuleva synnytys? itselläni meinaa pelottaa .. ja uniinkin jo tulevat.. täytyy vain toivoa että kaikki menisi hyvin=)
kunhan nyt saisi tuon hb nousemaan niin olisi olokin varmaan hieman mukavempi:) - Kökkö
alkup. kirjoitti:
muiden kuulumisia. pelottaako teitä jo tuleva synnytys? itselläni meinaa pelottaa .. ja uniinkin jo tulevat.. täytyy vain toivoa että kaikki menisi hyvin=)
kunhan nyt saisi tuon hb nousemaan niin olisi olokin varmaan hieman mukavempi:)Minulla on nyt alkanut juurikin myös nuo kauhukuvat ja pelot uniin tulemaan. Ja jopa vetää unettomaksikin ajoittain.
Esikoinen leikattiin 38 4 perätilan takia, nyt uusi lääkäri ihmettelee että miksi.. Eli pistäisi mielellään syntymään tämän toisen alakautta, vaikka kohdussa lienee rakennevian vuoksi mahdoton kääntyä ja siis peppu jalat edellä.
Katsotaan kuitenkin viiden viikon päästä kontrollissa kuinka homma etenee..
Pelottaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!6111635Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla968831Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.104403Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka213954Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti53861Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j73646- 893610
Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle133440Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.343222Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.452415