Tämä on nyt sitten chapeaulle.
* * * *
Peiton valkoiseen kuunpintaan on kohonnut kuhmuja; kaksi korkeampaa kumpujonoa, nousten ja laskien ylösalas. Valkoinen kangas purkautuu ryöppyinä sängyn reunan yli tyhjyyteen. Heikonneet varjot viipyilevät vielä notkoissa. Kaksi nuorta ihmisvartaloa nukkuu toistensa syleilyssä pitäen tiukasti kiinni unestaan.
Tyttö on käpertynyt kerälle valonsäteiden heittäessä ensimmäisiä kärrynpyöriä hänen hiuksiensa lomassa. Ne ovat kiharoilla kuivuttuaan iltaisen sateen jäljiltä. Märkä mekko on heitetty tuolin päälle. Kangas heijastaa taivaansineä. Tyttö oli sanonut sen laulavan serenadeja kilpaa lintujen kanssa. Ilmassa kisaavat kosteus, raskaus ja öiset unet. Kohta on aamu.
Poika raottaa silmiään ja herää vaaleankeltaisen tapettitaivaan päivään. Viimeinen vesipisara syöksyy uhkarohkeasti alas rännejä ja pirstoutuu miljooniin osiin. Se jää poreilemaan vesisaavin pintaan kaareviksi juonteiksi ennen kuin katoaa. Juonteiksi, joita ei ole vielä ehtinyt kerääntyä nuoren miehen silmien tai suun ympärille. Vaaleat huulet leviävät hymyntapaiseen kun katse kohtaa nukkuvan.
Tyttö kenties alitajuisesti aavistaa pojan katsovan. Hän kierähtää kasvot poikaan päin ja päästään hiljaisen muminan sisältään.
-Huomenta rakas.
Tyttö venyttelee pitkään kangistuneita jäseniään. Sänky on ollut ahdas. Hän ravistelee unta kauemmas. Peiton reunan alta pilkistävät varpaat heiluvat pienesti.
He makaavat vierekkäin, toinen kattoon katsellen. Poika tutkii pitkiä viivoja, joita huoleton piirtelijä on vuosia sitten huitaissut vahingossa matalaan alkoviin lattialta noustessaan. Nuori nainen taas on oppinut jo kumartamaan.
Pojan ajatukset siirtyvät viime yöhön ja hyppäävät siitä kauemmas taaksepäin. Ilmekään ei värähdä hänen aloittaessaan:
-Siitä on niin kauan, kun viimeksi...
Hän vaikenee.
Tyttö huokaa kuin unesta heräävä. Sitähän hän onkin.
-Sinä kerroit. Viime kerralla hänen kanssaan.
Poika on hiljaa. Muistelee, kenties.
Tyttö kääntää katseensa raukeasti ruskettuneisiin kasvoihin.
-Rakastitko sinä häntä?
-En minä tiedä. Kai. Rakastaminen on niin vaikea asia.
-Mmmh.
Tyttö sulkee silmänsä uudestaan ja hänen hengityksensä tasaantuu.
Poika katsoo seinällä roikkuvia muovisia loistetähtiä.
Hän mumisee hiljaa itsekseen.
-Sillä ei ole enää mitään merkitystä.
Poika silittää vaaleita hiuksia ja puhaltaa niihin kevyen henkäyksen.
* * * *
Tällaista tällä kertaa. Laitoin sen nyt tänne kun tuntuvat kaikki siirtyneen tämän palstan puolelle.
P.S. Otsikosta ei saa tuomita, se oli yksinkertainen niin kuin tarinakin.
* * * *
Peiton valkoiseen kuunpintaan on kohonnut kuhmuja; kaksi korkeampaa kumpujonoa, nousten ja laskien ylösalas. Valkoinen kangas purkautuu ryöppyinä sängyn reunan yli tyhjyyteen. Heikonneet varjot viipyilevät vielä notkoissa. Kaksi nuorta ihmisvartaloa nukkuu toistensa syleilyssä pitäen tiukasti kiinni unestaan.
