Sitterissä

HEi! Miten pitkään te pidätte noin 2-kk ikäistä vauvaa sitterissä? ONko jotain suosituksia? Entä sitten kun vauvalle tulee ikää lisää?

Entä kantorepussa?
7873
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kaksikuiseni viettää sitterissä aika paljon aikaa. Sitteri on täysin makuuasennossa. Nukkuu päiväunia usein siinä ja tykkää olla keinuteltavana. Enemmän on sitterissä kuin lattialla köllöttelemässä. Kieltämättä olen joskus miettinyt, että onko hyvä, että siinä niin paljon on...

Äänestä
  • paljon pikkuvauva-aikana sitterissä just kahden vilkkaan koiran takia eikä siinä mitään "väärää" ole, kunhan muistaa laittaa lattiallekin välillä.
    Meillä pian puolivuotias ja normaalisti kehittynyt, tosin ei vielä käänny oma-alotteisesti mutta ryömii.

    Äänestä

sitterissä ihan alusta asti. Viihtyy siinä parhaiten olkkarissa ja on suojassa joskus villistikin koheltavalta koiralta. Olen vain pitänyt aktiivisesti päivittäin myös lattialla viltin päällä. Sanovat,että motoriikka ja lihakset kehittyy siinä paremmin. Sitteri on niin "tuettu".
Tyttö nyt 5kk ja normaalisti kehittyy. Kääntymän alkoi ennen kuin täytti 4kk. Nyt vatsallaan "työntää"kovasti polvia vatsan alle. ja ihan jäntevä on neuvolankin mukaan.

Äänestä
  • En oikein ole koskaan ymmärtänyt niitä äitejä jotka nukuttaa lasta sitterissä.. Tämä on tietysti vain minun mielipiteeni..! Mutta neuvolassakin sanotaan joka kerta että lapselle paras paikka on lattialla. Tuolissa saa pitää vain lyhyitä aikoja. Itse en ole koskaan pitänyt lasta yli puolta tuntia sitterissä. Nyt kun ikää on 6,5 kk niin meillä ryömitään ja hieman jo kontataan. Kääntyi vatsalleen 3 kk iässä ihan ominavuin. Jäntevä on ollut ihan pienestä saakka ja neuvolassa joka kerta painotetaan että sillä on oppinut nopeasti kaiken koska ei ole istunut turhaan sitterissä. Myöskään hyppykiikkua emme ole hankkineet koska se ei ole lapselle lainkaan tarpeellinen vehje.

    Nykyään käytän sitteriä pelkästään syöttötarkoitukseen. Kunnes pysyy tanakasti syyöttötuolissa niin sitteri heitetään varastoon.

    Jokainen lapsihan kehittyy toki omaa aikaansa ja ei siitä voi syyttää sitteriä jos lapsi oppii jonkin asian hieman myöhemmin, mutta lapsen selkärangalle tuolissa oleminen on raskasta.

    Äänestä

  • voi olla puuttumatta... kirjoitti:

    En oikein ole koskaan ymmärtänyt niitä äitejä jotka nukuttaa lasta sitterissä.. Tämä on tietysti vain minun mielipiteeni..! Mutta neuvolassakin sanotaan joka kerta että lapselle paras paikka on lattialla. Tuolissa saa pitää vain lyhyitä aikoja. Itse en ole koskaan pitänyt lasta yli puolta tuntia sitterissä. Nyt kun ikää on 6,5 kk niin meillä ryömitään ja hieman jo kontataan. Kääntyi vatsalleen 3 kk iässä ihan ominavuin. Jäntevä on ollut ihan pienestä saakka ja neuvolassa joka kerta painotetaan että sillä on oppinut nopeasti kaiken koska ei ole istunut turhaan sitterissä. Myöskään hyppykiikkua emme ole hankkineet koska se ei ole lapselle lainkaan tarpeellinen vehje.

    Nykyään käytän sitteriä pelkästään syöttötarkoitukseen. Kunnes pysyy tanakasti syyöttötuolissa niin sitteri heitetään varastoon.

    Jokainen lapsihan kehittyy toki omaa aikaansa ja ei siitä voi syyttää sitteriä jos lapsi oppii jonkin asian hieman myöhemmin, mutta lapsen selkärangalle tuolissa oleminen on raskasta.

    missään istuvassa asennossa ole. Ne on katsos sellaisia säädettäviä vekottimia. Ihan normaalisti siis meilläkin tyttö kehittynyt ja jänteväksi mainittu jo varhaisessa vaiheessa.

    Neuvoloilla on tästäkin asiasta varsin vaihtelevia mielipiteitä...

    Äänestä

Meille ei edes hankittu sitteriä, tyttö oli pienenä viltin päällä ja viihtyi jo 2kk ikääisenä pitkiäkin aikoja mahallaan, 3,5kk ikäisenä kääntyili , 5kk ikäisenä ryömi, 6kk nousi tukea vasten ja alkoi kävellä puut vasten ja pari päivää tämän jälkeen alkoi kontata. Ja nyt jo mennään lujaa konttien ja puuta vasten(tyttö 7kk) ja harjoitellaan kovasti istumista.
Itse ainakin olen tyytyväinen ettemme makuuttaneet tytärtämme sitterissä.

Äänestä

Hei!

Meillä sitteri on ollut käytössä suhteellisen paljon. Tyttö nyt 4 kk ja kehittyy vinhaa vauhtia. Kääntyi vatsalleen 2,5 kk:n iässä ja nyt ovat varpaat alkaneet kiinnostaa.
Toki pidämme vauvaa myös lattialla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


istumisesta kirjoitti:

HEi! Miten pitkään te pidätte noin 2-kk ikäistä vauvaa sitterissä? ONko jotain suosituksia? Entä sitten kun vauvalle tulee ikää lisää?

Entä kantorepussa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu