Kirjotin tän joskus lukiossa... luin sen ekaa kertaa nyt monen vuoden jälkeen, niin vieläkin jaksaa naurattaa.. =D. Jostain syystä opettaja ei tästä kovin hyvää arvosanaa antanut, kun ilmeisesti huumorintaju eikä leikillisyys ole niitä vahvimpia puolia...
Tässä tulee!:
Blondiina, blondi
“Piip, piip, piip”, kuuluu kun infrapunalaite lukee tuotteiden viivakoodeja, Blondiinan käsien käydessä kuin heinäkone. “kohta on lakisääteinen donitsitauko”, ajattelee Blondiina ja hymy nousee hänen kasvoilleen jo pelkästä ajatuksesta, että hän saa kohta sokerisia pullapossuja. “Hei”, tervehtii hän seuraavaa asiakasta ja ylisuuret hampaat näkyvät hänen hymyillessä koko komeudessaan. Nämä valkoiset heinäpaalit hänen suussaan sopivat täydellisesti hänen muutenkin Luojan lahjoittamaan pyöreään muotoon. Blondiinassa on nimittäin kaikki pyöreää; posket, korvat, nenä, huulet, vartalo ja jopa varpaat. Nämä uljaat muodot tulevat parhaiten oikeuksiinsa Blondiinan tavoilleen uskollisena pitäessä pari kokoa liian pieniä vaatteita.
Oven saranat saavat kyytiä kun Blondiina pamauttaa Kannelmäen asuntonsa oven kiinni perässään. Blondiina on hermostunut. “mitä ihmettä kaikki tuijottaa mua minne ikinä menenkin”, ajattelee Blondiina. “mitä ihmettä kaikilla on mua vastaan”, ajatukset laukkaavat ja Blondiina ottaa rauhoittavia, riisuu pienet vaatekappaleensa päältään ja laittaa suihkun valumaan. “Vielä se uus Sillanpään levy pyörimään, niin eiköhän se tästä”, ajattelee Blondiina ääneen laittaen uuden Sonyn stereosarjansa päälle. Sillanpään sävelet kimpoilevat huoneiston seinillä kun stereot panevat 400w tehoillaan parastaan. Kolmekymppinen keski-iän kriisistä kärsivä nainen saa hetkellistä helpotusta elämisen tuskaansa.
Kello on 7.13 ja sankarittaremme herää kauneusuniltaan. Hän kävelee keittiöön ja huomatessaan että donitsit ovat loppu iskee paniikki. Hän heittää pitkän takkinsa puolialastoman ruumiinsa päälle ja ryntää läheiseen k-markettiin. Hän tulee marketin ovista kuin hurjistunut sonni ja rumat mokkasiinit saavat kyytiä kun noin 150kiloinen nainen hölkyttää hullunkiilto silmissään. “donitsit, donitsit” hokee Blondiina ja kuola valuu kuin epilepsiakohtauksen saaneelta koiralta. Hän hölkyttää hedelmätiskien ohi ja kylmäaltaiden, etsiessään donitsejansa. Ihmiset katsovat häntä kuin somalia solariumissa, ja yksi mummo toteaa, että eikö kukaan voisi auttaa naisraukkaa. Kuolavanan kulkiessa aina kaupan sisäänkäynniltä kaupan kuivatuotehyllyille Blondiina vihdoin löytää donitsinsa ja alkaa ahmimaan saman tien. “Eikös ne ostokset pidä yleensä ensin maksaa”, sanoo yksi pieni tyttö
ja katsoo Blondiinaa. Yhtäkkiä Blondiina luulee tyttöä uudestisyntyneeksi Hitleriksi ja yrittää kauhoa muutaman pussin syliinsä kompastellessaan takinhelmoihinsa. “Jätä mut rauhaan!”, huutaa Blondiina ja lähtee taas hölkyttelemään hien jo valuessa vanana hänen ohimoillaan. Blondiina hölkyttää kassan ohi muutama donitsipussi sylissään. “Hei nainen hyvä”, sanoo kassamyyjä hätääntyneellä äänellä mutta Blondiinaa ei pysäytä mikään. Uloskäynnin lasiovi lentää auki kun Blondiina kauhuissaan ryntää kaupasta.
Nainen astuu pieneen asuntoonsa, ja tajuamatta mitä tapahtui lysähtää väsyneenä sohvalle. Sitten hän muistaa, että hänen piti hakea apteekista lääkärin reseptillä saatavaa aknevoidetta. “Tämä voide saa norsunkin näppylät kaikkoamaan“, hehkutti lääkäri, mutta Blondiinaa norsuvoide ei ollut vielä puolen vuoden käytön jälkeen auttanut. Yhtäkkiä alkaa hysteerinen kikatus, jonka syystä hänellä ei ole tietoakaan. “Voi vittu”, naurun ja itkun säestämänä Blondiinan silmät painuvat kiinni, vaan ei lopullisesti.
Tässä tulee!:
Blondiina, blondi
“Piip, piip, piip”, kuuluu kun infrapunalaite lukee tuotteiden viivakoodeja, Blondiinan käsien käydessä kuin heinäkone. “kohta on lakisääteinen donitsitauko”, ajattelee Blondiina ja hymy nousee hänen kasvoilleen jo pelkästä ajatuksesta, että hän saa kohta sokerisia pullapossuja. “Hei”, tervehtii hän seuraavaa asiakasta ja ylisuuret hampaat näkyvät hänen hymyillessä koko komeudessaan. Nämä valkoiset heinäpaalit hänen suussaan sopivat täydellisesti hänen muutenkin Luojan lahjoittamaan pyöreään muotoon. Blondiinassa on nimittäin kaikki pyöreää; posket, korvat, nenä, huulet, vartalo ja jopa varpaat. Nämä uljaat muodot tulevat parhaiten oikeuksiinsa Blondiinan tavoilleen uskollisena pitäessä pari kokoa liian pieniä vaatteita.
Oven saranat saavat kyytiä kun Blondiina pamauttaa Kannelmäen asuntonsa oven kiinni perässään. Blondiina on hermostunut. “mitä ihmettä kaikki tuijottaa mua minne ikinä menenkin”, ajattelee Blondiina. “mitä ihmettä kaikilla on mua vastaan”, ajatukset laukkaavat ja Blondiina ottaa rauhoittavia, riisuu pienet vaatekappaleensa päältään ja laittaa suihkun valumaan. “Vielä se uus Sillanpään levy pyörimään, niin eiköhän se tästä”, ajattelee Blondiina ääneen laittaen uuden Sonyn stereosarjansa päälle. Sillanpään sävelet kimpoilevat huoneiston seinillä kun stereot panevat 400w tehoillaan parastaan. Kolmekymppinen keski-iän kriisistä kärsivä nainen saa hetkellistä helpotusta elämisen tuskaansa.
Kello on 7.13 ja sankarittaremme herää kauneusuniltaan. Hän kävelee keittiöön ja huomatessaan että donitsit ovat loppu iskee paniikki. Hän heittää pitkän takkinsa puolialastoman ruumiinsa päälle ja ryntää läheiseen k-markettiin. Hän tulee marketin ovista kuin hurjistunut sonni ja rumat mokkasiinit saavat kyytiä kun noin 150kiloinen nainen hölkyttää hullunkiilto silmissään. “donitsit, donitsit” hokee Blondiina ja kuola valuu kuin epilepsiakohtauksen saaneelta koiralta. Hän hölkyttää hedelmätiskien ohi ja kylmäaltaiden, etsiessään donitsejansa. Ihmiset katsovat häntä kuin somalia solariumissa, ja yksi mummo toteaa, että eikö kukaan voisi auttaa naisraukkaa. Kuolavanan kulkiessa aina kaupan sisäänkäynniltä kaupan kuivatuotehyllyille Blondiina vihdoin löytää donitsinsa ja alkaa ahmimaan saman tien. “Eikös ne ostokset pidä yleensä ensin maksaa”, sanoo yksi pieni tyttö
ja katsoo Blondiinaa. Yhtäkkiä Blondiina luulee tyttöä uudestisyntyneeksi Hitleriksi ja yrittää kauhoa muutaman pussin syliinsä kompastellessaan takinhelmoihinsa. “Jätä mut rauhaan!”, huutaa Blondiina ja lähtee taas hölkyttelemään hien jo valuessa vanana hänen ohimoillaan. Blondiina hölkyttää kassan ohi muutama donitsipussi sylissään. “Hei nainen hyvä”, sanoo kassamyyjä hätääntyneellä äänellä mutta Blondiinaa ei pysäytä mikään. Uloskäynnin lasiovi lentää auki kun Blondiina kauhuissaan ryntää kaupasta.
Nainen astuu pieneen asuntoonsa, ja tajuamatta mitä tapahtui lysähtää väsyneenä sohvalle. Sitten hän muistaa, että hänen piti hakea apteekista lääkärin reseptillä saatavaa aknevoidetta. “Tämä voide saa norsunkin näppylät kaikkoamaan“, hehkutti lääkäri, mutta Blondiinaa norsuvoide ei ollut vielä puolen vuoden käytön jälkeen auttanut. Yhtäkkiä alkaa hysteerinen kikatus, jonka syystä hänellä ei ole tietoakaan. “Voi vittu”, naurun ja itkun säestämänä Blondiinan silmät painuvat kiinni, vaan ei lopullisesti.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jatka samaan malliin, mutta täältä tuskin on odotettavissa kovin hyvää palautetta, koska aika iso osa tänne kirjoittajista on huumoritajuttomia " kirjailijoita " Mutta kirjottele lisää. Mukava huomata että jollakin on vielä huumorintaju tallella.
No tästä nyt ihan ensivaikutelmana luettuani tuli salamana mieleeni, että taidat lykätä valkoista ellet peräti mustavalkoista valhetta siitä, että lukioaikana...
¤
Jotta voisin päästä toisiin aatoksiin todenperäisyydestä kirjoituksen ajankohdan suhteen, niin ehdotankin seuraavaa:
Meneppä kuule tänään siihen puotiin taas, ja tällä kerralla et ohita kassaneitiä tuulennopeana rynnäten ostoksiesi kanssa ulko-ovesta kauppakeskuksen parkkikselle ja sieltä autosi / fillarisi luokse, vaan ihan jonotat tänään kiltisti vuoroasi sen sikspäkkisi kanssa ja MAKSAT ostoksesi. Samalla siinä odotellessasi voit hyvin tarkistaa onko bimboblondi aito vai näkyykö tukanjuuressa todellakin eri sävyä kuin latvoissa. Siinä kun sitten olet visallasi vinguttanut ja epähuomiossa jätät bonuskorttisi sen jokseenkin oudosti simasuuna väreilevän blondin nenän eteen, voi harmi, ja Sinä kun vaan yritit saada muina miehinä kauppakuittia allekirjoittaessasi selvää, että mitä siinä sen ”pikku”pupusen työtakin rintapielen nimilapussa lukeekaan...
Ja aivan tahmatassuna sitten siinä kun auttelet sitä vanhaa yhdeksänkymppistä mummelia, siis se vanha luuska siinä jonossa sun edessäsi, joka jupisee itsekseen jotakin, että ”ennen se ol niin somaa käyvä kaupoil ko...” . Niin, joka tapauksessa jäät nyt jeesaamaan tavoistasi poiketen sitä sukat makkaralla reinotossuissaan pökkelehtivää vanhaa leidiä ostoksiensa kasaamisessa rollaattorissaan olevaan kassiin, elikkäs miten ne vanhukset niistä kulkuvälineistään sanovatkaan pikkumersut / jaguaarit. Niinpä niin. Edelleen siinä bimbon läheisyydessä lähestulkoon noin vajaan metrin päässä hidastellessasi kuin entisajan mustavalkoisissa filmeissä tekivät niillä kauppareissuillaan, jaarittelivat joutavia tapaamiensa ihmisten kanssa, että ”kaunis ilma tänään” ja ”kolottiko uamusella ylösnoustessa vasemmalta vai oikealta...”, niin todellakin siinä samalla aistit varmasti myös, onko blondibimbolla nyt jotakin uutta globaalia hajuvettä vai tuntuuko nenukassasi jotenkin voimallisina myös yölliset lakanapeuhun pöllähdykset...
Että tällaista tällä kertaa ehdottelen kirjoittajalle. Realitya.
¤
Ja sitten olis kiva, jos kirjoittaisit huomenna pätkän.
Ota vaikka se kohta, että miten tuli nukuttua kauppareissun jälkeinen yö, oliko ne unet esimerkiksi kuivia vai märkiä, ja sitten vaikka siitäkin kohdasta vielä jotakin, kun söit aamiaista ja kenen kanssa...
¤
Itkuvirsiä tänne vaan arvosteltavaksi, mitä tänne turhaan mitään huumoripitoista kirjoittamaan kun ne teilataan kuitenkin. Syyttömänä syntymään sattui hän jne. Laitappas paremmaksi jos pystyt. Vai luetaanko jatkossa teikäläisenkin itkuvirsiä edelleen.
Rakas päiväkirja! 27.9.2007
Tänään ajattelin käydä kulmakaupassa, vaikka siellä ei kyllä koskaan ole oikein mitään ostettavaa. Siis mun makutottumukset on enemmän eteläistä kuin pohjoista pääkaupunkilaista. Onkohan siellä vielä se yks lyyli. Viimeksi, kun se pyörähteli siinä kassalla, nappasi mun ostokset hyppysiinsä... vähän siinä sitten tuli huima ajatus, että sen rakennekynnet koskettais munkin pintaa, tai siis tottakai ne just siinä koskettelikin mun munkkipussukan hintaa, mutta siis, siis jos se olisi naputellut samalla volyymilla sormenpäillään vaikkapa mun hauista.
Olihan se helteinen päivä, ja mun T-paitani, se missä lukee se ... hah-hah-haa...
sen yhden kirjailijan T-paita... hah-hah-hhhhaaaaa... sai kyllä ihan mageet silmäykset kadulla kulkiessani, mutta se blondibimbo sähläsi jotenkin ainoastaan ja vain niiden mun ostoksieni kimpussa. Takuuvarmasti se kuitenkin ajatteli mut nähdessään: ”Ei ihme, että sä olet mun perässä aina kuin koira ravaamassa luun perässä... niinhän kaikki on. On ne niin lutusia. Useimmat, ei kaikki. Jotkut on tosi ääliöitä, mutta yhteistä niille on se miten ne niin kaikki muistuttavatkin sitä harhakatseista, tai siis harittavakatseista... tai tietysti katse alkaa mullakin välillä harittaa... no hitto kun mä en saa tästä nyt tätä hintaa, kone ei suostu, täytyy taas naputella käsin nää koodit. On tää niin raskasta olla tässä hihnalla. Pääsis äkkiä tauolle ja tupakalle. Välillä mä tunnen olevani ihan ku joku charliechaplin nykyajassa... ei, oliko se sittenkin se kaupungin valot...”
Mä pidän tätä päiväkirjaa nyt tiiviimmin, kun olen kohta taas saanut yhden paketin kasaan. Siis kirjapaketin. Joten täytyy pikkuhiljaa alkaa taas kehittelemään seuraavaa. Tai siis onhan mulla kaikenlaista sälää muistit täynnä, mutta täytyy päivittää. Ihme etten ole vielä mun monien tarinoiden sokkeloissa päässyt pahemmin eksymään. Onnekseni deadline, onnekseni! Vanha kamu!
Nyt mun täytyy kyllä löytää äkkiä parempi muusa. Vähän mä olenkin jäsähtänyt syksyn tullen. Uusi muusahan auttaisi mua tutustumaan uuden kirjani ihmisiin. Aina siinä vaiheessa, kun kirjan ihmiset alkavat hahmottua ja tapahtumat rullata, mun on aivan mahdotonta lopettaa kirjoittamista. Siitä tiedän, että se rakas mussukka on taas laittanut uudet kuteet niskaan...
Bimbon esitys menee taas ihan nappiin. Kyllä sen sähellys potkaisee kummasti aina alkuun. Aina kun kirjailija löytää kirjoittamisen rytmin, niin voi taiteilijana vaipua intuitiivisesti ilman totuttuja kanavia selittämättömään onnen tunteeseen.
Täällä on mahdottomuus mitata nopeutta ja paikkaa samaan aikaan.
Paluu ilmakehään aiheuttaa tähdenlennon.
Heidän mielestään olen huijari, totta kai. Onhan se mielenkiintoista. Tämä monikerroksinen matkakertomus. Kummallista, että he eivät tajua... tunnen olevani nyt vallan huipulla ja todellisuudentajuni hämärtyy. Vieraantuminen todellisuudesta kasvaa. Nyt fiktio onkin totta ja alan toimia epätodellisten asioiden pohjalta. Pääroolissani alan kaivella laatikoita ja penkoa vinttikomeroita. Loppuhuipentumaan on vielä matkaa, sillä kukaan ei todellakaan tiedä vielä kaikkea. Onhan tässä vasta kuva, joka on unohtunut liian pitkäksi ajaksi kehitealtaaseen.
Kun mielikuvitus lähtee laukkaamaan nopeana kuin sarjakuvat... kuva kuvalta vilistellen luomisprosessissa. Hiio-hoi-iiiiiii ! Antaa kynän viedä ja vaikertaa... eipä ole lainkaan hankaluutta kertoa tarinaa miehestä joka kirjoittaa tarinaa miehestä. Labyrinttimaisesti ja absurdeilla käänteillä kuvat lomittuvat kuviin, odottamattomia tapahtuu ja sisäkkäiset kertomukset alkavat täydentää toisiaan.
Mua hykerryttää. Luin just lehdestä, että yks kirjailija alkoi kirjoittamaan miehestä, joka on kirjoittamassa miehestä joka kertoo tarinaa miehestä joka on kirjailija, joka kirjoittaa tarinaa...
Päättymätön tarina. Mies, mies kuin mies. Miehen tarina on fiktiivinen, mutta kirjoitettu kuin tositarina.
Tositarina.
Kuitenkin elämä ilman Bimboa tuntuisi harhailulta. Se olisi varmaankin kuin elokuva, joka jättää tyhjän olon. Siis sekin leffa, jonka viimeksi kävin katsomassa, mitä höttöä. Ei olisi kannattanut lukea kirjaa ennen elokuvaa. Ja nyt oikein pelottaa taas mennä katsomaan Ganes... mitä sörsselssöniä sekin mahtaa sitten olla. No siitähän ei voi tietenkään sanoa ennen kuin on elokuvan nähnyt. Sittenpä voin kertoa, tai sitten en, että viileän julkisivun alla kuhisee, ja ilmapiirissä on aina tunnelmaa kuin hiljalleen tiivistyvässä kosteudessa tai tunkkaisessa savusumussa.
Mun hommani on kysellä vaikeita, ja työntää esiin tärkeitä asioita kun siihen kerran on mahdollisuus. Kaikki jaetaan hyviin ja pahoihin, se on pelottavaa. Monien tarinoiden sokkelossa saattaa eksyä helposti. Siis lukija eksyy.
Mitä katastrofaalista mulle sitten saattais... sitä mä olen miettinyt joskus, että jos muusa tuleekin seuraavalla kerralla tälläytyneenä niihin jou-kuteisiin!
Mitä mä sitte... no, kyllä se pistäs mun kynääni varmaan taas aikamoiset vipinät.
Jou!
Jostain syystä sinussa on jotain antipaattista kuten menneessä etsivässä. En vain siedä tyhmyyttäsi, jonka tuot julki turhan usein.
Muusa ei voi sinua auttaa, tuskin sinua voi auttaa kukaan tai mikään, mutta älä huoli, yleensä taudistasi kärsivät ovat itse autuaan tietämättömiä ärsyttävyydestään.
Jatka toki samaan malliin
Et sitten parempaan pysty. No, toivottavasti et tituleeraa itseäsi kirjailijaksi koska olet pelkkä tuhertelija. Ja jos tota ensimmäistä kirjoittajaa yrität jollain tavalla mollata niin voinen kertoa että epäonnistuit ja pahasti. Aloittajan juttu oli hauska, teikäläisen taas.....hohhoijjaaa. Mutta ei meistä kaikista ole siihen. Rupea harrastamaan vaikka virkkausta.
joita on vaikea opettaa. Tyyli on sitä, että kirjoittaa selkeästi, omalla äänellään, rehellisesti, tuoden kirjoittajansa luonteen esiin lauseiden välissä. Jos luonteessa ei ole mitään esiteltävää, tyyliä ei synny.
Huumoria on monenlaista. Tämän aloituksen huumori on juvenaalia ja kömpelöä. Aihe olisi voinut olla hauska, mutta se on pilattu osaamattomuudella.
Sori vaan. Huumori on vaikea laji. Itsekin haluan kirjoittaa kirjani huumorilla höystettynä, mutta toistaiseksi olen saanut aikaan vain "melkein huvittavaa" tekstiä. Sekin toki parempaa kuin tökerö muka-huumori tuossa sinun tekstissäsi.
Minusta tuo juttuni on edelleenkin hauska, vaikka kirjoitin sen n. 3 vuotta sitten...
Mitä sitten jos se on kömpelöä? Myönnän, se on lapsenomaista: kömpelöä, rehellistä, vilpitöntä, eikä olla "yritetty" olla hauskoja, niin kuin monet kirjoittajat yrittävät... Tämä teksti oli VAIN kirjoitettu... Ei mitään turhaa "aikuisten" mukamas-hauskaa väkisin väännettyä naurupätkää... Tämä on hauska, jos et tykkää, oma mokasi.
Onnea siihen kirjan kirjoittamiseen... (pieni neuvo: älä mukaudu siihen mitä lukijat haluavat, vaan kirjoita, mitä sydämesi, ajatuksesi sinulle antavat... rehellinen ja avoin kirjoittamisen ja tarinankerronnan ilo paistaa tekstistä. Jos siis sitä on...)
mutta vain, jos kirjoittajalla niitä on. Sinun tekstistäsi se puuttuu.
Olisi typerää kirjoittaa 'ajattelematta lukijaa'. Kirjoittaminen on kommunikointia toisten kanssa. Annetaan uusi näkökulma johonkin, esitetään jotain hauskaa, tai mikä syy sitten kullakin onkaan kirjoittaa. Huumori on vaikea laji. Minä pidän sellaisesta pidättyväisestä, ironisesta huumorista. Joidenkin mielestä slapstick on hirmuisen huvittavaa.
Selitä kustantajalle, miksi sinun tekstisi pitäisi julkaista, vaikka se on roskaa. Ehkä he ottavat sanastasi vaarin.
tyrmäämään kenenkään kirjoituksia. Omani ovat vielä turpeiden aivojeni lokeroissa. Voisin edes odottaa, kunnes on jotain omaa lukijoiden edessä, jotta voidaan arvostella puolin ja toisin.
Älä ihmeessä anna minun tyssätä kirjoittamisen iloasi.
Oho! Onpas täällä tekstiä tullut.
Sinulle Blondiina, blondin kirjoittaja
adajksfijfre
voin vakuuttaa, että tekstisi nauratti minua. Kertakaikkiaan. Ja sen lisäksi, että se sai minut iloiseksi, niin tekstisihän jäi mieleeni sitten killumaan suorastaan safiirisena säihkeenä, ja sai minut harrastajakirjoittajana kirjoittamaan nuo tekstit kriiiiiiiii..........iiiiiiiiiiiiii, sekä vielä jou !
Sinulle ne olivat liikaa. Pyydän anteeksi, jos ja kun pahoitin mielesi!
Minulle nyt vaan sattuu ja tapahtuu kirjoittajana, että kynä ikäänkuin alkaa suikertelemaan omiaan. Niin siinä todellakin tapahtuu. Minkäs teen.
Wo-hou!
¤
Olen viimeaikaisissa mietinnöissäni tullut päätelmään, että:
AITO KIRJAILIJA EI IKINÄ KOSKAAN VEDÄ HERNETTÄ NENÄÄN,
mutta meille muille kuolevaisille sitä tapahtuukin sitten tämäntästä.
Muisku!
jotka tekee sen, ettei tämä aikuista ihmistä naurata yhtään, korkeintaan hymähdys, kun tajuan mitä ajattelit. Tämä on niin hölmön lukiolaisen tai hölmön aikuisen teksti.
Naurattaisi jos kertoisit itsestäsi eikä jostakin josta oletat jotain, vaikket ymmärrä mitään. Ihan ohut juttu. Arvosanaksi tästä 6 .
muutamaa riviä pitemmälle. Tyhmä sepustus.