yo-kuuntelut

Olen etälukiolainen ja kirjoitan syksyllä englannin. Englannin opettaja on kieltäytynyt antamasta lainaksi vanhoja yo-kuunteluita ja -kirjallisia kokeita. Väittää niiden olevan salassapidettävää materiaalia. Kertokaa miten voisin harjoitella yo-koetta varten ainakin kuunteluja. Minulla ei ole hajuakaan siitä millaisia ovat ns. oikeat yo-kuuntelut. Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia?
62541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Nimittäin kirjastosta saat lainattua vanhoja yo-kuunteluita ja myös kirjallisia osioita. Kannattaa kuitenkin lainata hyvissä ajoin ennen kirjoituksia, niillä on nimittäin aika kova menekki.

Äänestä
  • Täällä Kuopiossa ei saa niitä edes kirjastostakaan lainaksi, siis oikeita yo-kuunteluita. Kysyin eilen kirjastosta. Mitä sitten tehdään?

    Äänestä

Ei ne vanhat yo-tehtävät ja kuuntelut mitään salaista materiaalia ole.. kyllä meidän lukiossa on niitä saanut kotiin lainata niin monta kuin vain haluaa.
JOs kysyisit jostain muusta lukiosta niitä lainaksi kerran oma opettajasi ei suostu antamaan. Ja jos ei oman paikkakuntasi kirjastoista löydy niin käy katsomassa naapuripitäjien kirjastot.
Lisäksi voi tilata yo-harjotuspaketteja, jotka sisältää kuunteluita ja luetunymmärtämisiä, en vaan muista sitä paikkaa mistä niitä voi tilata. kannattaa kysyä siltä enkun opelta jos se tietäis.

Äänestä

meil oli ainaki jokasen kurssin kurssikokeessaki kuunteluna joku vanha yo kuuntelu, sit mein oli _pakko_ tehä ainaki kolme vanhaa yo kuuntelua kotona. meil niitä suorastaan tyrkytettiin. ois varmaan poikaa jos kysyisit silt opeltas et mistä ketusta se on saanut päähänsä et ne on salaista materiaalia...

Äänestä
  • Vanhoja yo-kuunteluja voi nimittää "salaiseksi materiaaliksi" juuri sen takia, että niitä käytetään kurssikokeina. Tämä kävi ilmi ollessani itse valmistautumassa viime syksyn kirjoituksiin. Silloin minulle annettiin vanhempieni kautta toisesta koulusta vanhoja yo-kuunteluja, joiden avulla voisin harjoitella. Annoin kuuntelut myös eräälle toiselle oppilaalle, joka arveli tarvitsevansa harjoitusta. Englannin opettajamme sattui kuulemaan keskustelumme ja kertoi, ettei vanhojen kuuntelujen lainaamista pidetä erityisen hyväksyttävänä, koska niitä käytetään yleisesti myös kurssien kuuntelukokeina. Eräällä syventävällä kurssilla, jolle mainitsemani toinen oppilas osallistui, käytettiinkin kuuntelukokeena yhtä saamistani yo-kuunteluista. Oikea vastaukset tietäessään hänen oli luonnollisesti helppo napsia kokeesta hyvät pisteet.

    Jos kurssin pitävä opettaja päättää, mitä yo-kuunteluja kotona saa tehdä, niin silloinhan ongelmia tulevia kursseja ajatellen ei tietenkään ole. Myös tilanteessa, jossa oppilas on valmistautumassa kevään kirjoitukssin (ei siis todennäköisesti enää suorita kursseja), on kuuntelujen antamisesta kieltäytyminen perusteetonta.

    Äänestä

www.yle.fi/abitreenit löytyy ihan hyviä harjoituksia kirjoituksiin. Kannattaa käydä kattomassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


neuvoton kirjoitti:

Olen etälukiolainen ja kirjoitan syksyllä englannin. Englannin opettaja on kieltäytynyt antamasta lainaksi vanhoja yo-kuunteluita ja -kirjallisia kokeita. Väittää niiden olevan salassapidettävää materiaalia. Kertokaa miten voisin harjoitella yo-koetta varten ainakin kuunteluja. Minulla ei ole hajuakaan siitä millaisia ovat ns. oikeat yo-kuuntelut. Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu