Lämpöistä

syyskuun lopun keskiviikkoa kaikille.Kertokaapa kuulumisianne!Olen surullinen sinun,*** puolestasi,paljon voimia sinulle,me kaikki halluamme olla nyt tukenasi.
Alempana keskustellaan tästä rinnattomuus aiasta.Minähän olin noin 8kk.yksirintainen,sitten syksystä asti rinnaton.Sanoisin,että kun pakon eteen joutuu,siihen kyllä sopeutuu.Siinä jotenkin kasvaa mukana,asiat saavat tärkeys järjestyksen.Totta kai sitä myös suree,käy läpi raskaat menetyksen tunteet.Ja itsensä uudelleen hyväksymisen näin.Toisaalta,minullekin voidaan rakentaa uudet rinnat.Se asia on minulla harkinnassa.Ensin aion kuitenkin katsella jonkin aikaa,mistä tietää,vaikka syöpä uusii näihin arpiin.Sitten olisi taas edessä proteesien poisto.Minä olen hyvin hentoinen,eikä omasta kudoksesta oikein riittäisi rakentaa rintoja,jouduttaan laittamaan proteesit.Jotenkin kuitenkin on helpottavaa ajatella,että on mahdollisuus saada rinnat,jos sitä haluaa.Silloin,kun on muutenkin masentuneempi,tuntuu vieläkin ahdistusta tästäkin rinnattomuudesta.Ja se muistuttaa siitä,että minulla on ollut syöpä.
Tästä tulikin oikea jaarittelu.Haluan vain sanoa,että pientä on rinnan tai rintojen menetys kuitenkin,kun ajattelee,että elossa ollaan!
15625
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

olen suruissani tästä ***:n syövän uusuitumisesta. Luin viestin aamulla, enkä löytänyt sanoja vastatakseni hänelle. Mieli on harmaa ja ajatukset karkuteillä. Jokaisellahan meistä on tuo sama pelko taustalla, eli saadaanko olla "terveitä", vai jäikö hoidoista huolimatta joku solu väijymään. Kenellekään en soisi sitä uusiutumista tai syöpää yleensäkään.

Tuohon rinnattomuuteen sen verran, että ainakin minulle kokopoisto oli päivänselvä asia. Osapoistoon en olisi suostunut, vaikka siihen siihen olisi annettu mahdollisuuskin. Nyt ei onneksi edes annettu, vaan sen mikrokalkin laajuuden perusteella päätettiin poistaa koko rinta. Hyvä niin, koska patologi löysi sieltä kolme erillistä syöpäpesäkettä. Eipä sitten jäänyt mikään muhimaan ja nyt kun saan nämä liitännäishoidot, niin uskallan paremmin uskoa voittavani tämän taudin.

Totaalista rinnattomuutta en ole kokenut, koska sain korjausleikkauksen samalla, mutta ei tällä muhkuraisella, nännittömällä pussukalla ilman liivejä esiinnytä.

Viime viikolla olin plastiikkakirurgin vastaanotolla sen nännin teon tiimoila ja ilmoitin, että mihinkään korjausleikkauksiin tai muihin rakenteluihin en tunne tarvetta, joten minulle riittää se tatuointi. Pääasia on olla elossa!

Äänestä

...paitsi molempien rintojen poistoa.

Eka leikkaus oli osapoisto, tokan jälkeen tehtiin korjausleikkaus ja kolmannen jälkeen olen pähkäillyt, viitsiikö poistettua rintaa enää korjauttaa vai ei.

Tuntuu että se on yksi ja sama....

Äänestä
  • etten ainekaan vähään aikaan halua korjaus-
    leikkausta,jos uusii tuo pirulainen,ja
    jätän avoimeksi koko asian.

    Äänestä

tämä maailma perustuu liikaa ulkoisiin puitteisiin, siihen, miltä näyttää...Aatellen noita naistenlehtien tipusia, jotka puhuvat botoxin ottamisesta huuliin kuin kaupassakäynnistä.Ja Botox on hermomyrkky!Puhumattakaan näistä silikonitisseistä:" Halusin D-kupin, niin näyttää topit paremmalta".Jessus!!!
Iso nenä, arvet, kyttyrä selässä, ei rintoja..
mitä väliä, kunhan saa elää ja nauttia elämän tuoksuista ja väreistä, viettää aikaa rakkaiden kanssa...
Niin, olin siellä ultrassa ja thoraxissa tänään.Näyttäisi olevan puhdasta- tällä erää.
Menin kirjakauppaan ja ostin Roosan nauhan, pistän sen työpukuun sitten joskus, kun sairasloma loppuu.Vielä kipuilee nivusen haava ja vatsassa komeat seitsemän tikkiä muistuttavat
pikimustasta ärjyluomestani...minun arpeni eivät tule olemaan kauniita, mutta olen niistä ylpeä.
Ylpeä, että olen taistelukentällä tämän vihollisen kanssa ja taistelen täysillä luovuttamatta ja että elämäni suurin murhe ei ole tissien tanakkuus tai rakennekynsien katkeilu.Että en ole muovinen barbinukke vaan ihminen elämän pelikentillä.
En usko kärsimyksen jalostavaan vaikutukseen, vaan ihmisen kykyyn kasvaa elämän koetellessa.
Ja tällä palstalla on paljon henkisesti vuoren mittaisia ihmisiä.Eikä heitä enää kaada mikään!

Äänestä
  • kuulla,että oli puhtaat näytteet.Kirjoitit näistä kaikista asioista niin hyvin,melkein sait minut kyyneliin.Kerrot juuri sellaista,mitä olen hlunnut kuulla!Ei tosiaankaan rinnat tai jokin muu sellainen ole tärkein,ihminen ,se on se tärkein!

    Äänestä

  • muumiaitee kirjoitti:

    kuulla,että oli puhtaat näytteet.Kirjoitit näistä kaikista asioista niin hyvin,melkein sait minut kyyneliin.Kerrot juuri sellaista,mitä olen hlunnut kuulla!Ei tosiaankaan rinnat tai jokin muu sellainen ole tärkein,ihminen ,se on se tärkein!

    Häslinki osasi sen julkituoda:)Onnea
    puhtaista tuloksistasi:) Taistellaan
    periksi antamatta taistelu,toivonkipinä
    rinnassa:)

    Äänestä

  • ... on NIIN totta! Jollekin kynnen katkeaminen on melkein maailmanloppu, shoppailu suurin autuus ja tärkein puheenaihe tissien koko.Lehdet ruokkivat täysillä tällaista asennetta. Kyllä inhottaa, kun tietää, että ihmisten oikeat ongelmat ovat ihan eri kokoluokkaa!!

    Sinulle, häslinki, ja te kaikki muut upeat persoonat, teille toivon kaikkea hyvää sekä fyysisen että psyykkisen toipumisen tiellä!

    Äänestä

  • Zom kirjoitti:

    ... on NIIN totta! Jollekin kynnen katkeaminen on melkein maailmanloppu, shoppailu suurin autuus ja tärkein puheenaihe tissien koko.Lehdet ruokkivat täysillä tällaista asennetta. Kyllä inhottaa, kun tietää, että ihmisten oikeat ongelmat ovat ihan eri kokoluokkaa!!

    Sinulle, häslinki, ja te kaikki muut upeat persoonat, teille toivon kaikkea hyvää sekä fyysisen että psyykkisen toipumisen tiellä!

    ei kovin merkitse,sitä laittaa asiat
    vähän eri järjestykseen.Kaikkea hyvää
    teille myös ukko-kullan kanssa:)

    Äänestä

  • Ira¤ kirjoitti:

    ei kovin merkitse,sitä laittaa asiat
    vähän eri järjestykseen.Kaikkea hyvää
    teille myös ukko-kullan kanssa:)

    sinun ukkokultasi voi,Zom?Toivottavasti jo paremmin.
    Niinpä tämäkin lämpöinen syyspäivä jo meni menojaan,iloineen ja murheineenkin.Muuten,Seija,mihin olet kadonnut?Sinulle on kuvia.
    Hyvää myöhäis iltaa toivotan kaikille ja hyvää yötä!

    Äänestä

  • muumiaitee kirjoitti:

    sinun ukkokultasi voi,Zom?Toivottavasti jo paremmin.
    Niinpä tämäkin lämpöinen syyspäivä jo meni menojaan,iloineen ja murheineenkin.Muuten,Seija,mihin olet kadonnut?Sinulle on kuvia.
    Hyvää myöhäis iltaa toivotan kaikille ja hyvää yötä!

    ...oikein hyvin. Huomenna on lääkäri ja toivottavasti saadaan lääkitys kohdalleen.

    Levollista yötä ilman yhtään painajaista toivovat teille kaikille Zom ja ukkokulta.

    Äänestä

  • Zom kirjoitti:

    ...oikein hyvin. Huomenna on lääkäri ja toivottavasti saadaan lääkitys kohdalleen.

    Levollista yötä ilman yhtään painajaista toivovat teille kaikille Zom ja ukkokulta.

    kuulla,ettei ole paremmin hänen kohdallaan.Tulee sydämmestä tarve rukoilla hänen puolestaan.
    Ja ettäoikea lääkitys löytyy.

    Äänestä

  • Zom kirjoitti:

    ...oikein hyvin. Huomenna on lääkäri ja toivottavasti saadaan lääkitys kohdalleen.

    Levollista yötä ilman yhtään painajaista toivovat teille kaikille Zom ja ukkokulta.

    Myötätuulta teille lääkäri käynnille:)

    Äänestä

  • Ira¤ kirjoitti:

    Myötätuulta teille lääkäri käynnille:)

    ...molemmille, Ira¤ ja Muumiäitee. Empaattisten kanssaihmisten ystävälliset sanat ovat juuri niitä ilmapalloja, jotka kantavat meitä pahoina päivinä :) Kiitos.

    Äänestä

  • Zom kirjoitti:

    ...molemmille, Ira¤ ja Muumiäitee. Empaattisten kanssaihmisten ystävälliset sanat ovat juuri niitä ilmapalloja, jotka kantavat meitä pahoina päivinä :) Kiitos.

    En voi olla taas kertomatta,miten ihanaa on samoilla nyt luonnossa!Silmä lepää väreissä ja on jotenkin niin ihanat syksyn tuoksut!
    Kiitos sinulle itsellesi Zom,olet ollut mota kertaa nostamassa minua ,kun olen uponnut .Kun itse saa tukea,pystyy sitä toisillekin antamaan!Ilmapalloja teille mukaan sairaala reissulle.Ja ilmapalloja kaikille palstalaisille.Ira,miten sinä voit?Toivon,että olet hyvillä mielin.Tässä ja nyt,sinullekin kuvia,oletko katsonut!

    Hyvin täällä jaksellaan,olen vetkuillut
    ulos lähdön kanssa,vaikka heti kun
    astuu ovesta ulos,on mitä kaunein näky
    sielukin lepää metsäpolulla:)Tässä ja nyt
    on reissussa,tänään tulee.Taidan ottaa
    kameran ja lähteä kuvailemaan:)Hyvää mieltä
    toivotan kaikille,ja hyvät päivän jatkot:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

muumiaitee kirjoitti:

syyskuun lopun keskiviikkoa kaikille.Kertokaapa kuulumisianne!Olen surullinen sinun,*** puolestasi,paljon voimia sinulle,me kaikki halluamme olla nyt tukenasi.
Alempana keskustellaan tästä rinnattomuus aiasta.Minähän olin noin 8kk.yksirintainen,sitten syksystä asti rinnaton.Sanoisin,että kun pakon eteen joutuu,siihen kyllä sopeutuu.Siinä jotenkin kasvaa mukana,asiat saavat tärkeys järjestyksen.Totta kai sitä myös suree,käy läpi raskaat menetyksen tunteet.Ja itsensä uudelleen hyväksymisen näin.Toisaalta,minullekin voidaan rakentaa uudet rinnat.Se asia on minulla harkinnassa.Ensin aion kuitenkin katsella jonkin aikaa,mistä tietää,vaikka syöpä uusii näihin arpiin.Sitten olisi taas edessä proteesien poisto.Minä olen hyvin hentoinen,eikä omasta kudoksesta oikein riittäisi rakentaa rintoja,jouduttaan laittamaan proteesit.Jotenkin kuitenkin on helpottavaa ajatella,että on mahdollisuus saada rinnat,jos sitä haluaa.Silloin,kun on muutenkin masentuneempi,tuntuu vieläkin ahdistusta tästäkin rinnattomuudesta.Ja se muistuttaa siitä,että minulla on ollut syöpä.
Tästä tulikin oikea jaarittelu.Haluan vain sanoa,että pientä on rinnan tai rintojen menetys kuitenkin,kun ajattelee,että elossa ollaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu