Jos perustaisin

omaishoitajien hoidettaville, toisitko hoidettavasi sinne?

Olen ammattiltani lähihoitaja, yhdeksän vuoden työkokemus hoitotyöstä. Päiväkodissa (mikä olisi hyvä nimi) hoitaisin työryhmäni (eli toisten hoitajien) kanssa omaishoitajien hoidettavia, eli vanhuksia ja vammaisia. Toki tervetulleita olisivat myös yksin asuvat ja tukea tarvitsevat vanhukset ja vammaiset. Sinne voisi tulla maanantaista perjantaihin esim. klo 8- 17 väliseksi ajaksi, säännöllisesti (ei siis välttämättä joka päivä, mutta sovittuina päivinä).

Päiväkoti tarjoaisi aamupalan, lounaan ja päiväkahvin, sekä saunotusta/kylvetystä, lääkkeiden jakoa dosetteihin, terveydentilan seurantaa, kuntoutusta ja viriketoimintaa. Tarvittaessa myös sairaanhoitajan palveluita. Myös apteekkitilaukset voisivat hoitua päiväkodin kautta. Päiväkodissa olisi mahdollisuus nukkua päiväunet (eli siellä olisi sänkyjä, nostolaitteita ja muuta tarvittavaa).

Mitä muita palveluita haluaisitte saada päiväkodin kautta? Paljonko olisitte valmiita maksamaan päivähoidosta?

Päiväkodin tarkoitus olisi helpottaa omaishoitajien työtaakkaa, saada hoidettavalle virikkeitä ja vertaistukea, sekä mahdollistaa omaishoitajien työssäkäynti tai harrastustoiminta.

Tämä on vasta idea-asteella oleva ajatus. En tiedä, mitä yhteiskunnan tukia voisin yrittäjänä saada ja mitä tukia omaishoitajat voisivat saada, sillä en usko, että monikaan omaishoitaja pystyisi maksamaan valtavia summia (niin että päiväkodin menot saisi katettua) päivähoidosta.
132180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Juuri tuollaista ainakin minä olen kaivannut.
Voisi käydä tomittelemassa asiotaan ja vaikkapa käydä ostoksilla kun olisi paikka mihin hoidettavan voi siksi aikaa viedä.

Tälläinen hoitopaikka on niin tarpeellinen että yhteiskunnankin pitäisi tulla vastaan.
Lisäksi sen voisi laittaa verotuksessa vähennettäväksi, saahan muutkin esim. siivouspalvelut vähentää.

Aina olisi parempi jos olisi mahdolliuua pitää hoidettava vaikka yön yli, pääsisi käymään jossain edempänä.

En osaa tarkkaa summaa sanoa minkä olisin valmis maksamaan.
Riippuu siitäkin saako maksuihin yhteiskunnan tukea.

Äänestä
  • Jos asustelettte pääkaupunkiseudulla, niin kyseisellä yhdistyksellä on loistavia palveluita. Kannattaa tutustua www.polli.fi. Eikä hinnatkaan päätä huimaa.

    Muutaman kerran olen kysellyt heiltä neuvoja ja apuja omaan tilanteeseeni ja palvelu on ollut loistavaa !

    Alkuperäiselle kirjoittajalle vastaisin, että ideoimaasi palvelua todella kaivataan ja tarvitaan, joten sanoista tekoihin...
    Lisäksi itse olen huomannut, että omaishoidettavani kaipaa kovasti ulkoilutus/teatteri/asiointiseuraa. Itse kun en joka paikkaan ehdi.

    Äänestä

Tämä päiväkoti olisi alle kouluikäisille vammaiseille lapsilleja aikuisille. Mihin unohdit ne koulua käyvät vammaiset? Vammainen lapsi on samanlailla velvollinen käymään koulua kuin tervekin lapsi. Koulujen loma-aikoina kouluilla toimii päivähoito, josta ei ainakaan tähän asti ole minun vanhempana maksaa.

Äänestä
  • oli lähinnä aikuiset hoidettavat, eli he, joiden omaishoitajat eivät saa hoidettavaan oikein mihinkään päivähoitoon.

    Monesti tällaisten omaishoitajat ovat itsekin jo ikäihmisiä (ei tietenkään aina) ja tarvitsevat jo senkin puolesta enemmän lepoa kuin nuorempi hoitaja. En halua vähätellä nuorten omaishoitajien työtä tai vammaisten lasten hoitamista. Varmasti on raskasta hommaa ja huonosti "palkattua".

    Miten kävisi omaishoidon tuen? Siitä pitäisi ottaa selvää. Mutta eikös yksi kriteeri ole se, ettei hoidettava vie laitospaikkaa?

    Äänestä

hyvä,kunhan vain hinta on kohdallaan.

Äänestä
  • ... omaishoidontuen?

    Äänestä

  • Mitenhän kävisi kirjoitti:

    ... omaishoidontuen?

    mutta jos omaishoitaja maksaisi omasta pussistaan tilapäisen hoidon kulut, niin tuntuisi mitä se kunnalle kuuluu..

    Tai laskettaisiin hoidossa olo tunnit, ja vähennettäisiin sitten omaishoidon tuesta hoidettavan poissaolo tunnit..

    Äänestä

Voisit nimen omaan keskittya esimerkiksi vanhusten kohdalla virikkeiden antamiseen - jokainenhan kaipaa seuraa ikaistensa ryhmasta.

Ulkoilu aj pienet "ei rasittavat" retket voisvat olla ainutlaatuisia kokemuksia...tai vaikka vain yhteis laulu tunnit.

Jos paivakotisi olisi oikeassa kaupungissa "meidan mummo" eli 93 vuotias aitini olisi ehdottomasti saannollinen vieras aika ajoin ehka kerran viikossa.

Äänestä

hei
kuntani oli mukana kun suomessa oli ns. vanhusten päivähoitokokeilu ja oma kuntani jatkoi toimintaa myös kokeilun jälkeen. hoitaja toimi perhepäivähoitaja-kodinhoitaja-koulutuksen saanut henkilö. hoitoon tultiin joka päivä (ma-pe),sovittuina päivinä tai sopimuksen mukaan ja hinta oli joko kokopäivän- tai osapäivän mukaan. juuri joillekin omaishoitajille tämä oli hyvä asia, voivat tuoda hoidettavansa säännöllisesti tai sovitusti hoitoon ja saivat vaapaata/ hoitaa asioitaan /hoidettava sai vaihtelua jne. Homma toimi hyvin jonkin aikaa, mutta sitten ei löytynyt enää sellaisia vanhuksia (yleensä olivat vanhuksia, koska kokeilu oli nimenomaan vanhustenpäivähotoa)jotka jaksavat tulla joka päivä hoitoon, kuljetus oli ongelma ja lopuksi tuli hoitajasta johtuva syy...ikävä sellainen...sairastuminen.
Tänä päivänä tällaiselle toiminnalle varmaan olisi kysyntää, nimenomaan omaishoitajien kannalta, onhan heillä tällä hetkellä vapaavuorokausi-oikeus n.3.n vuorokauteen kuukaudessa (hyvään suuntaan pikkuhiljaa mennään tässäkin, kun vertaa alku aikoihin) Meidän kunnassa monikaan omaishoitaja ei halua nimenomaan vapaavuorokausiaan pitää, koska työ mielletään "niin myötä-kuin vastamäessäkin" tyyliin tai lapsesta kun kyse, ollaan puolison kanssa ehkä yhteistyössä jne. MUTTA on myös paljon omaishoitajia, jotka ovat kiinni 24 h. vrk.ssa, on vaikeaa dementiaa, yksinhuoltajia jne. joille pienetkin hengähdystauot ovat tarpeellisia. Nyt voidaan omaishoidontukeen liittää myös palveluja rahallisen tuen lisäksi (joku maksullisia tai maksuttomia)
Voit kysyä omasta kunnastasi, löytyykö sieltä tukea ajatuksellesi! Juuri nämä omaishoitajan vapaavuorokaudet, asioille pääseminen niin kauppaan, kampaajalle kuin vaikka lääkäriinkin ovat esimerkiksi sellaisia jotka ovat tarpeen omaishoitajille, työn sitovuudesta riippuen.

Äänestä

Itselläni on noussut ajatus voisinko "hoitaa" kotonani muutamaa vanhusta pari kertaa viikossa. Olen kaupungin palveluksessa oleva lähihoitaja, myös mielenterv. oli osana koulutuksessani, työuraa on jo 31v kaupungila. olen aikeissa jäädä osa-aikatyökyvyttömyyseläkk. ja miettinyt vaihtoehtoja.
Tarvitsisin tukea ajatuksilleni?

Äänestä
  • Ajatus on hyvä, mutta sijaishoitajalle kunta maksaa n. 60€ vuorokaudesta miinus verot.
    Tietenkin eri juttu, jos maksaa omasta pussista.

    Äänestä

toisin

Äänestä

Miten sinun kävi? Perustitko päivähoidon?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


"päiväkodin" kirjoitti:

omaishoitajien hoidettaville, toisitko hoidettavasi sinne?

Olen ammattiltani lähihoitaja, yhdeksän vuoden työkokemus hoitotyöstä. Päiväkodissa (mikä olisi hyvä nimi) hoitaisin työryhmäni (eli toisten hoitajien) kanssa omaishoitajien hoidettavia, eli vanhuksia ja vammaisia. Toki tervetulleita olisivat myös yksin asuvat ja tukea tarvitsevat vanhukset ja vammaiset. Sinne voisi tulla maanantaista perjantaihin esim. klo 8- 17 väliseksi ajaksi, säännöllisesti (ei siis välttämättä joka päivä, mutta sovittuina päivinä).

Päiväkoti tarjoaisi aamupalan, lounaan ja päiväkahvin, sekä saunotusta/kylvetystä, lääkkeiden jakoa dosetteihin, terveydentilan seurantaa, kuntoutusta ja viriketoimintaa. Tarvittaessa myös sairaanhoitajan palveluita. Myös apteekkitilaukset voisivat hoitua päiväkodin kautta. Päiväkodissa olisi mahdollisuus nukkua päiväunet (eli siellä olisi sänkyjä, nostolaitteita ja muuta tarvittavaa).

Mitä muita palveluita haluaisitte saada päiväkodin kautta? Paljonko olisitte valmiita maksamaan päivähoidosta?

Päiväkodin tarkoitus olisi helpottaa omaishoitajien työtaakkaa, saada hoidettavalle virikkeitä ja vertaistukea, sekä mahdollistaa omaishoitajien työssäkäynti tai harrastustoiminta.

Tämä on vasta idea-asteella oleva ajatus. En tiedä, mitä yhteiskunnan tukia voisin yrittäjänä saada ja mitä tukia omaishoitajat voisivat saada, sillä en usko, että monikaan omaishoitaja pystyisi maksamaan valtavia summia (niin että päiväkodin menot saisi katettua) päivähoidosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu