Ei mene hyvin

Meidän palsta taitaa näivettyä aloilleen. Eilisen päivän saldo kuusi aloitusta!
Keksisikö joku tähän parannuskeinon?
Olisi kiva lukea eri aiheita ja kirjoittaa välillä vastinetta, mutta taitaa olla tällä palstalla utopiaa..
15886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

kuinka monta poistettiin?

Äänestä
  • ..mutta en uskalla vastata, ettei koko ketju haihtuisi taivahan tuuliin.
    Olen muuten sitä mieltä, että Suomessa ei ole enää sananvapautta.

    Äänestä

Keskustellaan vaikka terveydestä tai ravintolisistä.

Äänestä
  • vaikuttavat terveyteen. Jos syö monipuolisesti, ravintolisiä ei tarvita. Jos syö yksipuolisesti, niitä tarvitaan. Ruokaympyrä ja -kolmio ovat hyvänä apuna.

    Äänestä

Odotahan H2Omies, kunhan päästään vauhtiin;)
Tämän palstan löysin sattumoisin, kun ihmettelin, että ainoastaan nuorisoko netissä häärää.
Ollaanhan me kuuskymppiset se suuri ikäluokka, jolla on vielä paljonkin sanottavaa.

Äänestä
  • Olet oikeassa. Suurin ikäluokka , se olemme me. Syntymäpäivää pukkaa melkein jokaiselle. Mitä haluamme elämältämme? Nyt meillä on varaa vaikuttaa ja voimia toteuttaa.

    Äänestä

  • aadariina kirjoitti:

    Olet oikeassa. Suurin ikäluokka , se olemme me. Syntymäpäivää pukkaa melkein jokaiselle. Mitä haluamme elämältämme? Nyt meillä on varaa vaikuttaa ja voimia toteuttaa.

    Jokohan tulisi nimen kera tämä viesti.
    Koira tahtoo ulos ja mami vaan naputtelee.

    Täytyy nyt ottaa kuitenkin nää asiat tärkeysjärjestyksessä ja lähteä koiran kanssa metsään.

    Äänestä

  • aadariina kirjoitti:

    Olet oikeassa. Suurin ikäluokka , se olemme me. Syntymäpäivää pukkaa melkein jokaiselle. Mitä haluamme elämältämme? Nyt meillä on varaa vaikuttaa ja voimia toteuttaa.

    pukkaa samalla lailla kerran vuodessa itse kullekin kuuluipa suuriin ikäluokkiin tai ei.

    Äänestä

  • onhan meillä paljon sanottavaa, mutta
    ottaako meitä kukaan todesta!?
    Ettei menisi meidän puheet sinne melusaastan
    puolelle.
    Siispä ei jupista itseksemme vaan kirjoitellaan
    tänne palstalla ja ollaan niinkuin ei oltaiskaan.
    Mielestäni ovat hauskimpia ne kirjoitukset
    joista huomaa, että ne on kirjoitettu juuri
    niinkuin ajatus on kulkenut, eikä pitkän mietinnän jälkeen.

    Äänestä

Tätä jo riittävästi.

Äänestä
  • kaikki kiinnostavat aiheet on loppuunkäsitelty?
    Sehän olisi sama, jos sanoisi ystävälleen, ettei enää tavata, kaikki on jo puitu!

    Äänestä

  • H2Omies kirjoitti:

    kaikki kiinnostavat aiheet on loppuunkäsitelty?
    Sehän olisi sama, jos sanoisi ystävälleen, ettei enää tavata, kaikki on jo puitu!

    Viime yönä puolen yön maissa kirjoitettu viesti ja tänä aamuna ainakin kolme aloitusta poistettiin. Yhdessäkään ei havaintokykyni mukaan ollut mitään omituista tai outoa. No, sitä puolen yön aikaan kirjoitettua viestiä en ennättänyt edes lukemaan. Olin silloin unten mailla.

    Pitää kai laittaa koko 60 boikottiin. Ainakin vähäksi aikaa.

    Äänestä

  • viestejä poistettu kirjoitti:

    en laskeskele viestejäni. Jos on poistettu niin so what? Yritän tehdä parempia ja kirjoitan vaihteeksi vaikka Hesariin.

    Äänestä

  • viestejä poistettu kirjoitti:

    Viime yönä puolen yön maissa kirjoitettu viesti ja tänä aamuna ainakin kolme aloitusta poistettiin. Yhdessäkään ei havaintokykyni mukaan ollut mitään omituista tai outoa. No, sitä puolen yön aikaan kirjoitettua viestiä en ennättänyt edes lukemaan. Olin silloin unten mailla.

    Pitää kai laittaa koko 60 boikottiin. Ainakin vähäksi aikaa.

    olen samaa mieltä, miten sen saisi alkavaksi jo huomenna.

    Äänestä

  • boikotista kirjoitti:

    olen samaa mieltä, miten sen saisi alkavaksi jo huomenna.

    vain on, ettei sota yhtä miestä kaipaa. Saattaisi kalikka sattua omaan nilkkaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

H2Omies kirjoitti:

Meidän palsta taitaa näivettyä aloilleen. Eilisen päivän saldo kuusi aloitusta!
Keksisikö joku tähän parannuskeinon?
Olisi kiva lukea eri aiheita ja kirjoittaa välillä vastinetta, mutta taitaa olla tällä palstalla utopiaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu