Onko kellään kokemusta tilanteesta, että on rakastunut naimisissaolevaan mieheen, joka sitten jättää vaimonsa. Olemme nyt muuttaneet miehen entiseen kotiin ja remontoineet sen meidän uudelle perheellemme, miehen 11v tytär ja minun 6v tytär omannäköiseksi. Tyttäreni asuu luonani ja mieheni anoo myös oman tyttärensä huoltajuutta, koska vaimo on hieman epävakaa. Mahtaako edessä olla miehen tyttären puolelta vaikeita vuosia, koska äitinsä on katkera ja haukkuu varsinkin minua ja meidän uutta perhettämme tyttärelle, vaikka me yritämme hoitaa asioita sovussa? Vielä on mennyt hyvin, mutta hieman pelottaa lähellä oleva murkkuaika. Olisiko sittenkin parempi antaa äidille tytön huoltajuus, niin että vain kävisi meillä? Kun olen löytänyt vihdoin elämäni rakkauden ja sielunkumppanin, en haluaisi sitä menettää tällaisen takia.
Onko kokemusta
uusioäiti
11895
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
sekä tyttären että exän puolelta.
Ymmärrän kyllä lapsen äitiä, mutta en hyväksy että hän sotkee lapsen mieltä puhumalla pahaa. Haukkukoon sinua ja miestä vaikka ystävilleen, miksi lapselle pitää haukkua ja sotkea lapsen mieli
tekisi aviorikosta ja kehtaisi vielä mainostaa sitä julkisesti!
Häpeä, olet rikkonut miehen perheen ja olet tarpeeksi häpeämätön jauhamaan siitä vielä näillä palstoilla! Missä oikein on moraalisi?
En usko, että uudella miehelläsi on mitään mahdollisuutta saada tyttärensä huoltajuutta, koska hän on eroon syyllinen. Lapsen on paljon parempi jäädä äitinsä kasvatettavaksi kuin joutua tuollaiseen uusperheeseen.
päättelit, että ap on "rikkonut" miehensä edellisen liiton? Ei ehjään liittoon pääse kukaan väliin. Joten pidä ahdasmieliset ajatuksesi ominasi!
Sinulle ap... En pysty kertomaan omaa kokemustani... vielä... Olen jollain lailla samassa tilanteessa, paitsi ettemme vielä virallisesti asu yhdessä ja mieheni poika asuu pääsääntöisesti äidillään. Toivomme kyllä kaikki, siis isä ja poika ja minä, että poika olisi isällään.
Tällä hetkellä on niin hauras olo, etten osaa sanoa kuinka tässä käy, mutta kiva kuulla sinun tilanteestasi ja toivon että kaikki käy hyvin... Voimia!
rakastuisikin naimisissa olevaan henkilöön. Jos rakastuu naimisissa olevaan, tällainen "rakkaus" on syytä haudata hiljaisesti.
Miksihän ihmiset ovat nykyään niin ongelmaisia? Miksi perheet ovat onnettomia ja lasten kasvatus niin vaikeaa? Siksi, että alkeellisimpiakaan moraalisääntöjä ei enää noudateta.
Ei se ole moraalisäännöistä eikä luonteen lujuudesta kiinni.
Se on kahden ihmisen rakastumista, kun elämä on siinä pisteessä, että mistään muualta ei enää löydy sitä sisältöä elämään, joka kantaa läpi vaikeiden aikojen.
Jos oma suhde on kunnossa, puoliso ei ryhdy avionrikkojaksi. Ja sitä paitsi, parempi se että eroaa, kuin että pettää selän takana. Valheessa ei kenenkään ole hyvä elää. Ja kyllä, väärin se on petettyä kohtaan tämä kaikki, ja hänen oikeus olla vihainen ja katkera. Mutta silti pitäisi muistaa, että itsekään ei ole syytön siihen, että tilanne ajautui niin pitkälle.
Avioliittoa voisi korjata ja parantaa pitkin matkaa, jos jokin on särkynyt, ei sitä enää silloin pysty korjaamaan. Miksi ihmiset pitävät toisiaan itsestään selvyyksinä?
Silti olen samaa mieltä siitä, että aviorikos on p**seestä ja melko huono pohja aloittaa uutta suhdetta.
eikä merkitä syyllistä. Joten aviorikos on ollutta ja mennyttä.
Turhaapa tuota ketään syyttää, jos mies on niin halukas lähteen ei siihen perhe vaikuta.
rakastumisia vielä avioitumisensa jälkeenkin, mutta vain moraalittomat tyypit ovat valmiita sellaisten takia hajottamaan omansa ja toisen osapuolen avioliiton. Outoa, että moraalittomuutta nimitetään nykyisin "rehellisyydeksi".
Mielestäni oli väärin poistaa syyllisyysperiaate avioerosta. Ainakin lasten huollosta määrättäessä se pitäisi ottaa huomioon. Syyllinen osapuoli menettäisi automaattisesti lastensa huolto-oikeuden ja yhteishuolto tuomittaisiin vain sopueroissa.
vain kaksi todellista syyllistä. Ne kaksi ihmistä, jotka antoivat liittonsa mennä niin retuperälle, että ero tuli eteen.
Vai onko jokainen täällä kirjoitteleva eronnut nainen nainut aikoinaan omaa tyhmyyttään miehen, joka oli pelkkä tuulihattara, täysin vietävissä oleva, vailla kykyä sitoutua ja rakastaa OIKEASTI? Ja sellaisen kanssa vielä lapsiakin on joku mennyt tekemään????
Avioliitto on kahden kauppa, samoin erossa on kyse niiden kahden ihmisen välisestä suhteesta, joka on mennyt päin seiniä. Kummassakin on vikansa. Siis jos nyt ei puhuta toisen sairaalloisuudesta - väkivaltaisuudesta - juoppoudesta, milloin ei oikein voi syyttää kuin sitä toista ihmistä.
Ja sitten vielä se, että mitä hyödyttää loputon syyllistäminen? Kukaan ei voi muuttaa kuin itseään ja omaa elämäänsä. Toisen toimia ei voi hallita. Vanhassa roikkumalla ei pääse eteenpäin omassa elämässään. Onnelliseksi ei tule, jos elämä jää elämättä.
epävakaaksi?
Sinunkin kohtalosi on tulla epävakaaksi, kun mies jättää sinut kun joku muu rikkoo välinne.
Oletko nyt onnellinen, kun lapsen perheen pystyit hajottamaan?
nykyisen mieheni n. 8 vuotta sitten. Hän oli tällöin vielä naimisissa, mutta avioliitto oli kuivunut kasaan jo kauan sitten. Tiesin, että kaikesta tulee vaikeaa, mutta olin (ja olen edelleen) todella rakastunut ja sama koskee miestäni. Miehen ero vei aikansa, kuviossa olivat myös mieheni 3 lasta. Otimme päivän kerrallaan ja todella rauhallisesti. Välillä minä olisin halunnut kiirehtiä asioiden suhteen, mutta nyt olen onnellinen, että odotin. Mieheni vanhin poika asuu meillä, halusi itse muuttaa meille. Kaksi muuta lapsista asuvat äitinsä luona ja meillä on heidät säännöllisesti. Menimme naimisiin yli vuosi sitten ja saimme vauvan muutama kuukausi sitten. Sisarukset ovat aivan hulluna uuteen tulokkaaseen ja vaikka mieheni lapset eivät ole biologisesti minun, rakastan heitä kuin he olisivat omiani. Ja he rakastavat minua. Miehen entinen vaimo on myös mennyt eteenpäin elämässään ja keskustelen hänen kanssaan lapsia koskevista asioista pari kertaa kuukaudessa. Me emme puhu pahaa eksästä lapsille eikä hän puhu pahaa meistä heille. Me olemme aikuisia ja tiedämme kuinka kuuluu käyttäytyä. Jos minua joskus ottaa päähän hänen tapansa, niin kiukkuan sitten parille parhaalle kaverilleni, mutta EN IKINÄ lapsille.
Ikinä en olisi lähtenyt tälle tielle, jos en olisi tavannut elämäni suurta rakkautta. Olen kuitenkin todella onnellinen, että törmäsin häneen. Tsemppiä sinulle.
PS: Täällähän on vaikka minkälaista hihulia linjoilla!! Idioottimaisia kirjoittavat jotkut!
Sinuna en olisi huolissani vaikka entinen puhuisi pahaa tyttärelleen. Lapset ovat fiksuja, he kyllä tietävät kuinka asiat ovat. Ja jos kohtelet tätä miehesi tytärtä oikeudenmukaisesti niin kaikki menee varmasti hyvin. Jos entinen vaimo on "epävakaa" (sairas??), niin jos tyttärellä on tasapainoisempi ja parempi koti teidän luona, niin eikun teille vaan asumaan!! Mitä hän itse haluaa???