Tyttö on käpertynyt kerälle valonsäteiden heittäessä ensimmäisiä kärrynpyöriä hänen hiuksiensa lomassa. Ne ovat kiharoilla kuivuttuaan iltaisen sateen jäljiltä. Märkä mekko on heitetty tuolin päälle. Kangas heijastaa taivaansineä. Tyttö oli sanonut sen laulavan serenadeja kilpaa lintujen kanssa. Ilmassa kisaavat kosteus, raskaus ja öiset unet. Kohta on aamu.
Poika raottaa silmiään ja herää vaaleankeltaisen tapettitaivaan päivään. Viimeinen vesipisara syöksyy uhkarohkeasti alas rännejä ja pirstoutuu miljooniin osiin. Se jää poreilemaan vesisaavin pintaan kaareviksi juonteiksi ennen kuin katoaa. Juonteiksi, joita ei ole vielä ehtinyt kerääntyä nuoren miehen silmien tai suun ympärille. Vaaleat huulet leviävät hymyntapaiseen kun katse kohtaa nukkuvan.
Tyttö kenties alitajuisesti aavistaa pojan katsovan. Hän kierähtää kasvot poikaan päin ja päästään hiljaisen muminan sisältään.
-Huomenta rakas.
Tyttö venyttelee pitkään kangistuneita jäseniään. Sänky on ollut ahdas. Hän ravistelee unta kauemmas. Peiton reunan alta pilkistävät varpaat heiluvat pienesti.
He makaavat vierekkäin, toinen kattoon katsellen. Poika tutkii pitkiä viivoja, joita huoleton piirtelijä on vuosia sitten huitaissut vahingossa matalaan alkoviin lattialta noustessaan. Nuori nainen taas on oppinut jo kumartamaan.
Pojan ajatukset siirtyvät viime yöhön ja hyppäävät siitä kauemmas taaksepäin. Ilmekään ei värähdä hänen aloittaessaan:
-Siitä on niin kauan, kun viimeksi...
Hän vaikenee.
Tyttö huokaa kuin unesta heräävä. Sitähän hän onkin.
-Sinä kerroit. Viime kerralla hänen kanssaan.
Poika on hiljaa. Muistelee, kenties.
Tyttö kääntää katseensa raukeasti ruskettuneisiin kasvoihin.
-Rakastitko sinä häntä?
-En minä tiedä. Kai. Rakastaminen on niin vaikea asia.
-Mmmh.
Tyttö sulkee silmänsä uudestaan ja hänen hengityksensä tasaantuu.
Poika katsoo seinällä roikkuvia muovisia loistetähtiä.
Hän mumisee hiljaa itsekseen.
-Sillä ei ole enää mitään merkitystä.
Poika silittää vaaleita hiuksia ja puhaltaa niihin kevyen henkäyksen.
* * * *
Tällaista tällä kertaa. Laitoin sen nyt tänne kun tuntuvat kaikki siirtyneen tämän palstan puolelle.
P.S. Otsikosta ei saa tuomita, se oli yksinkertainen niin kuin tarinakin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
...toi söpöä.. Ja musta aika runollista. =)(otsikkoo en tuomitse mitenkää)
Ensimmäinen kerta, kun joku sanoo tekstiäni söpöksi... No, mikäs siinä. Voi olla ihan osuvakin määritelmä. :) Kiitos siitä.
Otsikoitten miettiminen on aina jollain tavalla hankalaa. Otsikkoon pitäisi kiteyttää koko tarina ja silti saada siitä sekä iskevä että kiinnostava ja silmiinpistävä.
Tuota äskeistä miettiessäni tuli melkein saman tien mieleeni herääminen, koska siitähän koko tekstinpätkä kertoi. Sen enempää miettimättä kirjoitinkin sen otsikoksi.
Nyt kun uudestaan juttua luin, niin jostain kaukaa muistin perukoilta tuli jonkinlainen tuttuudentunne esiin. Ja kyllä vain; kun aloin selailemaan Jatkonovellit-palstaa taaemmas, niin huomasin, että chapeau itse oli kirjoittanut saman otsikon alla! Saman tien minusta olikin tullut otsikonvarastaja.
Pyydän mitä syvimmin anteeksi chapeaulta.
Aleksi13 oli tuolloin kirjoittanut omaa tekstiään saman jutun yhteyteen, ja ehkä tätä minun pätkääni voisi ajatella siten, että olisin omalta osaltani kirjoittanut jonkinlaisen heräämisen muiden jatkoksi.
Muutenkin pienoisnovellini tarinankehitys eteni hiukan chapeaun tapaan. Voin puolustuksekseni sanoa, että en tehnyt tätä tietoisesti, vaan se oli puhtaasti vahinko.
:) Minä luulin aluksi että tuo oli ihan tarkoituksellisesti nimetty samoin kuin chapeaun novelli, joka siis tuli väistämättä mieleen lukiessa. Tosin lopussa ollut korostus otsikon yksinkertaisuudesta vähän hämmensi.
Mutta hienohan se oli.
Minäkin huomasin, että olit käyttänyt samaa otsikkoa - ja luulin, tarkoituksella. Mutta onko se nyt mikään ihme, aika moni on varmaankin jossain vaiheessa käyttänyt samaa otsikkoa. (Minä ainakin olen, myöskin.) Sitäpaitsi, parempi yksinkertainen otsikko, kuin tekotaiteellinen kummajainen, joka liittyy itse tekstiin vain etäisesti, jos lainkaan. Minun oma "pieni" paheeni.
Tunnelmassakin oli jotain hyvin samanlaista kuin chapeaun versiossa, vaikka olet sinä saanut tuohon omaakin ilmettä, jonkinlaista runollisuutta. (Älä tuomitse tätä sanavalintaa, mutta minusta tuossa oli jotakin kepeän romanttista, eli ensimmäinen mieleen tuleva adjektiivi on suloinen.) Minusta tuo ainakin oli lämminhenkisen kaunis.
(Miksi noita sulkeita on tuossa noin paljon?)
Anteeksi antakaa, olen väsynyt, turhautunut ja muutenkin muissa maailmoissa.
Se on kummallista, miten ei aikaisemmin eli jo kirjoittaessa tullut mieleen tuota yhteneväisyyttä. Yhtenä yönä, kun en saanut nukutuksi, keksin vain tuon vuoropuhelun, ja siihen seuraavana päivänä kehitin jonkinlaiset raamit. Siksi kai en koskaan pahemmin pohtinut kokonaisuutta.
Mutta niin. Nyt on tullut jo tarpeeksi puolusteltua.
Se suloinen tai söpö niin kuin joku tuossa aiemmin sanoi, tuntuu ilmeisesti sopivan ihan hyvin tuohon pieneen pätkään.
Olisikohan pitänyt jättää kirjoittamatta siitä erehdyksestä nimien kanssa? Kaikki olisivar luulleet vain ovelaksi...
Noo, ensi kerralla sitten. :)
Kaunis, kaunis, kaunis. Pidin kielestä; kaikessa romanttisuudessaan se toimi varsin hyvin eikä rikkonut vaikutelmaa millään banaalilla tai ylilöydyllä. Oikein sievä pikku pienoisnovelli.
Kuten ilmeisesti muutkin, minäkin oletin tuon otsikon tietoiseksi vastavedoksi. Se sai minut hymyilemään.
* * *
Jaahas, kesä tulee. Huomenna loppuu koulu! Juhlia, juhlia, minutkin ne meinaavat laittaa puhujanpönttöön. No, saavatpa mitä ansaitsevat... Kirjoitin oikein hemingwayläisen puheen..
Rêveuse, olenko ymmärtänyt oikein, että olisit tämänkeväisessä lakinsaantijonossa? Sikäli mikäli näin on, tahdon lausua onnentoivotukseni näin omasta puolestani.
Olenhan minäkin "lakinsaantijonossa" tänä keväänä, (Se todellakin on jono.) kohtalaisen tyytyväinenkin tuohon saavutukseen.
Kiitos kaunis siis.
Ja hyvää kesän aloitusta sinullekin, ja teille muillekin kaikille tasapuolisesti.