uusi isä

Kaipaisin milipiteitä ja tukea tilanteeseeni. olen 4vuotiaan lapsen äiti, ja minull on yksinhuoltajuus tyttöön. Emme ole koskaan olleet tytön isän kanssa yhdessä, eikä isä juurikaan ole tekemisissä lapsen kanssa. Aikaisemmin on kyllä ollut synttäreillä, ja nähnyt muuten satunnaisesti muutaman kerran vuodessa, mutta koskaan ei ole säännölisesti tytön elämään osallistunut. Tänä vuonna jätti lapsensa synttäritkin välistä, eikä ole myöskään ilmoittanut miksi näin.
Olen nyt vuoden asunut uuden mieheni kanssa yhdessä, ja hän on kuin isä tyttärelleni. Olemme antaneet tytölle luvan sanoa miestäni isäksi, hän kuitenkin tietää, että hänellä on myös se "toinen isä". tämän tietää myös biologinen isä, mutta hänen kantaansa en tiedä.
Tyttäreni siis on alkanut pitää miestäni isänään, ja olemme käyneetkin useita keskusteluja siitä, kuinka hänellä on kaksi isää ja muilla ei.
Ongelma onkin se, ettei mieheni kestä kuulla mitään lapseni isästä, eikä halua, että hänen kuullen selitän lapselleni mitään näistä isä jutuista. tänä iltana oli juuri sellainen tilanne että kun tyttäreni kysyi jotain biologisesta isästään, ja aloin selittämään asiaa hänelle, mieheni kielsi välittömästi minua puhumasta asiasta. Tein siinä sitten lapsen kannalta erittäin tyhmästi ja sanoin kertovani myöhemmin. tytön mentyä nukkumaan mieheni pyysi taas ettei hänen kuultensa näitä asioita puhuta. häntä alkaa suunnattomasti ärsyttämään silloin. Tiuskaisin siihen sitten kieltämättä liian äkäiseen sävyyn, että näihinkin asioihin voisi silti yrittää suhtautua kuin aikuinen. Sanoin ymmärtäväni miestäni, ja samalla sanoin, etteivät nämä asiat ole minullekaan mitään helppoja. johon mieheni vain tokaisi, että hänelle varmasti vielä helpompia. tarkoitti siis, että hänelle asia on paljon vaikeampi kuin minulle.

Mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä? minua mieheni käytös ja asenne asiassa loukkaa, ja hän todellakin voisi mielestäni aikuismaisemmin asian ottaa. tämä ei todellakaan ole itsellenikään helppoa. onhan minun ajateltava asiaa lapseni, hänen isänsä ja mieheni kannalta. Tärkein tottakai on lapseni, mutta minä olen se joka joutuu ajattelemaan asoita kauaskantoisesti. En saa olla millään lailla esteenä lapseni ja hänen isänsä välillä,jos he haluavat yhteyttä pitää. tällä hetkellä ainakaan tyttö ei halua pitä isäänsä mitään yhteyttä. Hän näki isäänsä kesällä, ja sen jälkeen on puhunut ettei halua että ***** on hänen isänsä, vaan mieheni.

Anteeksi sekava teksti, en ole mikkän huippu luokan kirjoittaja. jos jotain olellista puuttuu niin kysykää, yritän selittää.
291285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Kas tässäpä hienoa kasvatusta: säästetään aikuisen miehen, oikein muka-isän tunteita tyttären kustannuksella.

Jo on aikoihin eletty, kun äiti ei tunnista, mikä on tärkeämpää: ison äijän körilään herkkä itsetunto vai tyttären hyvinvointi.

Toivottavasti kykenet elämään itsesi kanssa sinä päivänä kun tajuat, miten väärin toimit - ja vielä aivan vääristä syistä.

Äänestä

Hieno mies sinulla kun välittää lapsestasi ja elää arkeaan hänen kanssaan ja kasvattaa. Se on isyyttä eikä se , että on onnistunut tuikkaamaan siemenet sisälle, tunnustanut isyystensä ja useimpina syntymäpävinä muistaa. Onhan adoptiolapsillakin biologiset vanhempansa, mutta oikeat vanhemmat on ne jotka jakaa arjen ja elämän. Tue miestäsi.

Äänestä
  • Juu, mutta adobtiolapsillakin täytyy olla oikeus kysellä ja jutella biologisesta taustastaan ilman että arjen vanhemmat siitä vaivaantuvat tai hermostuvat.

    Äänestä

Ole se kunnon isä, johan niitä lapsia tehdään siemenpankista haetuilla siemenillä ja kuitenkin lapsen isä on se joka hänet kasvattaa ja elättää, joka lasta rakastaa.

Hankalaahan tuollainen ja varmaan uusi miehesi on mustasukkainen, kun ei ole se biologinen isä lapselle ja hänestä tuntuu pahalle jos siemenenantajasta puhutaan arvostavasti ja kehutaan häntä.

Sinulla on hyvä mies kun hän haluaa olla isä lapsellesi, rakastaa häntä ylikaiken

Äänestä
  • Itse olen sitä mieltä, että mieheni on tajuttava, ettei hän voi sukea silmiään tosiasioilta. Ja että kun lapsi kysyy, niin silloin on vastattava, vaikka hänen ei sitä helppoa ole kuunnellakaan.
    Molemmille meistä tämä on vaikea asia, ehkä hieman eritavoin, mutta kummallekaan tämä ei ole helppo juttu joka sivuutetaan olankohauksella.

    Äänestä

  • alloittaja kirjoitti:

    Itse olen sitä mieltä, että mieheni on tajuttava, ettei hän voi sukea silmiään tosiasioilta. Ja että kun lapsi kysyy, niin silloin on vastattava, vaikka hänen ei sitä helppoa ole kuunnellakaan.
    Molemmille meistä tämä on vaikea asia, ehkä hieman eritavoin, mutta kummallekaan tämä ei ole helppo juttu joka sivuutetaan olankohauksella.

    mutta ei kuitenkaan.

    Eli tulin raskaaksi, poikaystävälleni. Joka kuitenkin päätti ettei halua isäksi, eikä puolisoksi pakeni paikalta.

    Tapasin viimeisillään raskaana ollessani ihanan miehen joka rakastui minuun ja suureen vatsaani tulevaan poikaamme.

    Tämä mies oli mukana synnytyksessä, ja osallistui kaikin tavoin lapsen elämään. Bio-isälle ilmoitin pojan synnyttyä että poika tuli yms. Bio-isä lähetti kukkia ja kortin ei käynyt katsomassa.

    Muutana kerran on tullut synttäripaketti, mutta muuten bio-isä ei ole pitänyt yhteyttä, ja luovutti isyyden uudelle miehelleni joka on adoptoinut poikamme, pojan ollessa alle vuoden ikäinen.

    Bio-isästä ei olla puhuttu kuin nyt vasta (poikaa ei ole kiinnostanut, hänellähän on isä joka on aina ollut paikalla,) pojan ollessa murrosikäinen ja ymmärtäessä asioista.

    Nytkin ihan asiallisesti, siitä minkä näköinen bio-isä on, mitä hän on harrastanut. Ihan niin kuin kenestä tahansa ihmisestä.

    Tuskinpa tämä nyt hirveästi auttaa.

    Mutta kysyn vaan kumpi teistä aloittaa ne isä-jutut sinä vai lapsi? Haaveiletko vielä että lapsen isä palaisi kuvioon?

    Äänestä

On tavallaan hyvin ymmärrettävää, että haluaisi pyyhkiä tekemänsä virhevalinnat olemattomiin. Se ei vain useimmiten ole mitenkään mahdollista.

Sinä et ole tyytyväinen tyttäresi isän käytökseen. Olet rakastunut, ja toivoisit voivasi vaihtaa epätyydyttävän isän paikalle sopivamman miehen.

Mutta vaikka ymmärrän haluasi, en voi uskoa, että toivot oikein toimimalla noin. Lähinnä olen huolissani siitä mallista, minkä annat tyttärellesi.

Ensinnäkin, suhteesi ei ole kovinkaan vanha. Mitään takeita sen kestävyydestä ei ole. Jos nyt annat tyttäresi vaihtaa isää tai ajatella, että hän on niin super että hänellä on jopa KAKSI isää, miten aiot toimia, jos suhteesi mieheen katkeaa? Miten pidät tämän ns. toisen isän tyttäresi elämässä jos eroat miehestä?

Hankitko tyttärellesi kolmannen, neljännen ja viidennen isän - sitä mukaa kun seurustelukumppanisi vaihtuvat? Tyttäresi joutuu pahimmassa tapauksessa elämään todellisuudessa, jossa isät tulevat ja menevät kuin asiakkaat Stockan ovissa.

Miksi on niin tärkeää sinulle tehdä tästä sinun miesystävästäsi tyttärellesi ISÄ? Jos olette yhdessä vielä 10 vuoden kuluttua, on miesystäväsi todennäköisesti saanut hyvin tärkeän sijan tyttäresi elämässä - varsinkin jos hänen oikea isänsä pysyy yhtä vähäisessä roolissa. Se tapahtuu vaikka häntä ei isäksi kutsuttaisikaan.

Mutta miesystäväsi merkitys tyttärellesi ei synny siitä, millä nimityksellä häntä kutsutaan, vaan siitä kuinka kauan hän tyttäresi elämässä on mukana.

Minusta sinun tulisi olla sekä realistisempi että varovaisempi näiden asioiden kanssa.

Äänestä
  • haluaa pitää miestäni isänä, ja sitä emme ole häneltä kieltäneet. Tyttö kyllä lapsen tasolla tietää, ettei mieheni ole hänen "oikea" isänsä. bio isää en syrji millään tavoin, herraa ei vain itseään kiinnosta tyttärensä kanssa olla tekemisissä, joten olen erittäin onnellinen, että tytöllä on joku hänen tilallaan.
    Itse en näitä isä keskusteluja aloita, tyttö alkaa itse isästään puhumaan kun jokin asia askarruttaa. Ja vaikka halveksin koko miestä, enk hänestä pidä lainkaan, teen kaikkeni jotta tyttäreni ei sitä huomaa. Missään tapauksessa minä en halua olla esteenä heidän väleilleen.
    Mutta voiko minua, miestäni tai tytärtäni syyttää siitä, että miehestäni on tullut tyttärelleni tärkeämpi kuin hänen biologinen isänsä. Mieheni jakaa tyttöreni kanssa arjen, ja antaa rajoja ja rakkautta. Kärjistettynä taas isä sanoo neljä kertaa vuodessa "moi, mitä kuuluu"

    Äänestä

  • itse ... kirjoitti:

    haluaa pitää miestäni isänä, ja sitä emme ole häneltä kieltäneet. Tyttö kyllä lapsen tasolla tietää, ettei mieheni ole hänen "oikea" isänsä. bio isää en syrji millään tavoin, herraa ei vain itseään kiinnosta tyttärensä kanssa olla tekemisissä, joten olen erittäin onnellinen, että tytöllä on joku hänen tilallaan.

    Neljävuotias lapsi ei ole kykenevä tekemään päätöksiä omasta puolestaan kovinkaan monessa asiassa.

    Kuten kirjoitin, ei ole mikään ihme, jos uusi miesystäväsi on lapselle läheisempi ja tärkeämpi kuin hänen isänsä. Se ei kuitenkaan tee hänestä tytön isää. Eikä minun mielestäni ole terveellistä lapselle, että annat hänen leikkiä milikuvitusleikkiä, jossa tästä miesystäväsi on hänen isänsä.

    Sinulla on jo kokemusta siitä, että on asioita, jotka muuttuvat ja asioita, jotka eivät muutu. Seurustelusuhteet alkavat ja päättyvät, mutta ihmisen perimä pysyy samana.

    Aiotko todellakin antaa tyttäresi kuvitella jokaista miesystävääsi isäkseen, vai aiotko elää todellisuudessa ja kasvattaa lapsesi myös kykeneväksi elämää todellisuudessa?

    Sinä sen päätöksen teet, ei neljävuotias tyttäresi.

    Äänestä

  • Panacea kirjoitti:

    pitkä, että voi olla varma että mieheni on pysyvästi elämässämme?
    se, että olemme vuoden asuneet yhdessä, ei tarkoita, että olisimme vain vuoden olleet yhdessä. Taustalta löytyy paljon pidempi suhde. vakaa tarkoitus on elää yhdessä niin myötä kuin vastoin käymisissä. olla yhdessä perhe.
    ja ei, jos kävisikin niin, että joskus eroamme, saa tyttäreni tavata miestäni, samoin kuin tulevat yhteiset lapsemme. Itse asiassa meille syntyy vauva loppuvuodesta.
    Enkä tee jokaisesta mahdollisesti tulevasta miesystävästä lapselle uutta isää.
    En voi jokaista päätöstöni rakentaa sen varaan, että jos me joskus kuitenkin eroamme.
    En kuitenkaan sano, ettemme ikinä eroa, sillä koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, ikinä ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan. Mutta se, että luottaa ja haluaa rakastaa, antaa hhyvän pohjan elämälle.
    terv. aloittaja

    Äänestä

  • tarpeeksi kirjoitti:

    Kuten tiedät, suurin osa ihmisistä menee naimisiin aikomuksenaan pysyä yhdessä koko elämänsä. Silti moni avioliitto päätyy eroon.

    Jos kysyt minulta, mikä aika on riittävä siihen, että voi olla varma suhteen kestävyydestä, minun on pakko vastata, että sellaista varmuutta ei tule koskaan.

    Toisaalta kysymys siitä, kuinka kauan suhteesi tähän mieheen kestää, ei ole mitenkään relevantti keskustelulle siitä, kuka on tyttäresi isä.

    Jos tyttäresi isä suostuu, hän voi luopua isyydestään ja nykyinen miehesi voi silloin adoptoida tyttäresi. Tällöin hänestä tulee tyttäresi isä, eikä biologisella isällä ole enää isän oikeuksia tai velvollisuuksia.

    Jos näin ei toimita, miehesi säilyy tyttäresi isäpuolena. Suurimmassa osassa uusperheitä on päädytty siihen, että isä- tai äitipuolta kutsutaan hänen etunimellään. Joidenkin mielestä tosin on ok kutsua useampaa naista äidiksi tai useampaa miestä isäksi.

    Miltä sinusta tuntuisi, jos tyttäresi joskus alkaisi kutsua isänsä uutta äidikseen?

    tyttäreni kyllä ymmmärtää ettei mieheni ole hänen oikea isänsä. pää osin hän tätä kutsuu nimeltä, mutta välillä myös isäksi, ja esittelee tämän ihmisille isänään. Emme näe tässä mitään pahaa. Asiasta on tytön kanssa keskusteltu paljon, ja varmasti tullaan paljon vielä keskustelemaan. Ja mitä enemmän tytölle ikää varttuu, sen paremmin hän tämän tilanteen ymmärtää. Missään tapuksessa en tytölle halua kuitenkaan antaa kuvaa, että jokainen voi vaihtaa vanhempansa parempiin.
    Kysyit, miltä minusta tuntuisi jos tyttöni sanoisi mieheni uutta naisystävää äidiksi? tuntuisi todella pahalta.
    Mutta minäkään en loputtumiin jaksa yrittää rakentaa sidettä isän ja tyttären väillä, olen kannustanut ja pyytänyt isää viettämään aikaa tyttärensä kanssa, pyytänyt ottamaan luokseen esim. kauppa reissun ajaksi. Mutta jos isää ei kiinnosta, niin minä en asialle mitään voi. Joten meidän tilanteemme ei mielestäni ole isältä mitenkään pois.
    Ehkä isästä kertoo jotain se, että hän on olankohautuksella luopunut toisesta lapsestaan, joka annettiin adoptioon. Sanoi vain kun äiti kertoi asiasta "no, minä en sitä ainakaan halua" tämän kerron siis siksi, jotta helpommin ymmärtää, kuinka paljon mies välittää jälkikasvustaan.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Olen kyllä tietoinen - ja tälläkin palstalla siitä on toisinaan keskusteltu - että joissain uusperheissä äiti- tai isäpuolta kutsutaan äidiksi tai isäksi. Ja sitten biologistakin äitiä ja isää kutsutaan samalla nimellä.

    Kaikissa perheissä on varmasti omasta mielestään hyvät perustelut sille käytännölle, mikä on valittu.

    Oma perheeni kuuluu niihin, joissa lapsella on vain yksi isä ja äiti. Niinpä lapseni kutsuvatkin isäpuoltaan hänen etunimellään - huolimatta siitä, että hän on heidän elämässään ollut se läsnäolevin mies jo 13 vuotta.

    Tyttäreni sanoikin, että hänen mielestään mieheni on hänelle ollut enemmän isä kuin hänen oikea isänsä, jota tyttäreni ei juuri tapaa. Isällä kun on aina kovin paljon kiireitä.

    Silti en usko, että hänelle tulisi mieleenkään kutsua miestäni isäkseen. Se olisi meistä kaikista hyvin outoa.

    perheessä toimia "nimiasiat" samoin kuin teillä. Ainakin aikuisten puolelta. koska se miksi ihmistä kutsutaaan, ei hänen merkitystään muuta.
    Mutta meitä ihmisiäkin on moneen junaan, ratkaisu mikä toimii meillä, ei taas toisessa perheessä tule kuulonkaan ja toisin päin.

    Piti vielä jotain tähän kirjoittaa, mutten saa ajatuksesta nyt kiinni. tulen sitten myöhemmin kirjoittamaan asiani...

    Äänestä

  • itse ... kirjoitti:

    haluaa pitää miestäni isänä, ja sitä emme ole häneltä kieltäneet. Tyttö kyllä lapsen tasolla tietää, ettei mieheni ole hänen "oikea" isänsä. bio isää en syrji millään tavoin, herraa ei vain itseään kiinnosta tyttärensä kanssa olla tekemisissä, joten olen erittäin onnellinen, että tytöllä on joku hänen tilallaan.
    Itse en näitä isä keskusteluja aloita, tyttö alkaa itse isästään puhumaan kun jokin asia askarruttaa. Ja vaikka halveksin koko miestä, enk hänestä pidä lainkaan, teen kaikkeni jotta tyttäreni ei sitä huomaa. Missään tapauksessa minä en halua olla esteenä heidän väleilleen.
    Mutta voiko minua, miestäni tai tytärtäni syyttää siitä, että miehestäni on tullut tyttärelleni tärkeämpi kuin hänen biologinen isänsä. Mieheni jakaa tyttöreni kanssa arjen, ja antaa rajoja ja rakkautta. Kärjistettynä taas isä sanoo neljä kertaa vuodessa "moi, mitä kuuluu"

    No jos tyttäresi on asian mielessään miettinyt, niin mikäs siinä sitten. Kyllähän 4-vuotias tuollaisen asian pystyy käsittelemään aivan heittämällä ja sen päätteeksi vielä keskustelemaan asiasta kanssasi.

    Ja jos tyttäresi näin haluaa, niin tietenkin sitten toimit niin.

    Mutta, mutta... Entäpä jos se sama tytär ilmoittaakin haluavansa tekemiesi pöperöiden sijaan pizzaa ja jälkkäriksi jäätelöä joka päivä? Ja päälle vielä karkkia iltanaposteluksi? Tietenkin toimit myös silloin tyttären halun mukaan.

    Ai etkö? No mutta, sehän ihmeellistä??

    Äänestä

  • eri asia kirjoitti:

    kyse siitä että kun lapsi haluaa niin saahan tottakai tehdä mielensä mukaan.
    Tilanne edelleen se, että tytön oma isä ei tytön elämään kuulu, isän valinnasta. Meillä on uusi perhe jossa emme halua eritellä minun ja meidän lapsia. Tytön ei tarvitse tuntea itseään eriarvoiseksi kuin muut lapset (joita siis vielä ei ole, mutta loppu vuodesta on), kieltämällä häntä kutsutmasta miestäni isäksi, kun käytännössä hän sitä kuitenkin on.
    En ole missään vaiheessa väittänyt, että nelivuotias pystyy asian tuosta vain täysin ymmärtämään. jos ymmärtäisi, niin asiastahan ei hänen kanssaan olisi tarvinnut jutella kuin kerran. lapsen tasolla hän kuitenkin ymmärtää yllättävän paljon, ja yritän parhaani mukaan hänelle asiaa selittää.

    Mutta tämä keskustelu on nyt mennty aivan eri raiteille, kuin mitä aloituksessani hain. En kysynyt, onko hyväksyttävää antaa tytön kutsua miestäni isäksi.
    Tässä lainaus aloituksestani, siis se mitä tässä nyt hain

    "Mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä? minua mieheni käytös ja asenne asiassa loukkaa, ja hän todellakin voisi mielestäni aikuismaisemmin asian ottaa. tämä ei todellakaan ole itsellenikään helppoa"

    Mieheni siis on mustasukkainen tytön isästä, eikä haluasi hänestä kuulla mitään. Halusin apua siihen, kuinka saisin hänet ymmärtämään, että hänenkin pitää pystyä käsittelemään aikuismaisesti tätä asiaa, eikä aloittaa mökötystä, jos isä keskusteluja joutuu kuulemaan. Mitä sitten jos lapsi kysyykin häneltä jotain omaan isäänsä liittyvää. Muuten niin hyvä mies, mutta kuinka hän ymmärtäisi, että vaikeistakin asioista pitää voida puhua. Muuten siis kyllä pystymme puhumumaan avoimesti, mutta tämä aihe on hänelle tabu.
    Vai entä jos minä olenkin väärässä? Miehellä on täysi oikeus mököttää, jos joutuu isästä jotain kuulemaan??

    Äänestä

  • vain kirjoitti:

    ..eli veri on vettä sakeampaa.Toisen kersa on aina toisen.Ei toisen lasta voi koskaan rakastaa,kuin omaansa.

    Te kolme ette ole perhe! Taloudessanne on kaksi perhettä: a)sinä ja lapsesi b)sinä ja miehesi ja tulevaisuudessa b muuttuu: sinä, miehesi ja teidän yhteinen lapsi.

    Erittäin todennäköistä, että tulevaisuudessa elät kahden lapsen kanssa yksin. Sen voi ennustaa asenteestasi. Silloin muodostat lapsinesi kaksi eri perhettä.

    Asutte nyt siis kahden perheen taloudessa. Jos miehesi osallistuu vieraan lapsen elatukseen, ole tyytyväinen. Kapitalismissa maksajalla on valtaa...

    Äänestä

  • ..vieraat geenit.. kirjoitti:

    ..eli veri on vettä sakeampaa.Toisen kersa on aina toisen.Ei toisen lasta voi koskaan rakastaa,kuin omaansa.

    ET taida oikein ymmärtää lukemaasi.

    Ap:n mieshän välittää paljonkin tytöstä, mutta ei tietenkään kumppaninsa ex-panomiehestä.

    Eipä tuollainen biologinen isä paljoa muuta ole ollut minun mielestäni.

    Ap, sinuna selittäisin miehellesi, että lapsen minäkuvan ja itsetunnon kehityksen kannalta, on sekä tärkeää, että hän tietää juurensa, ja voisi ajatella omassa isässäkin olevan jotain hyvää, jottei itse pitäisi itseäänkin pahana. Mutta elämän kannalta huomattavasti merkityksellisemmäksi ihmiseksi tulee aivan varmasti mies, joka on läsnä ja välittää siinä kotona äidin rinnalla. Kerro ukollesi, ettei se vähennä hänen merkityksellisyyttään yhtään, se on vain asia, biologiset juuret ovat vain asia, mitä kaikki ihmiset vastaavissa tilanteissa haluavat käydä läpi, ja se ei tarkoita, etteikö tyttö haluaisi juuri tuon sinun miehesi olevan siinä, tai etteikö olisi tärkeä. Kerro ettei koskaan tule olemaan mitään kilpailutilannetta, koska miehesi on siinä rinnallasi täysin voittamattomassa asemassa - sinun suhteesi, ja jos isän käytös jatkuu tuona mitä on, niin todennäköisesti myös tyttäresi suhteen.

    Kuulostaa vain siltä, että miehesi on turhaan epävarma paikastaan, siksi keskustelu vaikeaa.

    Äänestä

  • on pa(hin/ras) kirjoitti:

    Te kolme ette ole perhe! Taloudessanne on kaksi perhettä: a)sinä ja lapsesi b)sinä ja miehesi ja tulevaisuudessa b muuttuu: sinä, miehesi ja teidän yhteinen lapsi.

    Erittäin todennäköistä, että tulevaisuudessa elät kahden lapsen kanssa yksin. Sen voi ennustaa asenteestasi. Silloin muodostat lapsinesi kaksi eri perhettä.

    Asutte nyt siis kahden perheen taloudessa. Jos miehesi osallistuu vieraan lapsen elatukseen, ole tyytyväinen. Kapitalismissa maksajalla on valtaa...

    Kaikkea sinäkin höpiset :D

    Äänestä

  • ovat perhe. kirjoitti:

    Kaikkea sinäkin höpiset :D

    emme ehkä se perinteinen ydinperhe, vaan uusperhe. Mutta ennenkaikkea perhe :)

    Äänestä

  • Panacea kirjoitti:

    Neljävuotias lapsi ei ole kykenevä tekemään päätöksiä omasta puolestaan kovinkaan monessa asiassa.

    Kuten kirjoitin, ei ole mikään ihme, jos uusi miesystäväsi on lapselle läheisempi ja tärkeämpi kuin hänen isänsä. Se ei kuitenkaan tee hänestä tytön isää. Eikä minun mielestäni ole terveellistä lapselle, että annat hänen leikkiä milikuvitusleikkiä, jossa tästä miesystäväsi on hänen isänsä.

    Sinulla on jo kokemusta siitä, että on asioita, jotka muuttuvat ja asioita, jotka eivät muutu. Seurustelusuhteet alkavat ja päättyvät, mutta ihmisen perimä pysyy samana.

    Aiotko todellakin antaa tyttäresi kuvitella jokaista miesystävääsi isäkseen, vai aiotko elää todellisuudessa ja kasvattaa lapsesi myös kykeneväksi elämää todellisuudessa?

    Sinä sen päätöksen teet, ei neljävuotias tyttäresi.

    Minä ymmärrän tämän pointin, vaikkakin olen toiminut itse täysin kuten aloittaja tässä "isä" termi asiassa. Lapseni oli 2v, kun hän ensimmäisen kerran sanoi, että "haluaisin että "pekka" olisi mun isi..." Hän sanoi sen sydäntä särkevän liikuttuneena, kun ei ollut isäänsä nähnyt taas muutamaan kuukauteen, ja eräs hyvin läheinen puhui aina isänsä luokse menosta kivoja juttuja. "Pekka" oli siis isäpuoli, jonka kanssa olin tuolloin tuntenut vuoden. Vastasin lapselle, että hänellä voi olla kaksi isää, jos niin haluaa. Siitä lähtien on ollut, jo useita vuosia. En ole päätöstä katunut, koska kaikki on mennyt erinomaisen hyvin. Mutta jos olisikin mennyt huonosti, niin mitäs sitten... En tiedä. Nyt ollaan jo niin pitkällä, että vaikka ero tuliskin, niin kyllä tuo "pekka" silti olisi aina isä lapselleni.:) Meillä siis erinomainen ratkaisu, jonka tein hyvin, hyvin pienen lapsen aloitteesta. Lapsella on kaksi isää. Toinen joka on läsnä, rakastaa ja hoitaa. Toinen joka aikoinaan siitti. (Kun lapsi oli pieni, selitin asian niin, että siltä isältä sain vauvan siemenen, josta lapsi kasvoi. Muutoinhan se tyyppi ei olis isältä tuntunut ollenkaan.)

    Mutta niin tämä kuin moni muukin asia elämässä, ei ole mustavalkoinen.

    Äänestä

  • on pa(hin/ras) kirjoitti:

    Te kolme ette ole perhe! Taloudessanne on kaksi perhettä: a)sinä ja lapsesi b)sinä ja miehesi ja tulevaisuudessa b muuttuu: sinä, miehesi ja teidän yhteinen lapsi.

    Erittäin todennäköistä, että tulevaisuudessa elät kahden lapsen kanssa yksin. Sen voi ennustaa asenteestasi. Silloin muodostat lapsinesi kaksi eri perhettä.

    Asutte nyt siis kahden perheen taloudessa. Jos miehesi osallistuu vieraan lapsen elatukseen, ole tyytyväinen. Kapitalismissa maksajalla on valtaa...

    Mitä ihmettä, onko kaltaisiasi ihmisiä todella olemassa?

    Kyllä meillä on mieheni kanssa ainakin ihan YKSI perhe. Siihen kuulun minä, mieheni, ja kolme lasta. Lapset ovat biologialtaan yksi minun, yksi miehen ja yksi yhteinen. Keskenään pienestä saakka yhdessä kasvaneet lapset ovat sisaruksia toisilleen.

    Olisi mahdotonta ajatella, että meillä sinun logiikallasi olisi sitten kolme perhettä yhdessä talossa. =D Miten tällaisessa kolmen perheen talossa sitten tulisi elää? ;)

    Äänestä

Lapseni tunnistaa isäkseen hänet, joka pyytettömästi rakastaa, kuuntelee, leikkii, huolehtii, ruokkii, vie ja tuo. On pyyhkiny pyllyt ja on vieny terkkarille kun on ollut hätä. On nukuttanut kun möröt tulevat ja ottanut syliin ja selittänyt, kun maailma on on ollut vaikea. On myös olemassa toinen mies, joka vaatii kummallisia asioita, vie vieraisiin hotelleihin vieraitten ihmisten kanssa ja puhuu itsestään taukoamatta. Tätä toista miestä, joka silloin tällöin käy ja vie mukanaan, lapsi ei haluaisi kauheasti nähdä, mielummin olisi kotona oman isänsä kanssa. Sillä kuka lasta rakastaa, ja kuka lapsesta huolehtii, ei aina ole biologinen tausta.

Äänestä
  • Mietin ihan omalta kannaltani, että minusta ei ollut kovinkaan kuunnella keskusteluja, missä käsiteltiin mitään miehen exään liittyviä asioita. En ollut mustasukkainen enkä epävarmakaan, mutta se ei vaan tuntunut kivalta.

    Tuskin pystyt niitä kysymyksiä ja keskusteluja välttämäänkään, etenkin kun lapsi on vielä noin pieni. Yksi mahdollisuus tietysti olisi, että itse ottaisit puheeksi lapsen kanssa hänen isänsä silloin, kun olette kaksistaan lapsen kanssa. Tavallaan tuputtaisit sitä tietoa niin paljon, että lapsen ei tarvisi miehesi läsnäollessa kysellä. En tiedä, toimiiko.

    (Meillä lapset kutsuu minua etunimellä, mutta toisinkin tiedän tehtävän joissakin perheissä. Silloin ajatuksena on ehkä se, että isä ja äiti eivät ole erisnimiä eivätkä viittaa biologiseen isyyteen tai äitiyteen, vaan kuvaavat aikuisen rooleja perheessä.)

    Äänestä

Törkeää väittää että lapset eivät luuluisi samaan perheeseen jos on eri isä tai äiti kuin toisella lapsella!!

Meillä on ainakin ihan yksi perhe vaikka kaikilla lapsilla on eri isä.

Ja by the way, nämä "kadonneet ja vastuuttomat" isät ei muuten kuulu meidän perheeseen. Heistä puhutaan etunimellä jos puhutaan ollenkaan. Tytöillä on uusi isä joka on myös arjessa mukana.

Biologisuuden ylikorostaminen on ihan sairasta! Onhan niitä adobtiolapsiakin.

Vieraannuttaja en ole joten sellaiseksi minua on ihan turha haukkua!

Äänestä

Minulla on neljävuotias ja voin taatusti sanoa, että hän ei vielä kysele isästään. Teidän kohdalla taitaa olla aikuisten unelmat siitä, että mennyttä ei olisikaan. Mutta niin vain on, että lapsellasi on ihan biologinen isä ja lapselle on syytä kertoa asiasta ja varsinkin jos hän saa kortteja ja paketteja isältään. Tämä uusi kumppanisi on tiennyt tullessaan asian ja hänen on ymmärrettävä se myös tai anna mennä tiehensä.
Ei ole syytä opettaa lasta kutsumaan tätä miestä isäksi jos todellinen isä pitää jonkinlaista yhteyttä lapseensa. Lapselle puhutaan tosiasiat, mutta vain sen mukaan kun hänen ikänsä edellyttää.

Monille lienee aika vaikea paikka tämä entisen liiton lapset ja se että on olemassa perhe-elämä ennen tätä uutta kumppania. Se ei todellakaan poistu millään keinoin, joten parempi hyväksyä myös tapahtuneet asiat ja pitää omien lastensa puolta asioissa, jotta nämä eivät joutuisi jonkinlaisiksi muukalaisiksi elämässään.

Äänestä
  • Erikoista, ettei 4v kysele isästään? Mistäköhän johtuu? Oletko pohtinut asiaa?

    Äänestä

Minulla on 6v tyttö, jolla on samaan tapaan kaksi isää. Hänellä on ollut isäpuoli jo 5 vuotta, ja sanoo häntä isäksi. Tapaa myös biologista isäänsä aina välillä, mutta ei ole arjessa mukana.

Meillä tyttö saa kyllä puhua biologisesta isästään, jos vaan haluaa. Tietenkin! Eikä minun mieheni siitä millään tavalla pahastu. Hän pystyy itsekin puhumaan siitä tytön kanssa ihan normaalisti. Miehellä on myös oma biologinen lapsi, kenties se vaikuttaa siihen, että arvostaa myös sitä biologista puolta. Sinänsä erikoinen tilanne meillä, kun mieheni ei voi nähdä biologista lastaan kuin joskus harvoin (kaukana...). Eli on isä arjessa vain ei-biologiselle lapselle. Se on isyys jolla on valtavan suuri arvo, sen olemme oppineet. Mutta ei koskaan pidä myöskään väheksyä lapsen halua tietää omista biologisista juuristaa.

Keskustele miehesi kanssa, että mikä häntä asiassa oikein ärsyttää. Minä en nimittäin ymmärrä häntä, enkä hyväksyisi, jos minun mieheni käyttäytyisi noin. Lapsen kanssa jutellaan tasan tarkkaan siitä, mistä lapsi haluaa puhua!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja bio isä kirjoitti:

Kaipaisin milipiteitä ja tukea tilanteeseeni. olen 4vuotiaan lapsen äiti, ja minull on yksinhuoltajuus tyttöön. Emme ole koskaan olleet tytön isän kanssa yhdessä, eikä isä juurikaan ole tekemisissä lapsen kanssa. Aikaisemmin on kyllä ollut synttäreillä, ja nähnyt muuten satunnaisesti muutaman kerran vuodessa, mutta koskaan ei ole säännölisesti tytön elämään osallistunut. Tänä vuonna jätti lapsensa synttäritkin välistä, eikä ole myöskään ilmoittanut miksi näin.
Olen nyt vuoden asunut uuden mieheni kanssa yhdessä, ja hän on kuin isä tyttärelleni. Olemme antaneet tytölle luvan sanoa miestäni isäksi, hän kuitenkin tietää, että hänellä on myös se "toinen isä". tämän tietää myös biologinen isä, mutta hänen kantaansa en tiedä.
Tyttäreni siis on alkanut pitää miestäni isänään, ja olemme käyneetkin useita keskusteluja siitä, kuinka hänellä on kaksi isää ja muilla ei.
Ongelma onkin se, ettei mieheni kestä kuulla mitään lapseni isästä, eikä halua, että hänen kuullen selitän lapselleni mitään näistä isä jutuista. tänä iltana oli juuri sellainen tilanne että kun tyttäreni kysyi jotain biologisesta isästään, ja aloin selittämään asiaa hänelle, mieheni kielsi välittömästi minua puhumasta asiasta. Tein siinä sitten lapsen kannalta erittäin tyhmästi ja sanoin kertovani myöhemmin. tytön mentyä nukkumaan mieheni pyysi taas ettei hänen kuultensa näitä asioita puhuta. häntä alkaa suunnattomasti ärsyttämään silloin. Tiuskaisin siihen sitten kieltämättä liian äkäiseen sävyyn, että näihinkin asioihin voisi silti yrittää suhtautua kuin aikuinen. Sanoin ymmärtäväni miestäni, ja samalla sanoin, etteivät nämä asiat ole minullekaan mitään helppoja. johon mieheni vain tokaisi, että hänelle varmasti vielä helpompia. tarkoitti siis, että hänelle asia on paljon vaikeampi kuin minulle.

Mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä? minua mieheni käytös ja asenne asiassa loukkaa, ja hän todellakin voisi mielestäni aikuismaisemmin asian ottaa. tämä ei todellakaan ole itsellenikään helppoa. onhan minun ajateltava asiaa lapseni, hänen isänsä ja mieheni kannalta. Tärkein tottakai on lapseni, mutta minä olen se joka joutuu ajattelemaan asoita kauaskantoisesti. En saa olla millään lailla esteenä lapseni ja hänen isänsä välillä,jos he haluavat yhteyttä pitää. tällä hetkellä ainakaan tyttö ei halua pitä isäänsä mitään yhteyttä. Hän näki isäänsä kesällä, ja sen jälkeen on puhunut ettei halua että ***** on hänen isänsä, vaan mieheni.

Anteeksi sekava teksti, en ole mikkän huippu luokan kirjoittaja. jos jotain olellista puuttuu niin kysykää, yritän selittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu