[ jonkinlainen "kuvitelma" tai ehkä kuvaelma ]
Kuppi teetä
hiljaisessa huoneessa,
lepohetki
päivän ohjelman keskellä
Kunnes muistot alkoivat puhua
kuin seinille ripustetut kuvat
omaa tahditonta kieltään,
eivät suostuneet tasaiseen, hillittyyn
rytmiin
Jos joku astuisi huoneeseen
hän näkisi ympärilläsi
vain nuo elottomat seinät
ihmettelisi kenen kanssa
luulet keskustelevasi
huitovin käsin
Sanojen ja ilmeiden vyöryessä
kasvojesi yli
kuin kahlitsematon virta
patojen murruttua
äkkiarvaamatta
Teekuppi läikkyy sylissäsi
Kun pyörteilevä, syöksyvä virta
vetää sinut kuohuihin
Sydän hakkaa kuin haljetakseen
avoimessa rinnassa jota tuhannet miekat
silpovat
Kauan sitten sanotuin
julmin sanoin
- -
Ei sinua paranna
terapiaistuntojen nyökyttelevä, katkonainen
puheensorina, päivittäinen lääkitys
joka ehkä pitää tuskasi
jotenkin kurissa
Rakkautta sisimpäsi tarvitsee,
ymmärrystä ja
läheisyyttä, joka ei ole
pelkkää hyväksikäyttöä, sielujen
karkeaa peliä, liiankin tutuksi käynyttä
Silloin ehkä
kuvat asettuisivat paikoilleen,
pala palalta
jaksaisit kohdata
raskaat ja satuttavat ilmeet
joita nyt kaksin käsin sullot ja lukitset
takaisin sisällesi
Potilashuoneen ovi lävähtää auki
hoitajan tullessa parkaisusi
hälyttämänä,
eikä särkynyt kuppi lattialla ole paljon mitään
murskatun sisimpäsi pirstoihin verrattuna
- -
Uskotko jos sanon -
vielä sinullekin koittaa aamu
Ehkä et vielä
jaksa, mutta toivon, kerran
tiedät ja tunnet
Huutakoon kuvat mitä vain ja kuinka
olet rakkauden
arvoinen, täysin hyväksytty
Eikä edes sairaus voi riistää arvoasi
Se ei mitätöi ainutlaatuisuutta,
joka sinulle kuuluu
Ensimmäisten auringonsäteiden
lämmittäessä
vapisevaa sielua,
on jo kesä
- - -
Runo on kirjoitettu suoraan palstalle 27.06.07 klo 18:30 - 19:10. Tässä hieman paranneltu versio, mutta melkein alkuperäisessä asussa.
Kuppi teetä
hiljaisessa huoneessa,
lepohetki
päivän ohjelman keskellä
Kunnes muistot alkoivat puhua
kuin seinille ripustetut kuvat
omaa tahditonta kieltään,
eivät suostuneet tasaiseen, hillittyyn
rytmiin
Jos joku astuisi huoneeseen
hän näkisi ympärilläsi
vain nuo elottomat seinät
ihmettelisi kenen kanssa
luulet keskustelevasi
huitovin käsin
Sanojen ja ilmeiden vyöryessä
kasvojesi yli
kuin kahlitsematon virta
patojen murruttua
äkkiarvaamatta
Teekuppi läikkyy sylissäsi
Kun pyörteilevä, syöksyvä virta
vetää sinut kuohuihin
Sydän hakkaa kuin haljetakseen
avoimessa rinnassa jota tuhannet miekat
silpovat
Kauan sitten sanotuin
julmin sanoin
- -
Ei sinua paranna
terapiaistuntojen nyökyttelevä, katkonainen
puheensorina, päivittäinen lääkitys
joka ehkä pitää tuskasi
jotenkin kurissa
Rakkautta sisimpäsi tarvitsee,
ymmärrystä ja
läheisyyttä, joka ei ole
pelkkää hyväksikäyttöä, sielujen
karkeaa peliä, liiankin tutuksi käynyttä
Silloin ehkä
kuvat asettuisivat paikoilleen,
pala palalta
jaksaisit kohdata
raskaat ja satuttavat ilmeet
joita nyt kaksin käsin sullot ja lukitset
takaisin sisällesi
Potilashuoneen ovi lävähtää auki
hoitajan tullessa parkaisusi
hälyttämänä,
eikä särkynyt kuppi lattialla ole paljon mitään
murskatun sisimpäsi pirstoihin verrattuna
- -
Uskotko jos sanon -
vielä sinullekin koittaa aamu
Ehkä et vielä
jaksa, mutta toivon, kerran
tiedät ja tunnet
Huutakoon kuvat mitä vain ja kuinka
olet rakkauden
arvoinen, täysin hyväksytty
Eikä edes sairaus voi riistää arvoasi
Se ei mitätöi ainutlaatuisuutta,
joka sinulle kuuluu
Ensimmäisten auringonsäteiden
lämmittäessä
vapisevaa sielua,
on jo kesä
- - -
Runo on kirjoitettu suoraan palstalle 27.06.07 klo 18:30 - 19:10. Tässä hieman paranneltu versio, mutta melkein alkuperäisessä asussa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
nuo runosarjasi kellonajat 13.33, aivan kuin niissä olisi jotain erikoista taikaa, samoin kuin runoissasikin. Kumma juttu!:)